Natsitrolli Lontoossa

Heinz Medefindin teos on varsin erikoinen: lehtimies kuvaa 1930-luvun Lontoota ja kaupungin historiaa varsin synkin värein. Kyseessä ei ole rembrandtmainen chiaroscuro, valon ja varjon leikki, vaan brittiläisen elämänmuodon mustamaalaus. Medefind oli natsien Signalin reporttereja. Sodan jälkeen hän työskenteli liittoutuneiden avustajana Liittotasavallassa. Lontoo-kirja on julkaistu suomeksi vuonna 1942 ja se julkaistiin myös monilla valloitetun Euroopan kielillä tarkoituksena muokata lukijoiden asenteita anglofobisiksi. Teos on tuonaikasta puhdasta trollausta sivistyneistölle.

En tunne Englantia enkä Lontoota hyvin. Minun Englanti-kuvani oli pitkälti muotoutunut BBC:n pukudraamojen perusteella: ensimmäinen matkani viitisen vuotta sitten Lontooseen ja Exeteriin muutti tätä käsitystä realistisempaan suuntaan. Englannin loputtoman hieno ja laaja heritage liikuttaa matkailijaa aina ja saa unohtamaan huonon ruuan, sosiaaliset ongelmat ja rappeutuneet korttelit kaupungeissa. 

Kaupungin varhempaa historiaa kuvaava osa on varsin eloisa ja välittää luultavasti aika uskottavan kuvan kaupungin kehitysvaiheista. Jaksan myös uskoa, että suurkaupungin elämä ennen vanhaan on ollut myös hyvin dickensmäistä. Kirjan läpikäyvänä ajatuksena on, että englantilaiset ovat nurkkakuntaisia, joilta puutuu suuret visiot esim. kaupunkia kehitettäessä, ja että jyrkät luokkaerot ja riisto aiheuttavat kurjuutta kaupungissa, joka oli maailman rikkain. Kaiken pahuuden juuri löytyy Cityn pankkiireissa (joista monet ovat juutalaisia). Yksinkertainen kansa antaa näiden loisten rehottaa ja tyytyy itse juomaan olutta ja panemaan viimeiset rahansa koirakilpailuihin. 

Antisemitistinen vire kulkee läpi teoksen ja saavuttaa huippupisteensä, kun tekijä kuvaa elämää Whitechapelin kaupunginosassa. Eastendinkin kurjuus jää tämän juutalaiskurjuuden varjoon. Itäjuutalaiset ovat valloittaneet kaupunginosan, missä rikos ja ihmiskauppa rehottavat. Nokkelimmat juutalaisista selviävät Cityyn pankkiireiksi, missä he jatkavat myyräntyötään, ei vain Brittein saarilla, vaan koko maailmassa. 

Kirjoittaja kuvaa asiallisesti kaupungin nähtävyyksiä, itse kaupunkirakenteen syntyä ja sen historiaa. Myös Englannin luokkayhteiskunnan aiheuttamia ongelmia käsitellään uskottavasti. Kaltevalle pinnalle joudutaan, kun usein viitataan, kuin edistyksellistä ja demokraattista on elämä Kolmannessa valtakunnassa verrattuna Englantiin. Teoksessa on myös kätketty rasistinen viesti: anglosaksien rotu on kyllä pystynyt hallitsemaan maailmaa, mutta se ei ole pystynyt luomaan kansalle tasaisesti jakaantuvaa hyvinvointia (kuten Saksa!), eikä se ole koskaan ottanut kiinni siitä hetkestä, jolloin olisi ollut mahdollista uudistaa Englannin yhteiskunnallista ja taloudellista elämää. Kirjan lopussa ennustetaan tuhoa ja hävitystä kaupungille, joka on ne ansainnut. 

Medefindin kirjassa on noin kaksi ja puolisataa sivua. Positiiviset asiat mahtuvat ehkä pariin sivuun (kauniit puistot, elegantit lontoottaret, Thamesin laakson kauneus), mutta kaikki muu on pientä piikittelyä ja besserwisseristelyä. Tekijä kuitenkin tuntee aiheensa erinomaisesti. Todella outo kirja, ja lukemistani matkakirjoista ainoa, jossa on otettu tällainen trollausaspekti keskiöön. Loppuun tekijän tyylinäyte, jossa kyllä on osa totta:

Mutta tällainen huono ruoka ei ollut suinkaan ole Lontoon erikoisuus. Koko Englannin kansan ravinto oli huonoa ja niukkaa. Tarkoin olosuhteita tutkittuaan ja punnittuaan päätyi englantilaisten lääkärien virallinen yhdistys siihen hävettävään tulokseen, että puolilla kaikista englantilaisista oli joko riittämätön tai muuten sopimaton ravinto. Koko väestöstä oli viidennes sellaisessa asemassa, ettei heillä ollut varaa syödä itseään kylläiseksi.

Hollantilaisen painoksen kansikuvan dramatiikkaa