Sisäkuva Alankomaiden taiteessa

Joulun aluspäivinä kävin Sinebrychoffin museon Asetelma. Elämä tarjottimella -näyttelyssä. Näyttelyn mainiossa pienessä esitteessä kerrottiin hieman taustoja: "Hollannin tasavalta oli 1600-luvulla Euroopan rikkain. Uuden protestanttisen porvariyhteiskunnan vauraus perustui etenkin taitavalle ulkomaankaupalle. Porvariston vaurastuminen edisti myös tieteen ja taiteen saavutuksia. Parempi elämänlaatu alkoi näkyä ruokapöydissä ja pian sitä kuvattiin myös maalauksissa." Maalaukset kuvasivat mm. hyvää elämää, luksusta, himoa ja katoavaisuutta. Kuvat olivat täynnä symboliikkaa, joka avautui aikalaisille, mutta vaatii jo osin selvitystä nykykatsojalle, esim. kurpitsa merkitsi aviorikosta ja linnut parittelua, pullean persikan päällä mönkivä kärpänen oli katoavaisuuden vertauskuva. Taiteilijat kilvoittelivat kuvaamiensa tuotteiden runsaudella ja tarkkuudella - sitruunankuoren valoista ja varjoista pystyi tunnistamaan mestarin. 

Näyttely on kaikin puolin hieno ja mielenkiintoinen: tavallisista arkikuvista aukenivat metafysiikan maailmat. Ei voi kuin ihailla vanhaa alankomaalaista kulttuuria, tuottihan se sellaisia merkittäviä ajattelijoita kuin Erasmus ja Spinoza. Nyt on ollut myös luvun alla Huizingan Keskiajan syksy, joka avaa suuria näkymiä tähän ainutlaatuiseen kulttuurimaailmaan. Olen flaami-flowssa!

Pieter de Ring: Rypäleitä korissa (Kuva: Flickr)

Ilokseni kotikirjaston kätköistä löytyi viimekesäinen hankinta, Aune Lindströmin Sisäkuva Alankomaiden taiteessa (Porvoo 1951). Lindström oli suomalainen taidehistorioitsija, joka toimi Ateneumin intendenttinä ja Helsingin yliopiston dosenttina. Kirjassaan Lindström tutkii aluksi avointa ja suljettua tilaa: pohjoisen asukkaat, joiksi hän laskee myös saksalaiset ja hollantilaiset, viettävät suurimman osan vuodesta sisätiloissa, toisin kuin Etelä-Euroopan ihmiset. Tämä heijastuu myös taiteeseen siten, että germaanit kuvaavat keskiajan taiteessa mieluummin sisätiloja, ja hollantilaiset kehittivät nämä sisänäkymät todelliseksi taiteeksi. Lindström kirjoittaa: "Hollantilaisen luonteen silmiinpistävimpiä ominaisuuksia ovat tyyni rauhallisuus ja mieltymys järjestykseen. Nämä seikat kuvastuvat selvästi heidän sisäkuvissaan." Tästä tasaisesta maailmankuvasta johtuen ei esim. barokki saavuttanut Alankomaissa sellaista asemaa kuin vaikkapa Saksassa. 

Lindström käsittelee alttarikaappeja ja erityisesti miniatyyrejä, jotka olivat sisätilamaalausten esiasteita. Sisätilojen kuvaaminen ei ollut pelkästään vaurauden ja hyvän maun esittelyä, vaan maalausten pienilläkin yksityiskohdilla haluttiin kertoa tarinoita. Myös sakraaleja aiheita tuotiin porvarilliseen ympäristöön ja saavutettiin katsojissa tunne, että pyhä on läsnä juuri meidän arjessamme. 

Lindströmin teoskuvauksia on ilo lukea: hän analysoi tarkasti taideteosten rakenteelliset ominaisuudet, geometrian ja värit sekä puuttuu myös virheisiin, joista osa on tarkoituksellisia, osa taas esim. perspektiiviopin uutuudesta johtuvia. Erityisesti valonkäyttöä kirjoittaja käsittelee perusteellisesti. Oheisesta Arnolfini-kuvasta hän kirjoittaa: "Valo ja ilma avartavat edessämme avautuvan huonenäkymän syväksi tilaksi, joka luontevasti ja suojelevasti sulkeutuu henkilöiden ympärilleen: he ovat sisällä, he ovat kotona." 

Jan van Eyck: Arnolfini ja hänen vaimonsa (Kuva: Wikimedia)

Lindström käsittelee myös gotiikan muuttumista renessanssiksi ja lisäksi hän esittelee Delftin, Haarlemin ja Leidenin koulukuntien erityisyyksiä, varsinkin van Eyckejä ja Vermeeriä käsitellään teoksessa laajasti. Kirjan mielenkiintoista antia oli myös päätösluku Intiimin sisäkuvan jälkikukinta, jossa tekijä avaa näkymiä flaamilaisen taiteen vaikutukseen erityisesti romantiikan ajan Saksan, Tanskan ja Suomen maalaustaiteeseen. Lindströmin mukaan C.D.Friedrichin, V.Hammershøjn ja v.Wright-veljesten taiteen henkinen koti on flaamilaisessa taiteessa. 

Luin kirjaa vierelläni tabletti, jolta katsoin kirjan maalaukset yksitellen ja samalla selaten taiteilijoiden muitakin töitä. Lumous oli täydellinen: kuvat houkuttelivat sisäisiin matkoihin, hartaisiin, maallisiin ja riemukkaisiin tunnelmiin - siis keskelle aidointa elämää. Lindströmin teos on hienostunut, sivistynyt ja rikas esitys yhdestä merkittävästä maalaustaiteen aikakaudesta ja kulttuurista. Miksi näitä ei kirjoiteta enempää?

Jan Vermeer van Delft: Nukkuva tyttö (Wikimedia)