La Fontaine: Tarinoita

Jean de La Fontaine (1621–1695) syntyi metsänhoitajan perheeseen, yritti harjoittaa oikeustieteen opintoja, peri isänsä viran, vietti boheemielämää, eli suosijoiden ja varakkaiden naisten tukemana vanhoille päivilleen saakka, jolloin muuttui hurskastelevaksi hartaudenharjoittajaksi. Isänä ja puolisona La Fontaine oli kuvausten perusteella poissaoleva ja vaatimaton. La Fontainen merkittävin teos on Fables Choisies (1668), jonka Yrjö Jylhä on kääntänyt suomeksi nimellä Tarinoita (1935).  Aarno Saleva on kääntänyt faabelit uudelleen vuonna 2005. 

Faabeleiden kirjoittajana hän asettuu pitkään perinteeseen, joka alkaa Aisopoksesta. Hän nimitti faabeleitaan laajaksi satavaiheiseksi huvinäytelmäksi, jonka näyttämönä on maailma ja jossa ihmiset, jumalat, eläimet, kaikki esittävät jotain osaa. Kertomuksia ei ole tarkoitettu lapsille, koska häntä pikkuväki ei kiinnostanut.

Faabeleissa on myös usein kyyninen perusvire, mitä saduissa ei juuri löydy. Faabeleiden lapset eivät ole herttaisia, vaan julmia ja hävityksenhaluisia. La Fontainea arvosteltiinkin kyynikkona, jonka teoksia ei lapsille pitäisi lukea. Faabeleilla on kuitenkin Ranskassa ollut suuri merkitys eettisenä kasvattajana ja kielikuvien luojana. Esim. karhunpalvelus on peräisin faabelista Karhu ja tarhuri. Aarne Anttila on kirjoittanut kirjailijasta seuraavaa:

Huolimatta kaikista arvosteluista ja vuosisatojen vierimisestä La Fontainen faabelit kuuluvat yhä Ranskan kaikkien ikäpolvien henkiseen ravintoon ja ulkomaalaiselle edustavat sen kansan älyvoittoisen, teräväsilmäisen ja sulavaliikkeisen hengenlaadun eräitä keskeisimpiä ominaisuuksia ja samalla faabelirunouden kultivoiduinta kukkaa.

Tarinat ovat ennen muuta eettisiä tutkielmia ihmisistä, joiden toimia eläimet esittävät. Ehkei pidä mennä niin pitkälle kuin Hippolyte Taine aikoinaan, jonka mukaan eläimet esittivät 1600-luvun ranskalaista yhteiskuntaa (kuningas - jalopeura, hovimies - kettu, porvari - rotta jne.). Ennemminkin kirjailija kuvaa universaaleja heikkouksia ja hyveitä. Kertomuksissa on selvä piilo-opetussuunnitelma. Pieni on lopulta suuri, rehellisyys ja jalous palkitaan, mutta ylpeydestä ja röyhkeydestä seuraa rangaistus. La Fontainen teos on runomuotoinen versio Jean de La Bruyèren Luonnekuvista.

Jylhän runokieli on rikasta ja sujuvaa ilman heittomerkkejä. Sanapäärlyjä ovat mm. mairemieli, kaalamo, ilmain tytär, maan mauriainen, kärpäsmukaelma, osattaret, karhun kartano, pöyrykarva, Pomonan pappi, naishemppu ja vuohineito. Hidas lukeminen palkitsee lukijan nautinnollisella runokielellä, joka on samalla puhuttelevaa. 

Kykymme rajat tuntekaamme,

tai muuten ikävyyttä saamme.

Omaisuus tyhjää on, jos käyttämättä jää.

Tee työtä, ahkeroi ja raada,

parempaa aarrett´ et voi saada.

Se sanoi mulle, että jahka

on karhu kaadettu, myy sitten vasta nahka.

Pahempi aina, Herra ties,

on tyhmä ystävä kuin viisas vihamies.

         (Gustave Dore L'Ours Et L'Amateur/Wikimedia)