Sienikesä

Hartautta herättävä Stillleben

Tämä sienikesä oli varsin outo. Kevään runsaat korvasienimatot lupailivat jo runsasta sieniriistaa, mutta toisin kävi. Ainoa sieni, jota sai läpi kesän syksyyn saakka oli kanttarelli - hyvä niin. Tatit jäivät koloihinsa, samoin haperot, kehnäsienet ja jopa kangasrouskut. Nyt on muutaman viikon saanut jo suppiksia, ehkäpä niistä tulee hyvä sato. 

Tämän valituksen taustalla on masentava kokemus, ettei ole ollut sieni-rauschia, metsätunnelmaa, jonka saa aikaan sienten loputtomat jotokset. Toissa vuonna täyttyivät metsät kehnäsienten helmiäisestä, joskus vuosia sitten oli herkkutatteja kompastumiseen asti. No oli sentään pieni hekkuman hetki, kun vanhasta kuusikosta löytyi korillinen pinkeitä haaparouskupienokaisia, jotka napsahtivat kauniisti niitä poimiessa. 

Sienten löytäminen on puhdasta iloa, mihin ei sekoitu mitään luopumista tai ahdistusta onnen pikaisesta loppumisesta. Sienimetsä täyttää poimijan ainoastaan hyvän ruuan odotuksella ja metsän lenseällä auvolla. Sienet ovat myös itsenäisiä olentoja, jotka eivät käskien kasva, vaan ne noudattavat ihan omaa logiikkaansa ja aikataulujansa. Lisäksi ne ovat salaperäisiä olentoja, jotka leijuvat eläinten ja kasvien välimaastossa. Monta syytä tutustua sienimaailmaan. 

Saksalaisen sienikirjan mukaan korvasieni on  myös käsiteltynä myrkyllinen ja vältettävä

Tämä näky nostattaa kyynelen sienestäjän silmään

Mäntykukka on outo olento ilman lehtivihreää

Montalbano ja arancini

Arancinejä ja caprese-salaattia

Yksi pöllöimpiä poliisisarjoja on italialainen Montalbano. Sarjan rakenne on yksinkertainen ja heijastellee berlusconilaista Italiaa: vaatimattoman oloisen keski-ikäisen poliisin vällyissä mylläävät Italian kauneimmat näyttelijättäret, ja siinä ohessa ratkotaan myös Sisilian rikoksia. Tämä kaikki on sylttyä ilman suurempaa syvyyttä, mutta sarjaa kannattaa joskus katsella kauniiden maisemien ja ruuan vuoksi. Romaaninen elämänmuoto tuntuu kiertyvän erotiikan ja ruuan ympärille ja mikäpä siinä. Minkä Montalbano työltään ja lemmenleikeiltään ehtii, käyttää hän ruokailuun kauniissa rantaravintolassa. Ruokia esitellään laajasti ja niistä keskustellaan asiantuntevasti. Yhdessä jaksossa mentiin syömään isoäidin tekemiä arancineja, joiden täytettä oli haudutettu kuusi tuntia. Eräänä kesäpäivänä tempaisin annoksen näitä sisilialaisia herkkuja. Ne olivat aika tymäköitä. Itse en jaksanut syödä kuin pari palleroa, mutta hyviä ne olivat ja loihtivat pikamatkan Sisilian aurinkoon. Tässä ohje kokeneemmalle kokille: 

Tee tanakka risotto, johon laitat vielä ricottaa ja munan. Anna jäähtyä. Tee jauhelihasta, sipuleista, paseeratusta tomaatista, yrteistä ja mausteista paksuhko kastike ja muovaile risotosta puolen nyrkin kokoisia palleroita, jotka täytät kastikkeella. Pyöritä pallerot vielä vatkatussa munassa ja sitten korppujauhoissa. Uppopaista ne öljyssä kullanruskeiksi. Tarjoa caprese-salaatin ja sisilialaisen valkoviinin kanssa ja kuuntele siihen Roberto Murolea: Marechiaro.