Pierre Corneille: Cid

1600-luvun Ranskan hienostunut kulttuuri pitää minua yhä edelleen pauloissaan. Luin Pierre Corneillen tragikomedian Cid  (1636) Eino Leinon käännöksenä vuodelta 1916. Käännöksen alussa Leino kertoo varsin seikkaperäisesti siitä problematiikasta, joka kätketyy aleksandriinin kääntämiseen suomeksi: mikä alkukielessä on sujuvaa ja luonnollista, kuullostaa suomeksi jäykältä ja puuduttavalta. Niinpä Leino on päätynyt anapestin käyttöön, joka hänen mukaansa lähentelee nykyaikaista keskustelutyyliä. Käännöstä oli miellyttävä lukea, tosin se on enemmän runokieltä kuin vastaava mittaan käännetty ruotsinnos 1920-luvulta. 

Cid on esitetty ainakin Suomen Kansallisteatterissa 1960 ja 1986–1987. Nykyään siihen pitäisi laittaa sisältövaroitus, koska siinä riemuitaan maurien surmaamisesta. Jules Massenet sävelsi vuonna 1885 oopperan Le Cid, ja vuonna 1961 filmattiin El Cid- kuninkaan soturi -niminen amerikkalainen filmi, jonka pääosissa olivat Sophia Loren ja Charlton Heston.

Tässä postauksessa päähenkilöiden nimien oikeinkirjoitus on Leinon mukaan, jolloin en käytä nimissä gravista, vaikka alkutekstissä niin onkin. Draama etenee seuraavasti. Chimene, Gormaon kreivi Gomezin tytär, kuulee kotiopettajattarensa Elviran kertovan Chimenen isän uskovan Don Rodrigon, Chimenen lemmityn, olevan vahvan puolisoehdokkaan. Chimene ei kuitenkaan halua riemuita asiasta ennenaikaisesti.

Kastilian infantti Urracca paljastaa palvelijattarelleen olevansa myös rakastunut Rodrigoon, mutta ei voisi koskaan mennä naimisiin hänen kanssaan, koska tämä on alempisäätyinen. Siksi hän on päättänyt saattaa Chimenen ja Rodrigon yhteen sammuttaakseen omat intohimonsa.

Chimenen isä, Don Gomez on saanut tietää, että kuningas on pyytänyt Rodrigon vanhaa isää Don Diegoa opettamaan Kastilian prinssiä. Don Gomez uskoo olevansa tehtävään arvokkaampi kuin Diego, ja kertoo tämän hänelle suoraan. Don Diego ehdottaa, että heidän pitäisi ystävystyä ja naittaa myös lapsensa keskenään. Kreivi raivostuu tästä, kieltäytyy ja läimäyttää Diegoa, joka vetää miekkansa esiin, mutta on ikänsä vuoksi liian heikko kohottamaan sitä. Don Gomez riisuu hänet aseista ja pilkkaa häntä vielä ennen lähtöään.

Don Diego häpeää tätä kohtaamista ja pyytää poikaansa kostamaan hänen puolestaan ja taistelemaan kreiviä vastaan. Rodrigo tajuaa, että jos hän taistelee ja tappaa kreivin, hän menettää Chimenen rakkauden, mutta pitää kuitenkin isänsä kunniaa rakkautta merkittävämpänä.

Don Arias, kastilialainen aatelismies kertoo kreiville, että kuningas Don Fernando kieltää kaksintaistelun Rodrigon kanssa, mutta kreivi on ylimielinen ja haluaa taistella joka tapauksessa. Hän pilkkaa jälleen Rodrigoa.

Chimene kertoo infantti Uraccalle, kuinka järkyttynyt hän on rakastajansa ja isänsä riidosta. Hän kuulee miesten poistuneen palatsista, jolloin Chimene tajuaa heidän menneen kaksintaisteluun ja lähtee nopeasti etsimään heitä. Infantti miettii mielessään, että jos Rodrigo voittaa kaksintaistelun, Chimene torjuu hänet ja infantti voittaa Rodrigon rakkauden.

Kuningas Fernando kertoo kastilialaisille aatelismiehille Don Sancholle (joka myös tavoittelee Chimeneä) ja Don Ariasille, kuinka hän halveksii Don Gomezin julmuutta Don Diegoa kohtaan. Kuningas on myös huolissaan maurien laivaston mahdollisesta hyökkäyksestä Kastiliaan. Don Alfonso saapuu paikalle ja ilmoittaa, että Rodrigo on tappanut kreivin.

Rodrigo tulee Chimenen kotiin ja kertoo Elviralle, että Chimene aikoo surmata hänet. Elvira käskee Rodrigoa pakenemaan, ja hän piiloutuu Chimenen lähestyessä. Chimène kertoo Elvirella ristiriitaisista tunteistaan, mutta sanoo, että hänen on kuitenkin tapettava Rodrigo ja myöhemmin myös itsensä. Rodrigo tulee esiin ja antaa Chimenelle miekkansa, jotta tämä voisi surmata hänet, mutta Chimene ei pysty siihen.

