 |
| Josef Julius Wecksellin patsas Åbo Akademin kirjaston edustalla (Kuva: Wikimedia) |
Josef Julius Wecksellin (1838–1907) hahmo tuli minulle nuoruudessa varsin tutuksi Turussa kulkiessani arkisin Yliopistonmäelle Åbo Akademin kirjaston ohi. Yrjö Liipolan veistämä patsas on seissyt siinä vuodesta 1932 lähtien. Pidin kovasti runoilijan mietteliäästä ilmeestä ja vartalon kevyestä kontraposto-asennosta.
Yritän ajoittain pakottaa itseni lukemaan näytelmiä, koska ne tuntuvat minusta aina hankalilta luettavilta niiden tiiviin kerrontatavan vuoksi. Rautalammin kirjaston poistokorista löysin 20 sentin hintaan J.J. Wecksellin näytelmän Daniel Hjort (1862) - kirjaa oli lainattu tasan yksi kerta. Luettuani näytelmän innostuin tilaamaan myös kirjailijan kootut runot ja Selim Palmgrenin oopperan Daniel Hjort (1910). Luvassa on siis rikas Wecksell-syksy!
Tarkiaisen ja Kauppisen Suomalaisen kirjallisuuden historiassa todetaan kirjailijasta seuraavaa: "Nuorista ruotsinkielisistä romantikoistamme lahjakkaimman, Josef Julius Wecksellin käsissä murtui lyyra aikaisin, ennenkuin se oli ehtinyt päästä täyteen vireeseensä, ja sen väkevin sävel oli traagisen ristiriidan synnyttämä julistaessaan todellisuuden ja ihanteen sovittamattomuutta."
Kirjailija ehti tehdä kaksi merkittävämpää teosta ennen joutumistaan Lapinlahden mielisairaalaan 24-vuotiaana. Wecksell sairasti todennäköisesti skitsofreniaa. Kuollessaan hän oli 69 ikäinen. Sairaalassa oli samanaikaisesti 1870-luvulla myös Aleksis Kivi. Wecksellin runoista lienee tunnetuin Sibeliuksen säveltämä Diamanten på marssnön:
På drivans snö där glimmer
en diamant så klar.
Ej fanns en tår, en pärla,
Som högre skimrat har.
Utav en hemlig längtan
hon blinker himmelskt så:
hon blickar emot solen,
där skön den ses uppgå.
Vid foten av dess stråle
Tillbedjande hon står
och kysser den i kärlek
och smälter i en tår.
O, sköna lott att älska
Det högsta livet ter,
att stråla i dess solblick
och dö, när skönst den ler!
Draaman taustana on Nuijasodan tapahtumat. Pohjanmaan talonpojat nousivat Jaakko Ilkan johdolla kapinaan kohtuuttomana pitämäänsä linnaleirirasituksen vuoksi. Kapinan kukistajana oli Suomen käskynhaltija Klaus Fleming. Fleming oli naimisissa Kustaa Vaasan kälyn Ebba Stenbockin kanssa. Fleming tuki myös Ruotsin silloista kuningasta Sigismundia, joka hallitsi maata Varsovasta käsin.
Näytelmässä on historiaa tulkittu vapaasti siten, että Flemingeillä olisi yksi avioton lapsi Olavi Klaunpoika ja toinen poika Juhana. Flemingin perhepiirissä kasvoi ja toimi kotiopettajana myös löytölapsi, Daniel Hjort, joka lopulta paljastui Jaakko Ilkan veljen Pentin lapseksi, joka pelastettiin Flemingin verilöylystä.
Toinen käskynhaltija, armeijan komentaja ja Sigismundin luottomies Suomessa oli Arvid Stålarm. Näytelmässä Stålarmia merkittävämpi hahmo hänen tyttärensä Sigrid, johon rakastuvat sekä Daniel että Juhana. Sigrid taipuu isänsä tahtoon ja kihlautuu Juhanan kanssa. Daniel luopuu tavoittelemasta Sigridiä tietäen oman halvan asemansa hovissa.
Ruotsissa Södermanlandin herttua ja valtionhoitaja Kaarle tavoitteli Ruotsin kuninkuutta. Tätä pyrkimystä hän ajatteli edistävänsä antamalla tukea Suomen talonpoikaiskapinalle ja siten kalvavansa Sigismundin valtaa Suomessa. Näytelmässä merkittävä juonne on Kaarlen lahjoittama sormus Danielin isälle. Samantapaisen taikasormuksen tapaa myös Topeliuksen Välskärin kertomuksissa.
Draaman poliittisena ja uskonnollisena jännitteenä toimii siis Ruotsin sisäinen valtataistelu, johon yksilökohtalot punoutuvat. Saatuaan äidiltään Katrilta tietää oman oikean taustansa ja sen, että on kasvanut isänsä murhaajan kodissa, päättää Daniel kostaa kavaltamalla Kaarlelle Flemingin joukot Turun linnassa. Loppukohtauksessa Juhana Fleming tuomitaan kuolemaan petturuudesta, ja Olavi Klaunpoika surmaa Danielin miekalla. Olavi itse saa kuten velipuolensa kuolemantuomion, ja paikalle tuodaan vielä paareilla Sigridin ruumis: hän hukuttautui. Tässä päästään jo Hamletin tunnelmiin kun Ofeliakin löytyi. On outoa, mutta meidän nykyiselle kulttuuri-ilmapiirillemme tyypillistä, ettei tätä näytelmää esitetä enempää Suomen teattereissa. Viimeisin kerta taisi olla Åbo Svenska Teaternin esitys vuonna 2017.
Huomattava piirre näytelmässä on sen rikas naiskuva: Sigridin ingénue-hahmo, Katrin toiminta Nemesiksenä ja Ebba Stenbockin tragediennen rooli. Daniel kehittyy myös draaman saatossa hiljaisesta kirjurista väkivaltaiseksi kostajaksi. Teoksessa on myös voimakas isänmaallinen ja luterilainen vire.
Jos haluat nähdä näytelmän alkuperäiskielellä, niin katso Carl Mestertonin ohjaama televisioteatterin esitys vuodelta 1962. Wecksellin draaman naiskuvaa käsitellään Emma Puikkosen romaanissa Turkulainen näytelmä, ja Wecksellin persoonaa Juha Hurmeen romaanissa Hullu. ÅST:n erinomaisesta Daniel Hjortin esityksestä löytyy useita artikkeleita.
 |
| Albert Edelfelt: Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista (Kuva: Wikimedia) |
