![]() |
Homo Victor |
Ammuttu virtahevonpoikanen |
Teltat kuutamossa Kahara-vuorella |
LXX, Ησαΐας 12,3 καὶ ἀντλήσατε ὕδωρ μετ᾿ εὐφροσύνης ἐκ τῶν πηγῶν τοῦ σωτηρίου. Lähteen äärellä.
![]() |
Homo Victor |
Ammuttu virtahevonpoikanen |
Teltat kuutamossa Kahara-vuorella |
![]() |
Ring-leivos |
Georges Bataillen teos Sisäinen kokemus (Gaudeamus 2020) on vaikeaselkoinen mutta nerokas teos. Luin sen kahteen kertaan, koska siitä jatkuvasti tuntui avautuvan uusia ovia ja kaninkoloja kuin Liisan seikkailuissa ihmemaassa. Viljami Hukan ja Anna Nurmisen käännös on todellinen kulttuuriteko, jota on tukenut Koneen säätiö. Olen aikaisemmin postannut Bataillen teoksesta Madame Edwarda.
Bataille toimi Ranskan kansalliskirjastossa numismaatikkona, mutta vietti samalla varsin vilkasta taiteilijaelämää ja kirjoitti myös hyvin paljon. Bataillen maine on kasvanut vuosien saatossa ehkä osaksi siksi, että hän on osannut sanoittaa modernin (uskonnottoman) ihmisen sisäisen etsinnän vaikeutta. Bataillen filosofian kasvualustana ovat toimineet Kierkegaard, Durkheim, Heidegger, Hegel, Proust ja Nietzsche sekä kristilliset mystikot. Sisäinen kokemus on sisällöltään kuin teema ja muunnelmat, joita kirjoittaja käsittelee seuraavien otsikoiden alla: Hahmotelma johdatuksesta sisäiseen kokemukseen, Piina, Komedia, Uusi mystinen teologia ja runokokoelma Manibus date lilia plenis.
Bataillen tarjoama lukukokemus oli vastaava kuin kesällä lukemani Emanule Coccian Kasvien elämä: koko ajan oli tunne, että liikut ymmärryskykysi äärirajoilla, ja teksti tarjoisi jatkuvasti uusia virikkeitä ja ajatuspolkuja. Seuraavassa tyydyn kuitenkin käsittelemään muutamia Bataillen teoksen ajatuskulkuja, jotka tuntuivat olevan keskeisiä. Eilen illalla olin kuuntelemassa Wagnerin Siegfriediä, josta löytyi myös bataillelainen problematiikka: elämän arvoitus, ihmisen oma arvoitus ja halu päästä näiden salaisuuksien sisälle.
Bataille sanoo kirjoittavansa epätoivosta, joka syntyy siitä, että maailma annetaan ihmiselle arvoituksena, jota hän pyrkii kuumeisesti ratkaisemaan. Keino ymmärtää tai ainakin lähestyä tätä ongelmaa on sisäinen kokemus, joka on sukua ekstaasille, mutta joka on kuitenkin paljas ja mihinkään kiinnittymätön (ei siis esim. uskonnollinen tai seksuaalinen hurmio). Sisäisessä kokemuksessa ei epätäydellinen yhdy täydelliseen kuten uskonnollisessa kokemuksessa, se ei myöskään ole tieteellinen, taiteellinen tai esteettinen kokemus, vaan ihminen lopettaa sisäisessä kokemuksessa diskursiivisen, siis loogisesti etenevän ajattelun. Sisäinen kokemus on ihmisen matka mahdollisen ääriin, ja se kieltää muut arvot ja auktoriteetit ja muuttuu itse arvoksi ja auktoriteetiksi. Toisaalta em. arvot ja niihin liittyvät diskurssit ovat edellytyksenä sisäisen kokemuksen tuntemiselle. Ihminen joutuu ei-tiedon tilaan, josta ainoana ulospääsynä on ekstaasi.
Sanat, joilla ajattelemme ja puhumme ovat myös osa diskurssia, joka on kuin lentohiekka, johon hautaamme itsemme ollaksemme näkemättä. Kieli luo äärettömän labyrintin, johon me olemme tuomittuja harhailemaan, sanat ovat kuin väsymätön muurahaislauma, joka kokoaa elämämme pienimmätkin osat, mutta me aavistamme, että on olemassa jokin käsittämätön osa sanojen diskurssin tietämättömissä. Ihmisen tulisi suojata itseään puheen orjuudelta. Toisaalta runous on Batailelle väline matkalla sisäiseen kokemukseen. Hän sanoo, että runous johdattaa tiedetystä tuntemattomaan ja luo sellaista, mitä me emme voi tietää, ja on näin sanojen diskurssin ulkopuolella.
Bataillen ajattelun taustalta löytyy transgression ajatus, jota eri ajattelijat ovat lähestyneet monin tavoin. Kristilliset mystikot vaelsivat sisäisessä linnassa etsien kaikkein salaisinta huonetta, jossa minä ja Jumala voisivat kohdata. Hindut haluavat siirtyä korkeampaan tietoisuuteen hengitysharjoitusten avulla (Bataille esittelee laajasti hindulaisia ja buddhalaisia ajatustapoja). Kierkegaardilla oli uskon hyppy, jolla päästään sisäiseen kokemukseen ja Nietzschellä se on dionyysinen sankarielämä, joka ammentaa voimansa hurmiosta. Durkheimillä ihmisyhteisö kohoaa metafyysiseen asemaan. Kaikkien em. ajattelijoiden jälki näkyy Bataillen filosofiassa.
Sisäinen kokemus aiheuttaa lukijassaan levottomuutta ja vastustusta. Toiset etsivät uskon hyppyä jääkiekosta ja kaljasta, toiset Wagnerista. Näillä ei batallelaisessa maailmassa ole laatueroa, koska kumpikin kuuluu diskurssin piiriin, kuten myös uskonto, taiteet ja tieteet. Jäljelle tuntuu jäävän vain ahdistus, tyhjyys ja kuolema. Kaikesta huolimatta Sisäinen kokemus on rikas teos, johon jokaisen lukevan ihmisen kannattaisi tutustua, ajattelipa sitten mitä tahansa Bataillen näkemyksistä.
Hurskastelijoiden äänillä on vastaus kaikkeen.
Ilon huippu ei ole iloa, sillä ilossa aistin ennalta, että se tulee päättymään.
Jokainen ihminen, joka jättää kulkematta mahdollisen ääriin, on ihmisyyden orja tai vihollinen.
Katkeraan loppuun asti nautittuna kristinusko on pelastuksen poissaoloa ja Jumalan epätoivoa.
Tahto harmoniaan on suurta orjuutta.
Ekstaasissa ei ole enää subjekti-objekti-suhdetta vaan "ammottava aukko" kahden osapuolen välillä.
Kaikki mahdollinen merkitys päätyy lopulta merkityksettömyyteen.
Ruhtinaallinen rahastonhoitaja puolisoineen |
Elsass on viehättävä osa Ranskaa, jossa tuntuu yhtyvän saksalaisuuden ja ranskalaisuuden parhaat puolet. Kulttuuria ja kulinariaa on runsaasti tarjolla, ja viinikellareiden kätköihin voi jäädä pitempäänkin. Edelliset Elsassin muistot ovat yli kymmenen vuoden takaa Eguisheimistä.
Leivoin elsassilaista leipää, Sübrotia. Leivän nimi tarkoittaa yhden soun leipää - se oli köyhien ihmisten leipä sotien välisenä aikana. Kahteen leipään tarvitaan seuraavat aineet:
400 g vehnäjauhoja
275 g kylmää vettä
3 g hiivaa
8 g suolaa
Sekoita jauhot veteen ja anna levätä 20 minuuttia. Sekoita sitten suola ja hiiva keskenään ja alusta ne taikinaan noin viiden minuutin ajan. Tämän jälkeen taikinan annetaan levätä puoli tuntia, jonka jälkeen se taitellaan liinan alle 12 tunnin (yö)lepoon. Taikina vaikuttaa timakalta, mutta ei huolta, aamulla se leipoutuu oikein hyvin.
Seuraavana aamuna jaa taikina kahteen osaan ja taputtele/kauli siitä kaksi 15x15 cm levyä. Sivele yhden levyn päälle kevyesti ruokaöljyä ja laita toinen levy sen päälle. Leikkaa sitten levystä neljä yhtä suurta palasta. Aseta leivinliinalle kaksi palasta vierekkäin siten että yksi kulma osoittaa ylöspäin. Tee sama toisten palasten kanssa. Anna niiden kohota leivinliinan tukemina puoli tuntia. Lämmitä uuni 250 asteeseen ja paista pellille laitettuja leipäpareja noin 20 minuuttia. Sumuta uuniin vettä silloin tällöin. Leivät avautuvat paistettaessa kauniisti ja näyttävät rustiikeilta. Maku on hienon hapan, ja rakenne on mukavan ilmava. Leipä huutaa päälleen voita, juustoa tai kinkkua.
Jos olet kokeneempi leipuri, voit tehdä leivän myös hapanjuuresta. Alustaminen ja nostatukset kestävät noin neljä tuntia.
1 kg vehnäjauhoja
640 g vettä
12 g hiivaa
20 g suolaa
100 g vehnähapanjuurta
Darwinin ja Haeckelin innoittamina eutanasia otettiin aktiivisesti käyttöön esim. Natsi-Saksassa. Suomessakin oltiin eutanasiasta innostuneita (Martti ja Lauri Pihkala, Arvo Ylppö ja Mauno Vannas). Eutanasiaunelmat liittyivät samalla äärioikeistolaisiin visioihin puhdasrotuisen Suomen tulevaisuudesta. Psykiatrian ylilääkäri Yrjö Suominen kirjoitti vuonna 1943 seuraavasti:”Tervettä kansanruumista jäytävät loiset ja lurjukset, jotka käyttävät hyväkseen kulttuuriyhteiskunnan humanitäärisiä oloja, lisääntyvät nopeammin kuin parempi kansanaines eivätkä edes kaadu rintamalla. Sellaisia oli Suomessa arviolta puoli miljoonaa. Sterilisoimistoimet olivat riittämättömiä – ’tiettyjä tuhansia’ olisi tapettava, jotta vapautuisi poliiseja, vanginvartijoita ja mielisairaanhoitajia.” Itänaapurissamme toteutetaan nykyään eugeniikkaa lähettämällä rintamalle rikollisia ja vähemmistökansallisuuksien edustajia, joita suurvenäläiset pitävät itseään alempina ihmisinä.
Meillä Suomessa on nyt suuret paineet saada eutanasia lailliseksi. Uskoisin, että Hesarin seuraava indoktrinaatiokampanja liittyy tähän teemaan. Yli 70 kansanedustajaa kannattaa eutanasiaa, 30 vastustaa sitä ja loput eivät osaa sanoa vielä mitään asiaan eli tulevat äänestämään "kyllä". Eutanasian kannattajissa oli paljon sellaisia edustajia, joita en edes painajaisissanikaan äänestäisi.
Päätöksenteon tueksi tuon kuitenkin tuoreen näkökulman eutanasiakeskusteluun Sakari Pälsin teoksesta "Pohjankävijän päiväkirjasta" (1919), jossa tekijä kuvaa tutkimusmatkaansa Tšuktšien niemimaalle 1917–1918. Tähän kirjassa esitettyyn eugeeniseen ratkaisumalliin tutustuin jo 1970-luvulla Saksassa, jossa minulta kysyttiin, että onko totta, että suomalaiset ajavat kuolemansairaat vanhukset lumihankeen. Kerroin heille sitten, että meillä on tapana ripustaa kuolevat nahkahihnoilla koivunoksaan, jotta pääsevät näin paremmin taivasmatkalle...
Kappaleessa Vanhan Njutshäengänin kuolema Pälsi kuvaa, kuinka tšuktšit toteuttivat armokuoleman. Kerrottu tapaus tapahtui Venäjällä vuonna 1918. Virkavalta ei ollut kiinnostunut tšuktšien oudoista tavoista, joten armomurhasta ei nostettu syytettä. Tšuktšeilla oli tapana surmata "kykenemättömät" vanhukset. Tämä tehtävä kuului vanhimmalle pojalle, ja jos tätä ei ollut tai poika ei kyennyt tappamaan vanhusta, hankittiin tappaja erikseen tätä toimenpidettä varten. Armokuolema toteutettiin ainoastaan silloin, kun kuoleva sitä itse toivoi. Surmaaminen toteutettiin kuristamalla tai puukolla. Ennen kuolemaa pidettiin pidot:
Njutshäengän söi ja joi vahvasti sekä otti vilkkaasti osaa keskusteluun. Eukko oli hyvällä tuulella, laski leikkiä, nauroi ja ilakoi. Hän oli uudelleen nuortunut, ei vanhuuttaan eikä lapsekkaaksi, vaan elämäniloiseksi ja pirteäksi...Sitten vanhusta rupesi raukaisemaan. Syönti rasitti raihnaan ruumiin ja puhelu väsytti heikon hengen...Pian hän nukkui. Hetki oli käsissä. Ystävä lähestyi nukkuvaa. Hän tarttui äkisti tämän kurkkuun ja puristi lujasti. Vanha ruumis vavahteli ja kädet kohottautuivat ylös. Elonmerkit sammuivat pian, ja hetken päästä Aijonga hellitti otteensa sekä siirtyi sivulle. Njutshäengän oli saanut pyytämänsä rauhan.
Tämän jälkeen kuollut puettiin parhaisiin vaatteisiinsa, sidottiin hihnoilla tšuktšien tavan mukaan ja kannettiin tundralle. Mukaan pantiin naistenveitsi ja kuokka, jolla hän hyvinä päivinä oli nylkenyt mursuja ja huonoina kaivanut tundralta juuria hätäruuaksi.