Rodrigo palaa kotiin, ja hänen isänsä kertoo, että maurit aikovat hyökätä Kastiliaan ja Rodrigon on taisteltava heitä vastaan. Jos hän palaa elossa ja voittajana, kuningas ylistää häntä ja hän näin voittaa Chimenen rakkauden.

Rodrigo lähtee sotaan ja menestyy siinä hyvin. Vangitut maurit jopa kunnioittavat häntä ja kutsuvat häntä Cidiksi, sankariksi. Infantti anelee Chimenea luopumaan Rodrigon surmaamisesta, mutta Chimene pysyy kannassaan isänsä kunnian vuoksi. Kuningas huijaa Chimeneä uskomaan, että Rodrigo on kaatunut taistelussa. Chimenen reaktio todistaa kuitenkin kaikille, että hän rakastaa Rodrigoa edelleen. Siitä huolimatta hän tuntee edelleen tarvetta kostaa isänsä kuoleman. Don Sanchez sanoo taistelevansa Rodrigoa vastaan ​​Chimenen puolesta, ja Chimene lupaa mennä naimisiin kenen tahansa kanssa, joka voittaa.

Rodrigo palaa Chimenen luokse ja sanoo, ettei aio puolustaa itseään taistelussa Don Sanchezia vastaan, jolloin Chimene sanoo, että miehen on todella taisteltava pelastaakseen hänet avioliitolta Don Sanchezin kanssa.

Chimene näkee Don Sanchezin tulevan sisään verisen miekan kanssa ja uskoo tämän tappaneen Rodrigon. Hän itkee rakastavansa Rodrigoa ja anelee, ettei tahdo mennä naimisiin voittajan kanssa, vaan menee sen sijaan luostariin ja suree ikuisesti isäänsä ja Rodrigoa. Hän jättää kaiken omaisuutensa Don Sanchezille. Kuningas kuitenkin kertoo hänelle, että Rodrigo on yhä elossa. Rodrigo riisui Don Sanchezin aseista, mutta päätti antaa hänen elää. Don Sanchez sanoo, ettei hän ole rakastavaisten onnen tiellä.

Kuningas kertoo Chimenelle, että tämä on palvellut isäänsä tarpeeksi asettamalla Rodrigon vaaraan eikä hänen enää tarvitse kostaa. Hän käskee Chimenen hoitamaaan itseään menemällä naimisiin Rodrigon kanssa, mutta tajuaa, että Chimene tarvitsee vielä aikaa "kuivatakseen kyyneleensä". He menevät naimisiin vuoden kuluttua, ja sillä välin Rodrigo jatkaa taistelua maureja vastaan ja pysyy uskollisena Chimenelle lisäten sankaruudellaan rakkauden voimaa.

Näytelmän fokuksessa pyörivät rakkauden, kunnian ja velvollisuudentunnon teemat. Rakastavat saavat toisensa, mutta vasta monien käänteiden ja tunnekuohujen jälkeen. Kaksintaisteluin ja murhin selvitellään vaikeimmat kysymykset. Äkkiseltään teosta voisi pitää vanhahtavana, mutta kun esim. tarkastelee meidän muutamien etnisten vähemmistöjemme suhdetta kunniaan, on teos kuitenkin mitä ajankohtaisin.

Kävin 2009 Helsingin kaupunginmuseon näyttelyssä "Varokaa, mustalaisia". Näyttely oli ansiokkaasti koottu ja mitä mielenkiintoisin, myös oppaat olivat romaneja. Kun kysyin nuorelta romanimieheltä, mitä hän ajatteli kunniaväkivallasta, niin hän sanoi, että se on edelleen elävä perinne, "mutta kaikista ei ole siihen". Poistuin näyttelystä ambivalenssin vallassa. Cidissä kuvattu aatelisväki eli samankaltaisessa kunnian ja koston maailmassa.

Päähenkilöt käyvät jatkuvaa sisäistä ja ulkoista vuoropuhelua velvollisuuden ja tunteiden välisestä ristiriidasta ja he muuttuvat myös draaman myötä ihmisinä, mikä on merkittävää ja uskottavaa. Kaikkein korkeimmaksi hyveeksi nousee kuitenkin isänmaan puolustaminen, mikä on enemmän kuin henkilökohtainen kunnia ja mikä sovittaa myös perheen kunniaa satuttaneet rikokset. 

...tuo hurme tuores huohti vieläi vihan seestä...

Hyvittää Chimene minun hurmeellani,/ma siit´en kieltäydy, en väistä kohtaloani.

Iloa ihminen ei koskaan täyttä saa,/hetkemme kirkkaimmatkin huoli hunnuttaa.

 

(Rodrigo hyvästelee Chimenen, kuva: Wikimedia)