 |
| Siesta |
Simo Penttilä (Uuno Ilmari Hirvonen) on suomalaisen viihdekirjallisuuden unohtuneita merkkimiehiä, jonka ainakin vanhempi sukupolvi tuntee hyvin Suomi-filmeistä ja kuunnelmista. Penttilää pidettiin sivistyneistön viihdekirjailijana, koska hänen teostensa päähenkilöt olivat usein koulutettuja henkilöitä. Herra ja ylhäisyys kenraaliluutnantti T. J. A. Heikkilä seikkaili Meksikossa, ja Meksikoa kuvaa Penttilä myös matkakirjassaan Nauravan kuoleman maa (Helsinki 1954). Päivätyönsä kirjailija teki Uuden Suomen toimituspäällikkönä. Kirjoittajana Penttilä on sujuva, hauska muttei kovin syvällinen. Myötähäpeää ei edelleenkään tarvitse tuntea hänen tekstejään lukiessa.
Kirjassa kuvataan matkaa, joka alkaa Monterreystä ja jatkuu Méxicon, Acapulcon, Hermosillon, Tucsonin ja New Orleansin kautta New Yorkiin. Lukijaa hieman häiritsee se, ettei matkan aihe käy tekstistä ilmi, ei myöskään kirjoittajan suhde moniin kirjassa kuvattuihin henkilöihin. Kiehtovaa sen sijaan ovat ekskurssit Meksikon historiaan ja maan ainutlaatuisten nähtävyyksien kuvaukset. Meno on kaikkialla varsin vauhdikasta ja tulista, mutta Penttilän sympatiat ovat aina meksikolaisten puolella: vastapuolena ovat muinaiset espanjalaiset miehittäjät ja dollareillaan pöyhkeilevät amerikkalaiset.
Mitä kaikkea voisi Meksikossa kokea? Haluaisin kuulla mariachien soittoa kaduilla, voisin purjehtia Xochimilcon muinaisilla atsteekkien kanaaleilla ja käydä ihailemassa Cholulan 350 kirkkoa, voisin valssata Cielito Lindon tahdissa pienessä pulque-tuiskeessa... Penttilän kirjassa Meksiko näyttäytyy vastakohtien maana, jolla on suuri, mutta väkivaltainen menneisyys, joka edelleen leimasi meksikolaista yhteiskuntaa.
Niin ja se naurava kuolema? Vainajien muistopäivänä meksikolaiset tekevät marsipaanista kuolleitten sukulaistensa pääkalloja, joita nautitaan ja muistellaan samalla edesmenneitä. Vida o muerte -mentaliteetti tuntui leimaavan meksikolaisten elämää. Pieni näyte kirjailijan tyylistä. Acapulcon ambivalenttia tunnelmaa hän kuvaa näin:
Outoja kukkia on ihan joka paikassa ja ilmassa väreili hyvin hyvä ja vallan paha tuoksu. Acapulcossa on kumpaankin suuntaan yltäkylläisyyttä, mutta hyvän puolella varsinaisesti vain luonto.
Olet nyt kiinnostunut näistä vanhoista matkakirjoista, no, kun matkustaminen on muuten yhtä hankalaa kuin varmaan kirjojen julkaisuaikoina...
VastaaPoistaSimo Penttilä on nimenä tuttu ja olenhan minä pari noita filmejä nähnyt...
Tämä Penttilän kirja avarsi ja samalla vahvisti kuvaani Meksikosta. Sääli, että väkivalta on maassa niin pinnalla. Toisaalta Meksikossa on monenlaista potentiaalia, ehkä suurin voimavara on meksikolaiset itse.
VastaaPoistaNuo historialliset muistot ovat maassa runsaat ja ainutlaatuiset. Eilen katselin televisiosta ruokaohjelmaa, jossa esiteltiin Meksikon itärannikon ruokia: kovin mielelläni niitä maistaisin, mutta ehkäpä täytyy ensi keittää kotioloissa padallinen birriaa...
Vanhempieni kirjahyllyssä oli Penttilän seikkailuromaani Minä en naura rakkaudelle. Elokuvia olen minäkin katsellut, T.J.A on miesten mies. Muka munkkina hääparia vihkiessään luettelee latinaksi kukkien nimiä, ainakin anemone nemorosa (valkovuokko). Meillä on Meksikon tuliaisena sulkakäärme, erään merimiehen matkasäkkiin liittynyt. Muuten olen Meksikon osalta lähinnä parin tequila-pullollisen varassa. Se kukko-tequila oli ihan hyvää.
VastaaPoistaMukavat Meksiko-muistot! Nuo Suomi-filmien pahvikulisseihin rakennetut Meksikon maisemat lienevät vanhemmille suomalaisille ensimmäisiä kosketuspintoja Väli-Amerikan elämään. Seuraavan polven latinokuvaa välitti Vesa-Matti Loiri Manolitona. Kaikki tämä tuomittavaa rasismia ja kulttuurista omimista.
VastaaPoistaKiitos tequila-vinkistä! Olen käyttänyt sitä lähinnä mansikkamargariittojen rakentamiseen, koska paljaaltaan se on suussani ponumaista.