Koti taideluomana

 

Kylmien ja lämpimien värien valööriasteikot

Arkkitehti ja taidekriitikko Gustaf Strengell kirjoitti 1920-luvulla kolme arkkitehtuurin estetiikkaan liittyvää teosta: Koti taideluomana, Rakennus taideluomana ja Kaupunki taideluomana. Nämä teokset tarjoavat varsin intensiivisen lukukokemuksen, jos niitä jaksaa lukea lähiluvun periaatteella, siksi tiivistä ja osin kryptistä kirjoittajan tyyli on. Osansa hankalaan luettavuuteen tuo arkkitehti Salme Setälän suomennos (ei liene isän E.N.Setälän vaikutusta). Koti taideluomana -teos on omistettu kauniisti Vaimolleni, ja teoksessa on muutama värivalokuva, useita pohjapiirroksia sekä väri- ja pintakudelmaerittelyjä kirjoittajan kodista Loviisassa. 

Gustav Strengellin tunnetuin työ on Tamminiemen huvila (Villa Nissen) Helsingissä. Hän toimi yhdessä arkkitehti Sigurd Frosteruksen kanssa (mm. Helsingin päärautatieaseman suunnittelukilpailu). Arkkitehtuurinäkemyksissään hän vastusti kansallisromantiikkaa. Hän oli myös Euterpe-ryhmän jäsen. Strengellin viimeiset vaiheet olivat surulliset: wikiartikkelin mukaan Strengell plågades svårt av alkoholism, överdriven självkritik och depression, och tog sitt liv 59 år gammal. Strengell ampui itsensä Helsingin Pörssiklubilla sen jälkeen, kun oli tehnyt jäähyväisvierailun Alvar Aallon luona. 

Kirjan johdannossa Strengell kirjoittaa, että teos on neuvonantaja siihen, miten koti on taiteellisesti järjestettävä. Kaunis koti on merkityksellinen sekä yksilölle että myös yhteiskunnalle. Tämä kodin tehtävä korostuu erityisesti nuorten kasvattamisessa: "Tässä ei tarvinne lähemmin selittää mikä luonnetta muovaileva merkitys kasvavalle polvelle on saada aikaisemmat ja siten tulevaisuudelle tärkeimmät vaikutelmat muovautumaan kauniissa ympäristössä." Strengellin näkemys on ympäristödeterministinen: kaunis ympäristö muovaa hyviä ihmisiä. Tämä käsityshän oli perustavalaatuinen puutarhakaupunkeja suunniteltaessa (Hellerau, Kulosaari, Letchworth, Tapiola). 

Kirja jakaantuu lukuihin, joissa käsitellään väriä, sommittelua, mittakaavaa ja sopusointua. Mielenkiintoinen on myös tekijän Loviisan kodin sisutuksen tarkka analyysi: piirroksin, värivalokuvin ja selityksin käydään läpi jokainen huone, huonekalu ja esine. Ohessa on myös laajat perustelut huonekalujen ja taideteosten sijoittelulle sekä sisutuksen väri- sekä pintakudelmaerittelyt. Kirjan kuvitus koostuu amerikkalaisten, englantilaisten ja ruotsalaisten yläluokkaisten kotien sisustuksista, suomalaisia koteja edustavat kuvat Frosteruksen ja kirjoittajan kodeista, Jakkarilan kartanosta ja hämäläisestä talonpoikaistuvasta.

Värejä käsitellään varsin perusteellisesti, samoin niiden käyttöä keskenään. Tässä näyte Strengellin tyylistä: "Sinen on punaisen täysi vastakohta, kylmä, laimea väri. Se on vastapainona punaiselle, se neutralisoi punaisen ja keltaisen liian voimakkaan vaikutuksen, kun kaikki kolme esiintyvät yhtä aikaa. Sininen tekee kylmän, levollisen ja pidättyvän vaikutuksen." Tekijä johdattelee myös laajasti komplementtivärien ja sukulaissävyjen käyttöön. Tavoitteena on sisustuksen harmonia, jossa väreillä on keskeinen tehtävä. 

Tekijä korostaa useaan otteeseen, ettei hänen kuvaamansa estetiikka ole vain varakkaiden perintöosa, vaan varatonkin koti voi olla aistikkaasti sisustettu. Kaksi esteettistä näkemystä on vaikuttanut länsimaiseen käsitykseen kauniista sisustuksesta: kreikkalainen ja japanilainen näkemys (rokokoosta alkaen). Kreikkalainen estetiikka perustui matematiikkaan (esim. kultainen leikkaus tai pylväiden entaasis), japanilainen taas vuosisataiseen intuitioon siitä, mitä on harmonia. Tätä esteettistä eroa Strengell kuvaa seuraavasti: "Vastakohtana tälle perustuu kaikkialla japanilaisessa taiteessa tavattu suhteellisuus pääasiallisesti vuosisatojen kuluessa vaistoksi kehittyneeseen tunteeseen: japanilaisia suhteita, jotka ovat erittäin hienot ja hienostuneet, on hyvin vaikea ilmaista matemaattisin suhdeluvuin...". Japanilaisilla on hyvin kouliintunut tasapainon taju ilman suoranaista symmetrian tuntua.

Kun olen muutaman kerran vieraillut asuntomessuilla tai katsellut lehdistä kotien sisustuksia, tulee halu palata Strengnellin kuvaamaan maailmaan eikä tulla sieltä takaisin. Nykyään ihmiset asuvat valko-harmaissa kodeissa, joissa ei ole verhoja eikä mattoja, joissa keittiö törröttää keskellä olohuonetta, jossa kahvi juodaan muumimukista ja joista puuttuu kirjasto. Niin köyhiksi me kasvoimme...

Ilman väriä ei ole mitään muotoja.

Jokainen yksityinen väri herättää väriherkässä henkilössä määrättyjä kuvitelmia ja tunteita.

Vastakohtaan perustuva kokonaisvaikutus on tosin luonteeltaan rikkaampi ja siksi myöskin mielenkiintoisempi kuin yhtäläisyyteen perustuva. 

Yksinomaan kyllästetyt värit vaikuttavat sivistymättömiltä ja raaoilta. 

- ankarasti tyyliä seuraavat sisustukset tulevat hyvin helposti kuiviksi...

Tässä näemme, että mittakaavan lähtökohta sisustustaiteessa on ihminen suhteineen ja mittoineen...

Ensiksi varoitus: vältettäköön kaikkea naturalistista koristelua! Luonto on luonto ja taide on taide...

Filokalia

 

Filokalia on valikoima idän kirkon suurten kilvoittelijaisien kirjoituksia. Teoksen täydellinen nimi on "Raitishenkisten pyhien rakkaus kauneuteen: kokoelma pyhien ja jumalankantajaisien kirjoituksia, joiden kontemplatiivisen eettisen filosofian kautta mieli puhdistuu, kirkastuu ja täydellistyy". Teoksessa on noin neljänkymmenen kirjoittajan tekstejä tuhannen vuoden ajalta. Tekstit koottiin Athoksella ja ne on kreikaksi kirjoitettu. Filokalian tarkoituksena on johdattaa lukijansa sisäiseen rukoukseen ja se on uskovalle välineenä theosikseen eli jumalallistumiseen, joka on kristityn elämän pohjimmainen tarkoitus. Jumalallistumisessa ihminen tulee osalliseksi jumalallisesta luonnosta jo tässä ajassa. 

Luterilaisena on vaikea ymmärtää tai hyväksyä theosis-oppia, koska meidän ihmiskuvamme on toinen. Toisaalta on koskettavaa ja arvokasta lukea ankarasti kilvoitelleiden ihmisten ajatuksia, koska he ovat menneet varsin syvälle jumalasuhteen ja ihmisluonnon jännitteiden ymmärtämisessä. Platonilaisuuden vaikutus on nähtävillä monen kirkkoisän teksteissä.

Aloitin teoksen ensimmäisen osan lukemisen joulunpyhinä ruminaation periaatteella: luin hitaasti märehtien itselleni tärkeiltä tuntuvia kohtia. Pääsiäisenä sain luvun loppuun. Tekstit olivat varsin sopivia paaston aikaan, koska siksi ankarasti siinä suomittiin ihmisen halua tehdä kaikenlaista syntiä. Synti lähestyy ihmistä ensin houkutuksen avulla, jonka jälkeen kiusaaja saa ihmisen keskustelemaan pahojen ajatusten kanssa. Lopulta seuraa alistuminen synnin houkutuksille ja lopulta itse synninteko. 

Hengellisen harjoituksen tavoitteena on himottomuus, apatheia. Tässä työssä keskeisiä käsitteitä ovat myös arvostelukyky eli diakrisis, joka auttaa näkemään omien mielenliikkeiden ja muidenkin ilmiöiden todellisen luonteen, ja hengellinen raittius eli nepsis, jossa seisomme vartiossa sydämemme portilla päästämättä sisäämme hajottavia ajatuksia. Perkeleen varsinainen toimihan on hajoittaminen (dia-bolos). Kilvoittelijan lopullinen tavoite on hengellinen tutkistelu eli theoria, mikä on myös Platonilla ajattelun korkein muoto, jossa aineellinen katoaa aineettomaan henkeen. 

Koin Filokalian lukemisen rakentavana ja puhdistava kokemuksena, vaikken kaikkea lukemaani ymmärtänyt enkä monia ajatuskulkuja myöskään hyväksynyt. Erityisesti näissä teksteissä kosketti uskon mysteeriluonteen ymmärtäminen. Oma suhteeni ortodoksiaan on varsin ambivalentti ja olen kirjoittanut siitä kotikirjastoani esitellessäni. Jos haluat perusteellisen johdatuksen Filokalian maailmaan, niin päihdepsykiatri Juha Kemppisen postaus on siihen tarkoitukseen mainio.

Vyötettiin ja vietiin

 

Pertti Nieminen (1929–2015) on tunnettu runoilija ja kääntäjä. Runokokoelmia hän teki noin kaksikymmentä. Niemisen merkittävin taiteellinen saavutus lienee hänen klassisen kiinalaisen runouden käännöksensä. 

Kirjaston alelaarista löysin Niemisen runokokoelman Vyötettiin ja vietiin vuodelta 2003. Runot ovat hieman ristorasamaisia, lyhyitä tuokiokuvia, mutta joissa osassa käsitellään jo varsin suuria teemoja. Kokoelman teki minulle viehättäväksi se, että siinä kuvataan herkästi isoisänä olemista. Pekka Streng sävelsi vuonna 1970 kappaleen Sisältäni portin löysin: uskon, että lapsenlapset avaavat monelle isovanhemmalle sisäisen portin uuteen maailmaan, näin on ollut uskoakseni myös Niemisen laita. 

Vanha mikä vanha,

köpittelee saarnikeppi kädessä,

kuuntelee mielissään

kassaneitien sinuttelua.

Itse teitittelee.

Teoksen ensimmäinen runo antoi aihetta monenlaisiin mietteisiin. Olen elänyt ja tehnyt töitä ihmisten parissa, joissa teitittely on elävä puhuttelumuoto ja jolla ilmaistaan tiettyä etäisyyttä, mutta samalla kunnioitusta toista ihmistä kohtaan. Virolaiset työtoverini eivät osaa luontevasti sinutella minua, vaikka sinunkaupat on jo ammoin tehty, venäläiset kollegat teitittelevät sitkeästi toisiaan, vaikka ovat tehneet töitä ja viettäneet yhteistä vapaa-aikaa vuosikymmeniä ja saksalaisellakin on selvä raja, milloin ollaan du tai Sie. Vanhempani teitittelivät omia vanhempiaan, ja muistan, kuinka appeni ehdotti isälleni sinunkauppoja vasta muutaman vuoden sukulaisuuden jälkeen. On myös viehättävää kuunnella, kun Claude Chabrolin filmeissä puolisot ja rakastavaiset teitittelevät toisiaan. Tämä on meillä nykyään radikaalisti toisin, ja ehkä hyvä niin, koska oikeaa teitittelymuotoa ei oikein tunnuta osattavan käyttää edes radiossa. 

Kokoelman alkupään runoissa kuvataan lyhyitä hetkiä lastenlasten kanssa ja iloitaan heidän viisaudestaan ja läsnäolostaan. Lapset tuntuvat ymmärtävän asioiden oikeat suhteet ja he kantavat myös tavallaan huolta maailman asioista. Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta...

Kantaaottavissa runoissa kritisoidaan rahanvaltaa, väkivaltaista miehisyyttä (nykysuomeksi "toksinen maskuliinisuus") ja valitellaan, ettei vallankumous syty. Nykylukijalle runoilijan punertava pasifistinen voivottelu tuntuu hieman aikansa eläneeltä, kun aseellisesta varustautumisesta on pakon sanelemana tullut välttämättömyys. 

Naakoista on monta runoa, samoin muista linnuista ja luonnonilmiöistä. Ehkä asuminen Pyhän Laurin kirkon kupeessa on edesauttanut runoilijan naakkatietoisuutta. Oma omenanviljelynikin tuli mieleen runosta:

Hämmästyin sanattomaksi,

kun valkea kuulaskin avasi kukkansa

morsiuspitsiksi. Viime vuonna

se kasvatti kuusi omenaa.

Kirjan lopussa on historiaa ja aikaa koskevia runoja, joiden perussävy on pessimistinen. Runoilija ymmärtää oman katoavaisuutensa erityisesti silloin, kun kevät on kauneimmillaan. Huominen on ylihuomenna historiaa, ja on vain menneitä hetkiä, tulevaisuudessakin. Ihmiskunnan loppu ei Niemiselle ole fyysinen, vaan eettinen. 

Kirja on ollut hyllynlämmittäjänä jo kymmenen vuotta, mutta kaikella on aikansa: Niemis-kairos oli juuri nyt. Hänen lyriikkansa on pienten piirtojen taidetta. Voisin aavistella, että kiinalainen runous on tässä ollut esikuvana. Ehkä paras seuraus tämän runokokoelman lukemisesta on se, että aion ottaa luvun alle hänen kiinalaisen runouden käännöksensä, joita joskus yritin vaivalla lukea. Ehkä ikä on nyt tehnyt tehtävänsä, toivon niin.