Muistelmia muilta mailta

Mosko Gaisan Jerusalem-mökki

J.E.Rosberg (kuva Wikimedia)

 Johan Evert Rosberg oli suomalainen maantieteilijä ja Helsingin yliopiston ensimmäinen maantieteen professori. Rosberg teki tutkimusmatkoja Eurooppaan ja Aasiaan. Hän julkaisi maantieteen oppikirjoja ja karttakirjoja. Tutkimuksissaan hän käsitteli mm. rotukysymyksiä. Rosberg kävi esim. mittaamassa lappalaisten kalloja ja päätyi siihen tulokseen, että he ovat mongoleja. Rosberg painotti opetuksessaan yleisen maantieteen tärkeyttä; geomorfologiaa, hydrologiaa ja klimatologiaa, mutta pyrki edistämään myös ihmis-, alue- ja liikennemaantiedettä sekä kotiseutututkimusta. Hän oli myös varhainen maantieteen popularisoija ja kirjoitti useita yleistajuisia maantieteellisiä teoksia, yksi niistä on nyt luvun alla ollut teos Muistelmia muilta mailta (Helsinki 1920). 

Teoksessa tehdään laaja matka Pohjois-Norjasta Italian kautta Siperiaan. Osa esseistä keskittyy erityisesti pinnanmuodostuksen ja vesistöjen kuvailuun, osassa on voimakas antropologinen ote kuvattaessa kansanluonteita ja rotuominaisuuksia. Kieli on vanhahtavaa (Kroatsia), kansallisuuskuvaukset ovat nykylukijan kannalta aikamoista sylttyä ("magyarien luonne on sekoitus sangvinismia, flegmaa ja melankoliaa") ja myös pakollinen antisemitismi-osio kuuluu teokseen. Juutalaisviha on aika yllättävää suomalaisille, kun meillä ei juutalaisia ole ollut vaivoiksi asti, mutta monessa lukemassani vanhassa matkakuvauksessa juutalaisia kuvataan luihuina olentoina, jotka keskittyvät vaan pahantekoon ja juonitteluun. Tämä perinne jatkuu vielä sodanjälkeissäkin kirjallisuudessa. 

Teos alkaa Pohjois-Norjan tuntureilta, joita tekijä kiertää suksipelissä. Hän tekee paljon huomioita lumen ominaisuuksista ja käy tapaamassa myös Tromssan suomalaisia: "Suomalaiset ovat kauttaaltaan solakkoja ja hyvävartaloisia, heillä on pieni, miellyttävä luusto, sirotekoinen, mutta voimakas lihasto, huomattavan kauniit kädet ja jalat ja reipas ulkomuoto sekä olemus, mutta heissä kaipaa voimakkaita ja miehekkäitä piirteitä, jotka niin suuressa määrin ovat ominaisia norjalaisille." Rosberg kuvaa varsin laajasti teoksessaan erilaisia verisekoituksia, joilla on merkittävä vaikutus luonteeseen. Mielenkiintoista on kuitenkin lukea varsin laajasta Pohjois-Norjan suomalaiskulttuurista sata vuotta sitten. 

Seuraavaksi tekijä siirtyy Kullabergiin Skåneen. Paikka on Kattegattiin työntyvä jylhä kallioinen niemimaa. Kyseessä on horstisiirrosten synnyttämä alue. Tästä geologisesta ilmiöstä Rosberg esitelmöi laajemminkin. Kullabergistä ei ole pitkä matkaa Kööpenhaminaan, jonka vilkasta ja keskieurooppalaishenkistä elämää tekijä kuvaa mielenkiintoisesti. Tanskan kielen mahdottomuutta päivitellään ja myös tanskalaisten taipumusta matkailijoiden nylkemiseen. Toisaalta ihastellaan kaupungin laajaa kulttuuri- ja viihdetarjontaa, polkupyörien määrä ja liike-elämän vilkkautta. Tekijä antaa myös ohjeita, mihin ravintolaan poiketa: yllätyksekseni moni noista muinaispaikoista on edelleenkin olemassa. Näin kulttuurimaissa...

Rosbergin matka jatkuu Reinille, jota kuvaillessaan hän heittäytyy runolliseksi, eikä ihme. Tekijällä on viehättävä tapa kertoa ensin maantieteellisiä seikkoja kohteistaan, siirtyä sitten alueen kulttuuriin ja asukkaisiin. Lisävärinä tulevat erilaiset sattumukset ja tarinat, jotka liittyivät kuvailtaviin seutuihin. Tekijä on sekä informatiivinen että viihdyttävä. Lisävärinsä antaa tekstin historiallisuus. 

Tekijä on geologi: tämä näkyy laajoissa vuoristojen kuvauksissa (Semmeringin laakso, Montenegron karstivuoret ja Kaukasus). Vesistöjä hän kuvaa myös perinpohjaisesti ja asiantuntevasti, esim. Lago Maggiorelle aikovan sopisi lukea Rosbergin perinpohjaiset esitelmät alueen vesistöjen muotoutumisesta ja kulttuurista niiden äärellä. 

Unkarilainen nuori mies keikistelee

Kirjan varsinaisia ilopillereitä ovat Unkarin ja Montenegron kuvaukset. Selvästikin hän tuntee suurta mielenkiintoa näihin itäisen Keski-Euroopan maihin, joissa hän näkee myös paljon tulevaisuuden potentiaalia. Unkarittaria hän pitää eriomaisina kaunottarina: "Corsolla tosin näkee suuren joukon täydellisiä kaunottaria suurine, tummine, voittoontottuneine silmineen, mustine, tuuheine, vallattomine arohiuksineen, jotka ovat kurissa hatun strutsinsulkien alla...uhkeine rintoineen ja asentoineen..." Tekijä esitelmöi myös unkarilaisten miesten hyvistä ominaisuuksista ja kieli- ja kansallisuussuhteista Unkarissa. Osa jutuista on nykylukijalle lapsenomaista vihapuhetta, mutta heijastelee hyvin omaa aikaansa. Kirja kuvitusta vertasin samoihin maisemiin nykypäivänä, ja yllätyksekseni täytyi todeta, että Lauterbrunnental, Plitvickan putoukset ja Cetine, Montenegron entinen pääkaupunki näyttävät nykyäänkin samanlaisilta kuin sata vuotta sitten. 

Matkakirjojen harrastajalle Rosbergin kirja on miellyttävä löytö: sen kanssa voi taittaa pitkän matkan Tromssasta kirgiisien savihaudoille Karabura-joelle. Tekijä oli myös monen merkittävän maantieteilijän yliopisto-opettaja. Kuuntele iloksesi tuvalaista kurkkulaulua.

Ilja Repin

Venäläisistä taiteilijoista lienee Ilja Repin suomalaisille tunnetuin, osin siksi, että hän vietti vuodet 1917-1930 Karjalan kannaksen Kuokkalassa, osin siksi, että hänen tuotantonsa oli Neuvostoliitossa hyvin suosittua yhteiskunnallisen näkökulman vuoksi. Suuren neuvostoystävyyden vuosina Repiniä esiteltiin runsaasti Suomessa. Repinin teoksia on myös meillä edelleen kohtalaisesti kierrossa taidekaupassa. Tito Collianderin kirjoittaman Repinin elämänkerran on kustantanut Tammi vuonna 1947 (ensimmäinen painos on vuodelta 1944), ja se istuu hyvin tuon ajan henkiseen ilmapiiriin, jossa venäläistä kulttuuria tuotiin runsain mitoin suomalaisille. Repin asettuu siis sopivasti erilaisiin poliittisiin konjunktuureihin maassamme, vaikkei hän suorainen poliittinen taiteilija ollutkaan.

Vein kerran bussilastillista saksalaisia pitkin Kannasta ja poikkesimme myös Repinin Penaty-huvilalle. Heille Repin oli täydellinen nobody, vaikka kyydissä oli sivistynyttä väkeä. Politiikka ja maantiede sanelevat paljolti sen, kenestä tulee kuuluisa ja kenestä ei. Suurissa kulttuurimaissa on myös vaikea määritellä sitä, kuka taiteilija on merkittävä. Meillä Suomessa on hieman toisin, koska meidän klassikkomme ovat osa kansallista projektiamme ja siten osa meidän identiteettiämme (vaikkapa Gallén tai Edelfelt). 

Kirjoittajasta Tito Collianderista sen verran, että hänen 1970-luvulla julkaistut seitsenosaiset muistelmat (hienot Alfons Ederin tekemät kannet!) ovat jääneet mieleen suurina lukukokemuksina. Colliander on kirjoittanut myös hengellistä kirjallisuutta. Collianderin puoliso oli kuvataiteilija Ina Colliander, jonka henkevät puupiirrokset edustavat tuon taiteenlajin huippua Suomessa. Pariskunta on hieno esimerkki maahanmuuttajista, jotka ovat rikastuttaneet toiminnallaan kulttuurielämäämme.  

Collianderin kirja on mukavalla tavalla vanhanaikainen: siinä kerrotaan juurta jaksain kaikki elämän käänteet ja ollaan diskreettejä, kun taiteilijan suksi lipsuu keväisillä laduilla. Missään loassa ei piehtaroida, vaikka Repinin loppuelämän naisasiat eivät aina päivänvaloa kestäneetkään. Kirja antaa elävän kuvan 1800-1900 lukujen vaihteen taiteilijaelämästä Venäjällä. Kirjassa kuvataan myös tarkkaan Repinin pääteosten synty ja niiden luomisprosessi. 

Repin syntyi Ukrainassa vaatimattomissa oloissa, mutta päätti mielessään lähteä Pietarin taideakatemiaan opiskelemaan. Ilman mitään varoja, lahjakkuutensa ja onnekkaiden sattumien ansiosta hän pääsee opiskelemaan Pietariin ja lopulta hän saa akateemikon arvon ja usean vuoden stipendin Ranskaan. Ranska ei kuitenkaan häntä miellyttänyt, vaan hän halusi viettää venäläistä elämää ja maalata venäläisiä aiheita. Hänestä tuli venäläisen sielunmaiseman kuvaaja ja realistisen maalaustavan uudistaja. Hänen läpimurtotyönsä oli Volgan lautturit, jonka hän maalasi erään suuriruhtinaan ruokasaliin. 

(Volgan lautturit, Wikimedia)

Taloudellisen riippumattomuuden hän saavutti tutustuttuaan moskovalaiseen kauppiaaseen ja mesenaattiin Pavel Tretjakoviin, joka alkoi ostaa Repinin teoksia. Tällöin syntyivät teokset Ristisaattue Kurskin kuvernementissä ja Iivana Julma ja hänen poikansa Iivana. Varsinkin jälkimmäinen teos herätti kauhua kaikkialla missä se oli esillä, ja mielipuolet kävivät sitä kilvan viiltelemässä. Repinistä kehittyi myös erinomainen ja psykologisesti tarkka muotokuvamaalari: hän uudisti myös tämän genren. Repin oli helposti innostuva, ja yksi hänen suurista ihastuksistaan oli Leo Tolstoi. Hän maalasi ja piirsi Tolstoita loputtomiin ja palvoi tätä kaikin tavoin. 

Repin ehti kokea myös sen, kuinka hänet syrjäytettiin venäläisen taiteen huipulta modernistien rynnistäessä esiin. Neuvosto-Venäjälle hän ei halunnut jäädä, ja vallankumous ajoi hänet Suomeen, jonne hän myös jäi. Osa Repinin perheestä (vaimo ja toinen tytär) jäivät Neuvostolaan. Suomessa taiteilija eli vaatimatonta elämää ja vähitellen hän sairastui niin, ettei voinut enää maalata. Suomalaiset taiteilijat kunnioittivat häntä kuitenkin suurena mestarina. Hänen poikansa Juri oli myös taiteilija, joka kuoli pudottuaan Pelastusarmeijan yömajan ikkunasta Helsingissä vuonna 1954. 

Tähän olen liittänyt kaksi suosikki-Repiniä: Sadkon kertomus on mieltä kiehtova, ja tämä kuva on satumainen. Karkotuksesta palaavan perhetunnelma on myös vaikuttavasti vangittu kankaalle. Repin on myös itse kirjoittanut elämänkertansa (Mennyt aika läheinen, Porvoo 1970). Collianderin kirja antoi innoitusta tutkia venäläistä taidetta enemmänkin, vaikkapa Ivan Kramskoita.

(Sadko, Wikimedia)

(Emme odottaneet..., kuva Wikimedia)