Liikuttava setti
Olen aina liikkunut mielelläni, vaikken ole enää minkäänlainen urheilija. Body ja sixpack ovat vain himmeitä muistoja kilpauintimuinaisuudesta, nykyään riittää pelkästään liikkunut olo. Isänpäivälahjaksi sain lapsilta jääkaapin oveen laitetettavat urheilijan ruokaohjeet ja heidän antamiaan PT-tunteja. Ajattelivat näin saavansa pitää muutaman vuoden kauemmin isää. Kiitos lapset!
PT:t (personal trainer) raahasivat minut salille, minne olin aina salaa halunnut mennä, mutten ollut uskaltanut, koska kapeassa maailmankuvassani salilla viihtyivät vain Hemohes Herkot ja muut yksinkertaiset pullistelijat. Onneksi tämä ennakkoluulo osoittatui vääräksi: salilla oli kaikenlaista ja kaikenmuotoista väkeä, ja jokainen puuhasi siellä omia juttujaan kykyjensä mukaan. Kaikkiaan salilla on rauhallinen ja hienhajuinen tunnelma. Siispä mukaan. Mustan Barbaarin tahtiin ensi juoksumatolle (En tarvitse juoksumattoo, mä juoksen leijonii karkuun, tuu Afrikkaan kattoon...) ja hiki pintaan, sitten vastaava setti crosstrainerissa (fatburn-ohjelmalla, syke 130!) ja soutulaitteella. Tämän jälkeen alkaa vääntö kaikissa Prokrusteen vuoteissa ja torsiovärkeissä. Sitten sopii nostella kymmenen kilon painoja kummassakin kourassa ja pohkeilla pumpata 50 kiloa ilmaan. Huh kun tekee hyvää...Lopuksi autuaallista venyttelyä ja saunaa. PT:t eivät arvanneet, että tästä tuli riippuvuus, siksi mukavaa saliurheilu on. Se, mitä liikunnastani oli puuttunut oli VÄÄNTÖ: Sitä salilla on luvassa riittämiin.
Seuraava liikuntahetki on uimahallissa. Olen vanha kilpauimari ja pidän vedessä liikkumisesta. Vesi on ystävällinen paikka myös rotevammalle liikkujalle. Aamu-uinnilla on moni muukin ja nopeat uimarit-radalla on kaikenlaisia räpiköijiä, jotka pitävät itseään nopeina uimareina. Joukkoon vaan kroolaamaan ja pellit auki: pian on radalla tilaa, hähhää! Uinnin jälkeen on aina puhdas ja seesteinen olo. Uinnissa ihminen on lähellä alkutilaansa, alkumerta, sikiövettä. Toivoisin jaksavani uida niin kauan kuin henki minussa pihisee. Kuule Isä Taivaan pyyntö tää!
Yli viisi vuotta olen käynyt joogaamassa, yleensä äijäjooga-ryhmissä, vaikka olenkin herra. Miesten joogaryhmät ovat yleensä vanhemman setäväen harrastus ja ohjaus sen mukaista, eli lempeää ja rajoja kuuntelevaa. Tehdään mitä jaksetaan ja kuorsataan lopputunti, jos siltä tuntuu. Miesjoogan etuna sekaryhmiin verrattuna on myös redundanttien elementtien puuttuminen, mitä naisten läsnäolo voi aiheuttaa.
Jokainen ohjaaja vetää tunnit omalla tavallaan ja heillä on omat lemmikkiasanansa eli jooga-asennot. Edellisen opettajan suosikki oli apanaheijaus, mitä tehtiin kaikkien liikkeiden väliin, nykyinen vannoo alaspäinkatsovan koiran nimeen. Yksi opettaja liikuttaa ylhäältä alaspäin, toinen päinvastoin-hyvä niin.
Satu Tuomela kirjoitti 7.2.2103 Hesarissa joogasta seuraavaa:" Keho tuntee ihmisen hyvin, mutta ihminen ei tunne kehoaan. Jooga opettaa tuntemaan oman kehon...Se tavallaan avaa silmät sisäänpäin." Minusta nuo sisäänpäin katsovat silmät on hieno vertaus.
Hyvän joogatunnin jälkeen on hiki, pieni kaiherrus jossain lihaksessa, jonka olemassaolo ilmeni vasta tunnilla ja selittämätön hyvän olon tunne. Joogassa on aitoja pelastajaliikkeitä, joita soisi kaikkien tekevän välttyäkseen selkä- ja liikuntaelinten vaivoilta. Jos voisin, niin soisin kaikkien ihmisten joogaavan, erityisesti vanhempien miesten, joille jooga tekisi kaikkea hyvää. Enkä kannata mitään om- ja chakra-touhua, vaan ihan kunnollista venyttelyä ja rauhallista hengittelyä.
Tähän viikkoon ei tullut ratsastustuntia, koska se on vähitellen muuttunut kesäharrastukseksi. Kuitenkin muutama miete tästä jalosta urheilusta, jota olen harrastanut toistakymmentä vuotta.
Ratsastus on vanhemmalle herralle sopiva harrastus. Siinä yhdistyvät sopivasti sekä fyysiset että älylliset haasteet (”haaste” tässä sanan oikeassa, positiivisessa merkityksessä). Ratsastustunti on aina kokonaisvaltainen ruumiillinen ja henkinen kokemus ja se vaatii syvää keskittymistä itse ratsastustapahtumaan. Ratsastaessa ihminen on täysin läsnä juuri siinä hetkessä, eikä mieli harhaile missä sattuu. Erityisen merkittävää on se, että urheiluväline on persoona, johon pitää tutustua lähinnä pohkeiden, suitsien, raipan, äänen ja istunnan avulla.
Luoja on myös neroudessaan luonut hevoselle hammasloman, jossa kuolaimet lepäilevät. Ilman tätä aukkoa hevosen hammasrivistössä ei eläimen kesyttäminen ja käyttäminen inhimillisessä rakennustyössä olisi ollut helppoa. Sodat olisivat jääneet käymättä, kulttuuri olisi jäänyt lapsenkenkiin, kun pyramidit ja katedraalit olisivat jääneet rakentamatta ilman hevosta. Kiitos siis hevoselle!
Ratsastus on urheilumuoto, jolla on vuosituhantiset perinteet. Ratsastus on myös sosiaalinen laji. Meillä ratsastus on luokiteltu yksipuolisesti tyttöjen harrastukseksi, vaikka harrastuksessa ei ole oikeastaan mitään perinteisesti naisellista. Harrastus vaatii reippaita otteita, rohkeutta ja päättäväisyyttä, joita on kummallakin sukupuolella, jos on ollakseen. Lisäksi ratsastus kasvattaa ratsastajaa monella tavalla.
Luoja on myös neroudessaan luonut hevoselle hammasloman, jossa kuolaimet lepäilevät. Ilman tätä aukkoa hevosen hammasrivistössä ei eläimen kesyttäminen ja käyttäminen inhimillisessä rakennustyössä olisi ollut helppoa. Sodat olisivat jääneet käymättä, kulttuuri olisi jäänyt lapsenkenkiin, kun pyramidit ja katedraalit olisivat jääneet rakentamatta ilman hevosta. Kiitos siis hevoselle!
Ratsastus on urheilumuoto, jolla on vuosituhantiset perinteet. Ratsastus on myös sosiaalinen laji. Meillä ratsastus on luokiteltu yksipuolisesti tyttöjen harrastukseksi, vaikka harrastuksessa ei ole oikeastaan mitään perinteisesti naisellista. Harrastus vaatii reippaita otteita, rohkeutta ja päättäväisyyttä, joita on kummallakin sukupuolella, jos on ollakseen. Lisäksi ratsastus kasvattaa ratsastajaa monella tavalla.
Jos ratsastaa tuntihevosella, saa siihen tutustua ennen tuntia ratsua satuloidessa. Kun tulee pilttuuseen, kertovat hevosen korvat jo paljon siitä, missä mennään. Jos ne ovat pystyssä, on ratsulla kiinnostusta lähteä töihin, jos hevonen luimistelee tai on kääntänyt peräpeilinsä ratsastajalle, pitää jo tehdä enemmän työtä luottamuksen saavuttamiseksi. Lisää tuttavuutta tehdään suojia ja pinteleita kiinnitettäessä, kavioita puhdistettaessa ja satulavyötä kiristettäessä. Hevonen on ilmeikäs eläin, joka kertoo koko ruumiillaan mielialoistaan.
