Tallinnan Rüütli-kadulla on kaksi merkittävää sakraalirakennusta: Pyhän Nikolaoksen kirkko, joka toimii museona ja konserttisalina sekä Ruotsalainen Pyhän Mikaelin kirkko, joka on Viron ruotsinkielisen kirkollisen elämän keskus. Viron ruotsalaiset oli toiseen maailmansotaan saakka kukoistava vähemmistö, jolle oli taattu kulttuuriautonomia, kuten myös maan saksalaisille ja juutalaisille. Neuvostovallan myötä nämä kaikki vähemmistöjen erioikeudet lakkautettiin, ja ruotsalainen väestö pakeni surimmalta osalta Ruotsiin. Viron länsirannikolla asuneet ruotsalaiset kutsuivat kotiseutuaan Aibolandiksi.
Ruotsalaisuuden panos on ollut Virossa merkittävä: erityisellä lämmöllä muistetaan nk. hyvää Ruotsin aikaa (1561–1710), jonka merkittävimpänä saavutuksena pidetään Tarton yliopiston perustamista. Jos tähän tematiikkaan haluaa perusteellisemmin tutustua, kannattaa lukea toimittaja Mikael Sjövallin ja valokuvaaja Patrik Rastenbergerin teos På strövtåg i Aiboland, joka on informatiivisuutensa lisäksi myös hauska ja kriittinen.
Mikaelin kirkko on rakennettu 1531 Nikolaoksen seurakunnan vaivaistaloksi, kirkoksi se vihittiin 1631 ja vuodesta 1733 se oli Ruotsalais-suomalainen Pyhän Mikaelin kirkko Räävelissä. Papit seurakunta sai pääasiassa Suomesta. Kirkko toimii nykyään myös Tallinnan suomalaisen seurakunnan kirkkona. Neuvostoaikana se oli Kalevin urheiluseuran punttisali. Kirkko restauroitiin ja vihittiin uudelleen kirkolliseen käyttöön vuonna 2002. Kaksilaivainen, holviruoteinen kirkkosali on vaikuttava goottilainen tila, johon myöhemmät aikakaudet ovat tuoneet rikasta kerroksellisuutta.
Kirkossa järjestetään jumalanpalveluksia kolmella kielellä. Kävin itse vironkielisessä iltamessussa, joka oli perinteellisyydessään puhutteleva. Varttia ennen alkua selebrantti eli ehtoollista toimittava pastori istui hiljaa lukupulpetin ääressä kirkon etuosassa. Valaistuksena oli muutama kynttilä. Kun joku erehdyksessä alkoi räplätä kännykkäänsä, ojensi pastori välittömästi tätä eksynyttä sanoen, että tämä on pyhä tilaisuus, lopeta heti.
Tekstinä luettiin paastonajan henkeen kohtaa Simon Kyreneläisestä Vapahtajan ristiä kantamassa. Esirukouksessa ei ollut turhia loruja tai toivotteluja, ja rukousosa päättyi Isä meidän -rukoukseen. Fokus oli kuitenkin ehtoollisessa, joka valmisteltiin perusteellisesti: iso öylätti murrettiin ja ehtoollisaineet elevoitiin. Ehtoollisen jälkeen pastori joi yli jääneen viinin ja pyyhki huolellisesti kalkin ja peitti sen monin elein. Ehtoollinen tarjottiin yhteismaljasta ja öylätti annettiin suoraan suuhun, kuten pitääkin - eihän armonvälineitä oteta käteen tarkasteltaviksi. Messussa ei ollut lainkaan musiikkia. Itse koin, että oltiin alkukirkollisissa tunnelmissa.
Puhdistuneena ja elevoituneena lähdin sitten kirkosta kulman takana Müürivahe-kadulla olevaan legendaariseen Valli baariin. Baari on suora tuulahdus 1970-luvulta. Viinaseinämä kohoaa hevoskengänmuotoisen baaritiskin takaa, ja baaridaam palvelee asiakkaita oman järkkymättömän logiikkansa mukaan. Edellisellä visiitillä istui vieressäni tunnettu suomalainen näyttelijätär, joka ei omasta mielestään saanut palvelua tarpeeksi rivakasti: hän naputteli tiskiä ja viittoili kiivaasti. Baaridaam tuli tähden luo ja sanoi selvällä suomella, että "älä naputtele siinä, palvelen sinua, kun vuorosi tulee". Kirkossa ja kapakassa on Virossa vallalla suora meno, minkä me usein tulkitsemme töykeydeksi.
Valli baarissa viihtyy Viron kansan terve ydin, eksyneet turistit ja monenlaiset hahmot Viron kulttuurielämästä. Meno on kansanomaista, mutta mukavaa. Tilaa lonks Araratit ja kiluleib, niin ilta alkaa tai päättyy sopivasti. Toisinaan baarissa pitää tunnelmaa yllä hanuristi, jonka tahtiin voi laulella vaikkapa Kauges külas tai In München steht ein Hofbräuhaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti