Bigaku. Japanilaisesta kauneudesta

Kansikuva on hie ja kuva kirjasta on hieman okashi

Aronianlehtiä Mannerheimintien varrelta
Tunnelma on kare

Olen koko ikäni ollut Japaniin kallellaan, vaikken ole maassa käynyt enkä tunne juuri sen kirjallisuuttakaan. Japanilaiset ovat outoja kuten me suomalaisetkin, samaa voi sanoa myös Japanin kulttuurista. Missä muussa maassa valtion päämies (Hirohito) on harrastanut limasienten keräilyä ja vaalinut 200 sienen lemmikkikokoelmaansa kuin Japanissa? Meillä Suomessa elää vahvana myytti Japanin ja Suomen vaaliheimolaisuudesta erityisesti estetiikan alalla: kummatkin kansakunnan ovat taipuvaisia ihailemaan yksinkertaista, luonnosta kumpuavaa kauneutta. Ehkäpä olemme viettäneet muinaisuudessa yhdessä aikaa Pangean laitamilla...

Tämän Japaniin kohdistuvan mielenkiinnon puhkeentoina voi pitää viime vuosina ilmestyneitä erinomaisia Japanin kulttuuria käsitteleviä teoksia, kuten Miia Kankimäen Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, Tuula Moilasen Japanilainen puupiirros ajan ja ikuisuuden peilinä, Raisa Porrasmaan ja Petri Artturi Asikaisen Temppelin hämärästä Mantsurian vilinään. Nojatuolimatka Japanin kulttuurihistoriaan ja tässä käsiteltävä teos, Minna Eväsojan Bigaku. Japanilaisesta kauneudesta (Helsinki 2008). 

Eväsoja käsittelee teoksessaan koko japanilaisen estetiikan pleeroomaa. Alussa tekijä erittelee maan erilaisia esteettisiä koulukuntia ja selvittää japanilaisen estetiikan keskeisiä käsitteitä. Peruslähtökodan Eväsoja muotoilee näin: 

Japanilainen arvomaailma ja estetiikka poikkeavat peruslähtökohdaltaan länsimaalaisesta siinä, että japanilaisessa kulttuurissa esteettiset arvot ja esteettinen kokemus liittyvät koko ympäröivän maailman, tilan, esineiden ja elämäntavan kokonaisvaltaiseen kokemiseen. 

Japanilaiselle estetiikalle on luonteenomaista vihjailevuus ja se, että asioita esitetään metaforien kautta. Kauneutta ei katsella ensisijaisesti silmillä, vaan sielun silmin. Merkittävää on myös karu pelkistyneisyys, joka ilmenee erityisesti arkkitehtuurissa. Värien käyttö on myös omintakeista, mikä näkyy värien rohkeissa yhdistelmissä. Luonteenomaisena japanilaisena piirteenä pidetään myös sitä, miten luonnollisuudessa tulee myös näkyä keinotekoisuus, siis ihmisen panos. Myös feminiininen pehmeys on tunnusomaista japanilaiselle estetiikalle. 

Japanilaisen estetiikan termistö on runsas ja poikkeaa huomattavasti meidän käsitteistöstämme. Termit eivät välttämättä kuvaa kauneutta, vaan jotakin tarkasteltavan kohteen ominaisuutta, jota japanilaisessa kulttuurissa arvostetaan. Tarkastelija voi olla esteettisesti tyytyväinen, vaikkei koekaan näkemästään iloa tai nautintoa. Tarkasteltavat asiat sinänsä eivät ole keskeisiä, vaan niiden mahdollistamat lopputulokset. 

Japanilaisia esteettisiä kategorioita ovat mm. wabi (karu, köyhä), sabi (surumielinen), shibumi (hiljainen, hienostunut, ryppyinen), hie (viileä), kare (lakastunut), yase (nahistunut) ja okashi (omituinen, mielenkiintoinen, suloinen). Esimerkiksi rikkonainen astia voi herättää suurempia esteettisiä tunteita kuin ehyt. Japanissa myös valmistetaan teollisesti näitä meidän mittapuumme mukaan muotopuolia tai rikkonaisia esineitä. Erityisen pidettyjä ovat wabi-sabi -tyyliset keramiikkaesineet. Meillä tämän esteettisen ajattelun tuotoksena voi ihailla vaikkapa Mauno Koiviston hautapaatta, jossa on käytetty japanilaista kintsugi-tekniikkaa. Kintsugissa tavallinen rikkoutunut esine paikataan esim, kullalla, hopealla tai platinalla ja näin nostetaan se uudelle esteetiselle tasolle. 

Mauno Koiviston hautapaasi. Kuva: Wikimedia

Eväsoja käsittelee varsin laajasti myös esittäviä taiteita, varsinkin kabuki-teatteria. Kannattaa tässä yhteydessä lukea em. Miia Kankimäen kirjan hieno kuvaus tekijän ensimmäisestä vierailusta kabuki-teatterissa. Kabuki lienee kulttuurimuoto, mihin länsimaalaisen ihmisen on hyvin vaikea päästä sisälle. Siihen kuluu mm. ilmeiden, liikkeiden, asusteiden ja värien monimutkainen ja hienovarainen symboliikka, ja vaikkapa onnagata-miehet, jotka esittävät naisia. Eväsoja (ja myös Kankimäki) käsittelee myös paljon heian-kautta, jolla on ollut suuri merkitys japanilaisen estetiikan kehitykselle.

Japanilaista kuvakulttuuria käsitellään myös laajasti, erityisesti mangaa, joka on merkittävä taidemuoto kaikenikäisten japanilaisten keskuudessa. Mangalla lienee sekä vanhan japanilaisen kulttuurin sekä länsimaalaisen kulttuurin tausta. Japanilaisten erityisyys ilmenee myös shunga- taiteessa. Shungan kuvat ovat vahvasti eroottisia, joita annettiin mm. häälahjoiksi, mutta niitä saatettiin tarkastella aiemmin myös koko perheen voimin.

Omat lukunsa kirjassa saavat myös japanilaisen arkkitehtuurin ja puutarha-arkkitehtuurin estetiikka, jolla on ollut suuri vaikutus länsimaiseen arkkitehtuuriin. Tekijä kuljettaa mielenkiintoisesti länsimaista ajattelua läpi koko teoksen ja antaa näin lukijalle monenlaista ajateltavaa. Jos Japani on saanut paljon länsimaisesta kulttuurista, on meidän kulttuurimme saanut paljon myös japanilaisesta kulttuurista jo parinsadan vuoden ajan. Suomalainen maalaustaide (esim. Edelfelt ja Gallén-Kallela) tai arkkitehtuuri (Aalto) ovat saaneet suoria vaikutteita japanilaisista esikuvista. Viimevuotinen Ateneumin japonismia käsittelevä näyttely Hiljainen kauneus tematisoi tämän suhteen varsin vaikuttavasti.

Itseäni kosketti erityisesti japanilaisen suhde arkipäivän kauneuteen: esteettinen ajattelu on oleellinen osa ihmisten elämää ja kaikissa toimissa pyritään kauneuteen tai kauneudesta nauttimiseen. Eväsojan kirja on sisällöltään hyvin rikas ja sitä kannattaa lukea Close Reading -periaatteella.  

Miten kaunista on, kun aivan kirkkaana kuutamoyönä

kulkee joen yli vaunuissa ja härän kahlatessa

pärskyvät vesipisarat ovat kuin 

kristallisirpaleita.

(Sei Shōnagon)

 

Porthania on miyabi

Ruska on okashi