Alexandra Marinina: Seitsemäs uhri

Olen TV:n rikossarjojen ystävä, mutta dekkareita luen harvakseltaan, lähinnä kesäisin ja joulun aikaan. Nuorempana pidin niitä huonona kirjallisuutena ja siksi vältettävänä, vanhempana taas joutavana ajanvietteenä, kuten korttipeli. Näin yksinkertainen asia ei kuitenkaan ole. Rikoskirjallisuus on parhaimmillaan hyvää yhteiskunnallista analyysia, ja sen kautta oppii tuntemaan myös eri kulttuurien toiminta- ja ajattelutapoja.

Alexandra Marininan Seitsemäs uhri (Helsinki 2007) täyttää kaikki hyvän dekkarin tuntomerkit: jännitys pysyy yllä loppuun saakka, yllättäviä käänteitä on riittävästi ja ympäröivää yhteiskuntaa ja sen elämää kuvataan uskottavasti. Teos sijoittuu Jeltsinin ajan Venäjälle, vuoden 1998 valuuttakriisin jälkimaininkeihin. Teoksessa ei ole tarkkaan kuvattua väkivaltaa eikä seksiä ollenkaan, mutta älykäs juoni jaksaa kannattaa lukijaa sivulle 525 saakka, vaikka itse olisin tiivistänyt kirjaa parilla sadalla sivulla.

Kirja keskittyy sarjamurhaajan etsimiseen, joka valitsee uhrinsa seitsemän kuolemansynnin perusteella. Viimeiseksi uhrikseen murhaaja on suunnitellut rikosta tutkivan Nastja Kamenskajan. Kaikkien tappamiensa uhrien viereen tekijä jättää posliinisen kalan, jonka suuhun on työnnetty pieni nukke. Kamenskaja pääsee vähitellen jyvälle, että tuo rekvisiitta on peräisin Hieronymus Boschin maalauksesta, ja että murhaaja on huippuälykäs psykopaatti, joka leikkii hänen ja kuoleman kanssa. 

Juonipaljastuksiin en nyt ryhdy, mutta puutun muutamaan mielenkiintoiseen seikkaan. Teoksen parasta antia on venäläisen elämänmuodon uskottava kuvaaminen: vaikea arki, sosiaaliset ristiriidat ja toimimaton yhteiskuntajärjestys, jossa jokainen joutuu kamppailemaan hyvinkin yksinkertaisten asioiden kanssa (esim. kuinka saada omat rahat pankista). Toisaalta kuvataan hienoa työyhteisöä, jossa työntekijät tukevat toisiaan niin työssä kuin vapaa-ajalla. Tutkijoiden tapaamisia, syömisiä ja illanviettoja kuvataan useaan otteeseen ja niistä pelmahtaa lämmin venäläinen tuoksu. 

Kirjan rikoksen keskiössä ovat kasvatuskysymykset: kuinka väärä kasvatus saa aikaan murhamiehen. Kasvatusideat saavat alkunsa yhteiskunnallisista tekijöistä, tässä tapauksessa vanhan ja uuden Venäjän aatteellisista ristiriidoista. Vanhempien, joilla on "näkemyksiä" lastenkasvatuksesta sopisi lukea tämä dekkari ja antaa lapsiensa kasvaa rauhassa tyrkyttämättä heille mitään absoluuttisina pitämiään totuuksia. 

Murhaaja alkaa siivota yhteiskuntaa sopimattomista aineksista, omien sanojensa mukaan hän toteuttaa eutanasiaa. Mikäpä ajankohtaisempaa! Maamme päämedia on ottanut asiakseen eutanasia tyyräämisen Suomeen (lue Hesari 22.1.2017). Ensiksi raivataan pois vanhat ja vaivaiset, sitten vammaiset ja sitten...

Mitään suurta kirjallisuutta Marininan teos ei ole. Toisaalta siinä käsitellään isoja aiheita ja sukelletaan välillä syvällekin venäläiseen sieluun. Välissä on myös mukavia kulttuuri- ja huumorivälähdyksiä. Kirja on aidosti venäläinen. Tässä linkki tuon ajan viihteelliseen tulkintaan venäläisestä todellisuudesta: Zveri "Dlja tebja"