Ratsastustunnit voivat olla hyvin erilaisia: on koulu-, este- ja maastoratsastusta. Jokainen ratsastuksen laji vaatii omat otteensa. Kouluratsastus on kuitenkin ratsastuksen kuninkuuslaji: siinä yritetään optimoida ihmisen ja hevosen välinen vuorovaikutus. Tunnin alussa katsotaan, kuinka avut menevät läpi, ja hevoselle selvitetään, kuka käskee. Koulutunnin jälkeinen paras kiitos ratastajalle on ratsu, joka on taipusana alla. Siitä iloitsee ratsastuksen kumpikin osapuoli.
Este- ja maastotunnit ovat vauhdikkaampia. Laiskakin hevonen yleensä innostuu esteistä ja maastosta. Esteradan ratsastaminen vaatii keskittymistä, suunnittelua, hevosen kuuntelua ja käskyttämistä. Päätökset pitää tehdä empimättä ja hevosen laukkaan pitää saada flow. Palkintona on parhaassa tapauksessa syvä tyydytyksen tunne, kun rata on mennyt hyvin. Maastoratsastus on ratsastajan ja hevosen parasta hupia. Luvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Luonto näyttää myös toisenlaiselta hevosen selästä. Mikä vetää vertoja kiitolaukalle pitkin metsätietä kumisevalla honkanummella? Se on puhdasta iloa.
Liikuntaviikon kruunaa kävely. Flaneeraus on kävelyn urbaanimpi muoto. Siinä pukeudutaan, kuljetaan kaupungilla, poikkeillaan, tapaillaan, reflektoidaan, havainnoidaan ja näyttäydytään.
Kävely sen sijaan on levollista liikkumista ulkoiluasussa yksin tai seurassa, yleensä tuttuja reittejä pitkin. On mukavaa katsoa tutulla tiellä vuodenaikojen vaihtelua, eläimiä, kasveja, ihmisiä ja taloja. Kävely vie erilaisiin tunnelmiin ja herättää erilaisia assosiaatioita. Kävelyllä syntyvät myös parhaat ajatukset ja ongelmien ratkaisut. Ihminen tarvitsee liikettä ja liikkua pitäisi niin kauan kuin jaksaa.
Ratsastustunnit voivat olla hyvin erilaisia: on koulu-, este- ja maastoratsastusta. Jokainen ratsastuksen laji vaatii omat otteensa. Kouluratsastus on kuitenkin ratsastuksen kuninkuuslaji: siinä yritetään optimoida ihmisen ja hevosen välinen vuorovaikutus. Tunnin alussa katsotaan, kuinka avut menevät läpi, ja hevoselle selvitetään, kuka käskee. Koulutunnin jälkeinen paras kiitos ratastajalle on ratsu, joka on taipusana alla. Siitä iloitsee ratsastuksen kumpikin osapuoli.
Este- ja maastotunnit ovat vauhdikkaampia. Laiskakin hevonen yleensä innostuu esteistä ja maastosta. Esteradan ratsastaminen vaatii keskittymistä, suunnittelua, hevosen kuuntelua ja käskyttämistä. Päätökset pitää tehdä empimättä ja hevosen laukkaan pitää saada flow. Palkintona on parhaassa tapauksessa syvä tyydytyksen tunne, kun rata on mennyt hyvin. Maastoratsastus on ratsastajan ja hevosen parasta hupia. Luvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Luonto näyttää myös toisenlaiselta hevosen selästä. Mikä vetää vertoja kiitolaukalle pitkin metsätietä kumisevalla honkanummella? Se on puhdasta iloa.
Liikuntaviikon kruunaa kävely. Flaneeraus on kävelyn urbaanimpi muoto. Siinä pukeudutaan, kuljetaan kaupungilla, poikkeillaan, tapaillaan, reflektoidaan, havainnoidaan ja näyttäydytään.
Kävely sen sijaan on levollista liikkumista ulkoiluasussa yksin tai seurassa, yleensä tuttuja reittejä pitkin. On mukavaa katsoa tutulla tiellä vuodenaikojen vaihtelua, eläimiä, kasveja, ihmisiä ja taloja. Kävely vie erilaisiin tunnelmiin ja herättää erilaisia assosiaatioita. Kävelyllä syntyvät myös parhaat ajatukset ja ongelmien ratkaisut. Ihminen tarvitsee liikettä ja liikkua pitäisi niin kauan kuin jaksaa.
 |
| Kävelyreitin nähtävyyksiä, Munkkinimen vanha kadettikoulu |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti