sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Alistuminen


Työpaikan lukupiiri täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Syksy alkoi Edith Södergranilla, ja täytyi vain ihmetellä, kuinka eri tavalla ihmiset runoutta ymmärtävät. Nyt on luettu ihan toisenlaisen genren kirjallisuutta, Michel Houellebecqin Alistuminen. Jo ennen tapaamistamme on kuulunut monenlaista turinaa ja närkästyksen purkauksia, koska kirja ei ole kovin kiltti, eikä istu Hesarilla maailmankuvaansa rakentavien ja liberaaleina itseään pitävien koulutettujen suomalaisten formuun. No, ei se Södergrankaan aina kovin kilttiä luettavaa ole (O vad helvetet är härligt). 

Jos haluat säästyä juonenkuvaukselta, niin hyppää tämän kappaleen yli. Teos on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia. Kansilehden tekstin mukaan Houellebecq on Euroopan johtava misantrooppi. Kirjan päähenkilö, yliopiston kirjallisuuden lehtori François on kunnostautunut tutkimalla Joris-Karl Huysmansia. Päähenkilöllä on useita irrallisia suhteita opiskelijatyttöhin, mutta näiden liaisonien tehtävänä on vain ikävän hukuttaminen ja paineen purku. Yksi syvempi rakkaussuhde François´lla on juutalaistyttö Myriamiin, joka kuitenkin pakenee Ranskan islamisaatiota Israeliin ja unohtaa vähitellen François'n. Vaalien tuloksena muslimit ottavat vallan Ranskassa, mikä johtaa myös yliopiston islamilaistamiseen. Päähenkilö siirretään eläkkeelle virastaan, koska hän ei ole kääntynyt muslimiksi. François lähtee Pariisista tutkiakseen luostariympäristöä, missä Huysmans kääntyi ja eli. Palattuaan Pariisiin hän saa kutsun esimieheltään, joka tarjoaa hänelle hyvää virkaa, asemaa ja vaimoja (!), jos hän vain kääntyisi muslimiksi. Näin hän myös tekee, ja aloittaa uuden elämän muslimina, siis hän alistuu.


Houellebecqin kirja käsittelee suuria aiheita helppolukuisella ja kevyellä tyylillä. Kirjan keskiössä on länsimaisen elämänmuodon kritiikki. Koska elämänmuotomme on niin paljon vieraantunut alkuperäisiltä lähteiltään, on se johtanut ihmisten elämän tarkoituksettomuuteen ja tyhjyyteen. Tätä tyhjyyttä kirjan päähenkilö yrittää täyttää eksessiivisellä sukupuolielämällään ja viinanjuonnilla. Ainoa asia mikä häntä nostaa ja antaa elämään sisältöä, on Huysmansin elämään ja tuotantoon tutustuminen. Tämä belgialaiskirjailija on myös koko teoksen ajan François´n alter ego. Huysmans löysi myös pitkällisten harhailujen jälkeen elämäänsä sisällön alistumalla katolisen sääntökunnan elämänmuotoon, kuten myös François ryhtymällä muslimiksi. 

Yhteiskuntaa uudistavaa voimaa edustaa teoksessa islam, joka täyttää liberaalis-humanistisen elämänmuodon jättämän tyhjiön. Islam edustaa ehdottomuudessaan ja kaikenkattavuudessaan samaa, mitä kristinusko antoi eurooppalaisille keskiajalla. Islam edustaa tavallaan nietzscheläistä ajatusta dionysisestä yli-ihmisajatuksesta: vahvin selviää ja alistaa heikommat. Näihin heikkoihin kuuluu myös islamilaisessa maailmassa naiset. Houellebecq osoittaa teoksessaan varsin selvästi, minkälainen muslimien naiskuva on ja mikä on heidän paikkansa yhteiskunnassa.

Nietzcheläinen oli myös hänen loukkaava ja sarkastinen vihamielisyytensä kristinuskoa kohtaan. Kristinusko perustui hänen mukaansa yksinomaan Jeesuksen marginaaliseen, dekadenttiin persoonaan. Kristinuskon perustaja oli viihtynyt naisten seurassa, ja sen kyllä huomasi...Islam halveksii kristinuskoa...ja sillä on siihen monia syitä. Islamissa ihmiset ovat lähtökohta. Kristuksen jumalallisuus...oli pahimman laatuinen virhe ja johti vääjäämättä humanismiin ja ihmisoikeuksiin.

Huolimatta teoksen näennäisestä helppolukuisuudesta Houellebecq olettaa, että lukija tuntee Sun-Tzun, Clausewitzin ja Nietzschen ajatusmaailmaa. Nämä kaikki herrathan käsittelivät vallankäyttöä ja ihmisluontoa omissa teoksissaan. Teos on monella tapaa varsin ranskalainen: se on henkevä ja frivooli samanaikaisesti. Siinä juodaan, naidaan ja filosofoidaan vuoronperään. Se asettuu myös ranskalaisen satiirikirjallisuuden perintöön. Lukiessa tulee eittämättä mieleen Candide. 

Ranskassa islam on jo nyt kaikkialla läsnä, osin historiallisista syistä, ja patoutunutta vihaa eri yhteiskuntaluokkien ja etnisten ryhmien välillä on yhteiskunnassa runsaasti. Sama kehitys on nähtävillä Saksassa tai vaikkapa Ruotsissa. Maahanmuutosta ja islamin vaikutuksesta ei osata tai ole haluttu keskustella asiallisesti, ja se sataa ääriliikkeiden laariin. Meistä on tullut oman liberaalin ihmiskäsityksemme vankeja ajatellessamme, että ihmiset ovat universaalisesti samanlaisia.

Houellebecqin kirjassa käsitellään syvällisesti ja analyyttisesti uskontoa, ateismia, valtaa ja länsimaisen elämänmuodon keskeisiä elementtejä. Eittämättä tuli mieleen Dostojevskin Idiootin ruhtinas Myškinin.

Minua kiinnostaa aina romaaneja lukiessani, mitä henkilöt syövät ja juovat. Päähenkilö on huono laittamaan ruokaa, mutta juomansa viinit hän aina luettelee. Alkosta kävin ostamassa pullon valkoista Rullyä, jota päähenkilö juo pariin otteeseen. Se oli oikein hyvä viini ihan sellaisenaan. Toisen viinin, Mersault´n nauttiminen edesauttoi päähenkilön kääntymistä muslimiksi. Pullo on siksi hintava, että ehkä säästän sen ostamisen jouluksi. En aio kuitenkaan kääntyä muslimiksi enkä rasittaa läheisiäni Houellebecq-esitelmöinnillä. Viini on rankattu Alkon viiden parhaimman viinin joukkoon. Kuvaavaa on, että sivistynyt ranskalainen kirjallisuustieteilijä juo viiniä aina pullotolkulla juopuakseen, toisin kuin me karkeat suomalaiset, jotka tyydymme yhden lasin tuomaan nautintoon... Kirja yllytti myös tutustumaan Huysmansin tuotantoon. Antti Nylén on kääntänyt vuonna 2005 Huysmansin teoksen Vastahankaan. 

Alistuminen tarjoaa ranskalaisen kirjallisuuden harrastajalle monenlaista virikettä, siksi paljon eri kirjailijoihin viitataan. Yksi mainituista kirjailijoista oli Georges Bernanos, jonka Maalaispapin päiväkirjaa parhaillani luen. Muutama viikko sitten näytettiin televisiossa Jean-Paul Belmondon elokuva Kiusaus. Kummassakin näissä taideteoksissa käsitellään uskontoa varsin syvällisesti haastamalla lukijaa tai katsojaa tutkailemaan oman spiritualiteettinsä uumenia. Houellebecqin kirja on allegoria siitä, mihin äärimmilleen viety maallistuminen voi yhteiskunnassa johtaa. Jos ihmiset tuntisivat oman henkisen ja hengellisen perintönsä, eivät vieraat kulttuurit pääse niskan päälle. Alistuminen ei ole misantroopin, vaan filantroopin kannanotto. Tämän romaanin luettuani olin syvästi liikuttunut.



lauantai 20. lokakuuta 2018

Uppsalasta Uumajaan: kesäretki trooppisessa Ruotsissa

Hotelli Knaustin portaat Sundsvallissa vievät menneeseen aikaan.
Jokakesäinen matka Ruotsissa taittui tällä kertaa yli 30 asteen helteessä. Aamulaivalta ajoimme ensin Sigtunaan, missä kaikki oli hiljaista aamulla kello seitsemän. Sigtunalla on todella vanhan ja historiallisen kaupungin aura. Ensimmäinen kontaktini tähän kaupunkiin syntyi jo pikkupoikana lukiessani Aarno Karimon Kumpujen yössä -teosta. Sigtunan hävitys oli varsin värikylläinen kertomus karjalaisten ryöstöretkestä silloisen Ruotsin pääkaupunkiin vuonna 1187. Keitä nuo karjalaiset olivat, jää hämärän peittoon. Jotain bysanttilaista heidän toimintavoissaan kuitenkin oli. Tässä näyte Karimolta:

- En pyydä armoa.
- Pyytäminen ei auttaisikaan. Sinut ja koko sukukuntasi hävitämme, kaikki, jotka vain tiellemme sattuvat. Tavarasi ryöstämme, naisesi ja poikasi teemme orjiksi, kaupunkinne poltamme poroksi! Katso, kuinka kaupunkisi nousee taivaalle tulena ja savuna!

Tästä tuli heti mieleen toissakesäinen käynti Napuen taistelun muistomerkillä ja Teemu Keskisarjan luento Suomen historian kauheimmasta vuodesta 1714. Jos pitää vanhoista raunioista, luostareista ja hautuumaista, on Sigtuna mitä parhain matkakohde. Päivän päätteeksi voi mennä kahville Tant Bruns Kaffestugaan, joka on rankattu Ruotsin kymmenen parhaimman kahvilan joukkoon. Ruotsissa täytyy aina fiikata, kun vain kykenee.


Aarno Karimo: Sigtunan hävitys

Viipyilevää sigtunalaistunnelmaa
Seuraavaksi ajoimme muutamaksi päiväksi Uppsalaan: se on Ruotsin kaupunkien helmiä, ja erityistä loistoa sille antaa sen pitkä sivistyshistoria. Tuomiokirkko on aina pakollinen vierailupaikka. Kustaa Vaasan hautamonumenttiin on kuvattuna Suomen maakuntien vaakunat: niitä on mukava katsella. Samoin Eerik Pyhän haudalla voi miettiä Suomen sivistyksen varhaisimpia vaiheita. Emanuel Swedenborgin hauta herättää taas monenlaista muuta assosiaatiota. Olen kerran ollut myös jumalanpalveluksesessa tuomiokirkossa: meno oli korkeakirkollista ja liturgia edellä etenevää. 

Uppsalassa ja sen läheisyydessä voi tutustua Linnén elämään (kaupunkikoti ja Hammarby), käydä Moran kivillä tai katselemassa Vanhan Uppsalan vaikuttavia hautakumpuja. Kaikki tämä on koskettavaa ja liittyy myös usein meidän suomalaisten vaiheisiin. Itse pidän myös Pekka Töpöhäntää merkittävänä Uppsalaan liittyvänä kulttuuri-ilmiönä ja Pekka Autiovuoren tulkintaa Monnista yhtenä hienoimmista suomalaisista elokuvadubbauksista. Gösta Knutssonin lastenkirjat ovat humaaneja, moniulotteisia, hauskoja ja aina ajankohtaisia. 

Kuvahaun tulos haulle pekka töpöhäntä
Töpis on ruotsalaisen kulttuurin päärly



Emanuel Swedenborgin hauta

Kustaa Vaasan hauta

Gamla Uppsala


Turskanseläke maistuu aina Ruotsissa

Aivan kaupungin liepeillä on Ulva Kvarn, pieni ruukkiyhteisö, josta löytyy mm. lasinpuhaltamo ja antiikkimyymälä. Samaisella antiikkiretkellä avautui meille myös kokonainen rautaruukkien maailma, Vallonbruken. Rautamalmin jalostaminen oli aikoinaan Ruotsissa valloninen käsissä. Osa näistä suvuista aateloitiin ansioistaan Ruotsin teollisuuden rakentamisessa, ja niiden jälkeläisiä on ollut myös Suomessa, mm. de Geerien ja de Bruyn-Ouboterin suvut. Vaikuttavin näistä lähes kahdestakymmenestä ruukkikylästä on Lövstadsbruk. Rikkauksilla, joita ruukit tuottivat, rakennettiin pieniä kaupunkeja, joissa oli myös ajateltu työntekijöiden viihtyisyyttä (koulut, sairaalat). Kaikki nämä muinaiset tehdasalueet toimivat nykyään museoina, hotelleina tai muina toimintakeskuksina. 


Ulva Kvarnin antiikkimylly

Lövstabrukin päärakennus

Matka jatkui Gävleen. Kaupunki tunnetaan meillä olkipukista, jonka kaupunkilaiset yleensä ehtivät polttaa ennen joulua ja Gevalia (kaupungin latinalainen nimi) kahvista. Gävlen vanha puukaupunki on näkemisen arvoinen. Sieltä oli myös kotoisin legendaarinen amerikanruotsalainen ammattiyhdistysaktiivi ja lauluntekijä Joe Hill. Kaupungin keskusta on suunniteltu hyvin suurisuuntaisesti: isot bulevardikadut, teatterit, näyttävät liike- ja asuinrakennukset ja suihkulähteet luovat tunnelman, joka ei eroa Wienin tai Berliinin valtakaduista. 


Gävlen vanhaa puukaupunkia

Eleganttia Gävlen keskustaa
Gävlessä ei ehditty olla kuin aamupäivä. Päivän päämääränä oli Sundsvall. Parinsadan kilometrin matkalla poikkesimme Trönön kirkolle. Valtatieltä piti ajella noin parikymmentä kilometriä sisämaahan, mutta kirkko oli ehdottomasti vierailun arvoinen. Se on Ruotsin parhaiten säilyneitä keskiaikaisia harmaakivikirkkoja keskellä muinaista kulttuurimaisemaa. Meillä vastaavaa voi kokea vaikkapa Halikossa tai Sastamalassa. Trönön kirkon vieressä on myös merkittävän teologin ja rauhanmiehen, Nathan Söderblomin syntymäkoti. Paikalla oli mahtava genius loci: vuosisadat vain havisivat korvissa. Matkalla poikettiin vielä Söderhamnissa ja Hudiksvallissa, kummatkin kauniita pieniä kaupunkeja, joissa väki tuntui hellepäivänä vain istuvan rannoilla ja kahviloissa. 

Trönön kulttuurimaisemaa


Madonna Trönön kirkosta
Illaksi ehdimme Sundsvalliin, joka on rakennettu vuonomaiseen joen suistoon. Kaupungin keskusta on yhtenäinen uusrenessanssityylinen kokonaisuus. Tähän on syynä se, että kaupunki paloi poroksi vuonna 1888, joten arkkitehdeillä oli puhdas pöytä edessään. Ruotsalaiset ovat äänestäneet Sundsvallin Ruotsin kauneimmaksi kaupungiksi. Asuimme hotelli Knaustissa, joka oli rakennettu parhaaseen uusgotiikan henkeen. Hotellin aula oli juhlavuudessaan vaikuttava. Sundsvallin kaupunginosia yhdistää Ruotsin pisin moottoritiesilta, Sundsvallbron. Sundsvallin jälkeen alkaa Höga Kusten, meidän Merenkurkun saaristomme vastakohta: dramaattiset kalliot ja vuonot muistuttivat jääkauden ajoista. Mahtavat maisemat avautuvat paikoitellen jopa E4:lle saakka. Ruotsin puolella matkamme päättyi Uumajaan, jossa vallitsi jo kotoinen, pohjoinen tunnelma. 


Näkymä Storgatanille
Hiljattain pidettiin familydinner Ruotsin hengessä. Tarjolla oli västerbottenpajta, raggmunkareita, lindströminpihvejä, silakoita, sillejä ja britatårtaa. Parvekkeelle oli katettu Surströmningsbar, joka ei valitettavasti saanut kovin suurta suosiota. Perheen poliisihenkilö totesi ykskantaan: "Nuo haisee ruumiille". No onneksi katseltiin vielä Pekka Töpöhäntää, laulettiin helangåta ja kuunneltiin Lill Lindforsia. Ruotsi on toppen, huolimatta hallitus- ja nobelsekoiluista. 
Lähikaupan Höga Kusten -olutta