maanantai 29. tammikuuta 2024

Karmeliittasisaret

 

Surmattujen karmeliittanunnien muistolaatta (Kuva: Wikimedia)

Francis Poulencin ooppera "Karmeliittasisaret" (Dialogues des Carmélites) on syvällinen ja katsojaa voimakkaasti liikuttava teos. Teokseen pitäisi nykyhengen mukaan panna sisältövaroitus: väkivaltaa, ahdistusta, naisten alistamista ja uskontoa, mutta onneksi suurinta osaa oopperavieraista ei toistaiseksi tarvitse näistä varoittaa, kun ovat elämässään jo nähneet kaikenlaista. Teos on 1900-luvun suuria oopperoita, mutta Suomessa sitä esitetään vasta toista kertaa. Kävin katsomassa sen kenraaliharjoituksen, jota johti Hannu Lintu, ja solisteina olivat Suomen eturivin laulajat. 

Francis Poulenc sävelsi teoksen vuonna 1956, ja se esitettiin ensimmäisen kerran Milanon La Scalassa. Teoksen syntyyn liittyivät myös säveltäjän henkilökohtaisen elämän menetykset ja totalitarismin nousu Euroopassa. Libreton vaiheet ovat monipolviset: Georges Bernanos kirjoitti näytelmän, joka oli saanut inspiraationsa Gertrude von la Fortin novellista Die letzte am Schafott, joka taas ammensi teoksensa aiheet Ranskan vallankumouksen ajan päiväkirjoista. Teoksien keskiössä ovat tapahtumat Compiègnen karmeliittaluostarissa 17.6.1794, jolloin vallankumoushallinto surmautti 16 karmeliittanunnaa, jotka eivät suostuneet luopumaan uskostaan.

Oopperan musiikki on enemminkin sävelkudelma, josta ei nouse mitään suuria aarioita tai sävelkulkuja, mutta joka tempaa kuulijansa draaman syövereihin. Loppukohtaus oli niin järkyttävä, että oli pakko kaivella nenäliinaa taskusta. Äskettäin edesmennyt Henry Bacon kirjoittaa "Oopperan historiassa" seuraavasti: "Vokaalinen tyyli on keskustelunomaista ja ariosomaista. Modaalisissa harmonioissa ja ostinaattojen käytössä on havaittavissa Musorgskin, jopa Stravinskyn vaikutteita. Sävelmaailma on värikkäässä tonaalisuudessaan ja lyyrisyydessään hillityn aistillinen." Poulencin musiikki on samanaikaisesti perinteistä ja modernia.

Oopperan tapahtumat ovat tiivistetysti seuraavat. Blanche de la Force on aatelisneito, joka asuu isänsä ja veljensä kanssa yhdessä. Blanchen äiti oli kuollut heti synnytyksen jälkeen. Blanche on henkisesti järkkynyt ja haluaa ryhtyä karmeliittanunnaksi isän ja veljen vastustuksesta huolimatta. Hän päätyy kuitenkin luostariin, jossa häntä alkaa ohjata prioritar de Croissy. 

Prioritar tekee kuolemaa ja kuolinvuoteellaan hän ennustaa, että luostari tuhoutuu ja nunnat kuolevat. Hän uskoo Blanchen Äiti Marien huomaan, joka alkaa valmistaa Blanchea tulevaa nunnan elämää varten. Luostariin tulee myös uusi noviisi, Sisar Constance, joka on päinvastoin kuin Blanche, hyvin iloinen ihminen. Hän tosin saa myös näyn luostarin ja nunnien tulevasta tuhosta.

Vallankumous alkaa tuntua myös luostarissa, ja Blanchen veli markiisi de la Force tulee hakemaan sisarensa pois luostarista, mutta aluksi tämä ei suostu pyyntöön. Tällä välin Blanchen isä on teloitettu ja luostaria uhkaa sulkeminen. Blanche palaa kuitenkin lapsuudenkotiinsa, jossa hän tosin joutuu toimimaan vallankumouksellisten palvelijana. Äiti Marie tulee suostuttelemaan Blanchea palaamaan toisten sisarten luo, mutta tämä ei suostu. Äiti Marie palaa valmistamaan nunnia tulevaan kuolemaan, ja lopulta kaikki karmeliittasisaret pidätetään. Kun heitä viedään teloitettavaksi, nousee Blanche kansan joukosta teloitettavien joukkoon. Sisaret kulkevat kohti kuolemaansa Salve Reginaa laulaen: ääni toisensa jälkeen sammuu giljotiinin leikkaavaan ääneen.

Oopperan lavastus oli varsin riisuttu, kaikki oli harmaata, myös nunnien asut. Lopussa he olivat pukeutuneet täysin valkoiseen. Kohtausten välillä esitettiin äänettömiä tableaux-tyyppisiä kuvaelmia maailmantaiteen klassikoista, joissa kuvattiin Jeesuksen tahraton sikiäminen, syntyminen ja ristiinnaulitseminen. Priorittaren kuolinkohtauksessa oli hänen vuoteensa nostettu pystyyn, joten katsoja sai illuusion kuin tarkastelisi tapahtumaa lintuperspektiivistä. Loppukohtauksen tähtitaivas oli mykistyttävä. Visuaaliset viestit olivat rikkaat ja liikuttavat.

Solistit olivat Suomen oopperataiteen huippuja: Marjukka Tepponen, ja Sanna Iljin, Tuija Knihtilä, Tuomas Katajala, Johanna Rusanen ja Mika Pohjonen muiden etevien joukossa tarjosivat kuulijoille parastaan. Nunnien kuoro oli myös vaikuttava. Kahden ensimmäisen näytöksen aikana ladattiin jännitettä, että kuoro pääsisi laulamaan, ja viimein he lauloivat Ave Marian, Salve Reginan ja Laudate Dominumin. Illan mestarisuorituksia oli myös Johanna Rusasen laulama prioritar de Croissyn kuolinkohtaus ja Mika Pohjosen papin hahmo. Minua liikutti se, että ooppera oli samalla voimakas esteettinen ja hengellinen kokemus - vastaavaa kokee vain Wagneria kuunnellessa.

Poulencin oopperan sanoma on mitä ajankohtaisin. Yleisellä tasolla teos käsittelee ihmisen vakaumuksen kestävyyttä totalitarismin oloissa. Oopperan fokuksessa on kuitenkin kristitty ihminen. Ateistiset järjestelmät (Ranskan ja Venäjän vallankumoukset, Hitlerin Saksa ja Stalinin Venäjä) ovat aktiivisesti vihanneet ja vainonneet kristittyjä, koska kristinusko on aina haaste totalitaristisille vallanpitäjille (paitsi jos sitä käytetään sorron apuvälineenä, kuten nykyään Venäjällä). Kristittyjä vainotaan edelleenkin esim. monissa islamilaisissa maissa ja kommunistisissa yhteiskunnissa. Oopperan tapahtumat toistuvat jälleen tässä ajassa. 

"Karmeliittasisaret" on merkittävä ja poikkeuksellinen esitys Suomen kansallisoopperassa, ja toivoisin, että mahdollisimman moni näkisi tämän ajankohtaisen teoksen.  

perjantai 26. tammikuuta 2024

Saksalainen piimälimppu

 


Saksalainen piimälimppu, Buttermilch-Laib, ei ole makea, kuten suomalaiset piimälimput yleensä ovat, vaan se on ainoastaan hieman hapan sekaleipä. Se on helppo tehdä, tosin leipominen vaatii hieman aikaa.   

Yhden leivän ainekset:

400 g vehnäjauhoja
100 g ruisjauhoa
150 g vettä
185 g piimää tai maustamatonta jugurttia
10 g voita
10 g hunajaa
10 g hiivaa (tai 4 g kuivahiivaa)
10 g suolaa

Sekoita aineksia käsin noin 10 minuuttia ja laita peitettynä jääkaappiin yön yli tekeytymään. (Voit nostattaa sen myös tunnin verran huoneenlämmössä, mutta aromi ei ole niin syvä kuin kylmänostatuksen jälkeen). Seuraavana aamuna levitä leivinliina kulhoon tai seulaan ja ripottele liinalle jauhoja. Laita taikina leivinpöydälle, litistä sitä hieman ja vetele sen reunoja keskustaa kohti. Laita sitten saumapuoli ylöspäin kulhoon nousemaan noin 1,5 tunniksi. 

Lämmitä uuni 250 asteeseen, pane uuniin metallikulhoon muutama jääpala, kumoa leipä uunipellille (voit myös käyttää esikuumennettua pizzakiveä), tee leipään kauniita viilloksia ja paista ensin 10 minuuttia, jonka jälkeen lasket lämmön 200 asteeseen. Paista edelleen (n. 20 minuuttia), kunnes leivän lämpötila on 96 astetta (kinkkumittari!). Kypsä leipä kumisee kauniisti, kun pohjaa koputtaa. 

Leivän leipominen on meditatiivista puuhaa, jossa ihminen on samalla perusasioiden äärellä. Jos paneutuu juuren valmistamiseen, saa juurilemmikin vaalinnan ohella vielä ravitsevaa ja hyvää leipää. Jauhoretket paikallisten mylläreiden tuovat myös väriä vaatimattomaan elämääni. 



keskiviikko 10. tammikuuta 2024

Englantilaisia tuokiokuvia

 

Arthur Harrisin, "Butcher Harrisin" patsasta ei ole vielä poistettu,
vaikka aika jo olisi.

Vanhoilla päivillä minussa on herännyt Englanti-innostus. Nuoruuden kieliopinnot suuntasivat kulttuuriharrastukset keskiseen ja itäiseen Eurooppaan englannin jäädessä kesannolle. Sittemmin teologian myötä perehdyin keskiajan Englantiin ja kävin myös tuon kiehtovan maailman pyhillä paikoilla, kuten Durhamin katedraalissa. Nykyään anglofiliaani pitävät yllä lähinnä englantilaiset rikossarjat, erityisesti tietenkin Miss Marple ja Hercule Poirot. Viimeinen kirjallinen retki Englantiin oli Helene Hanffin 84, Charing Cross Road - oiva kirja, joka koostuu amerikkalaisen kirjailijan ja lontoolaisen antikvariaatin välisestä kirjeenvaihdosta 1940–1950 -luvuilla. Kirjasta välittyy ennen muuta englantilaisten viehättävä ja kohtelias tapa seurustella ihmisten kanssa. Jos oikein haluan kieriskellä Darjeelingin ja kostean tweedin tuoksuisessa maailmassa, luen Sackville-Westin Ylhäisiä ihmisiä tai Du Maurierin Rebekkaa, loistavia kirjoja kumpikin.

Syyskuussa vietin viikon Agatha Christien jalanjäljissä Etelä-Englannissa. Reitti kulki Lontoosta Torquay´hin ja sieltä Oxfordiin. Matkalla poikettiin Nether Wallopissa - Miss Marplen kylässä, Salisburyn katedraalissa, Agatha Christien Greenwayn kartanossa, Dartmoorin nummilla ja Bathissa. Kokemukseni olivat Englannissa kaksinaiset: toisaalta mitä hienoin kulttuuriperintö, lempeät maisemat ja herttaiset ihmiset, toisaalta kehno palvelukulttuuri, yleinen sottaisuus ja epäjärjestys sekä huonot ruuat. Tähän samaan problematiikkaan törmäsin myös Irlannissa. Matkan vaivat kuitenkin unohtuivat, koska positiivinen anti oli moninkertainen verrattuna sitkeisiin pihveihin ja laskutaidottomiin tarjoilijoihin. 

Lontoo tervehti trooppisella helteellä, ja sitä riitti koko viikon ajan. Yhdessä päivässä ei kaupungista ehdi nähdä juuri mitään paitsi ihailla maata, jonka suuri menneisyys on kiveen veistetty Thamesin rannoille. Ihmisiä tuntui kaikkialla olevan aivan tolkuttomasti, mutta pelastuin Saint Martin in the Fieldsiin kuuntelemaan kirkkokonserttia. Iltakävely pitkin Thamesin rantaa ja tuoppi Cornish Orchadsia pelasti päivän. Kaikki kaupungin kapakat ja niiden edustat tuntuivat olevan arki-iltana täynnä juomahaluisia englantilaisia, tunnelma oli varsin kansanomainen, jos kauniisti muotoilen.  

Kävelyretkellä törmäsin Arthur Harrisin patsaaseen. Harris suunnitteli Saksan kaupunkien tuhoamisen toisen maailmansodan aikana, ja hänen erityisosaamisensa oli morale bombingin kehittäminen. Siviilien terrorisoinnilla ajateltiin murentaa saksalaisten taistelutahto. Tätä samaahan nyt toteutetaan Ukrainassa. Harrisin patsas värjätään aika-ajoin punaisella maalilla, joten kaikki englantilaisetkaan eivät ole kovin iloisia tästä muistomerkistä.
 
Royal Crescent -kortteli

Lontoon Baabelin jälkeen Bathiin saapuminen oli todella lepuuttavaa. Kaupungissa vietettiin Jane Austenin syntymäpäivää, jonka kunniaksi sadat ihmiset kuljeskelivat kaupungilla pukeutuneina sijaishallitsijoiden aikaisiin (Regency era) vaatteisiin. Bath on Yorkin vertainen matkailukaupunki, joka on aidosti englantilainen, ja jossa on laajat kulttuurikerrostumat. Bathin erikoisuus on myös se, että koko kaupunki on rakennettu hunajanvärisestä Bath stonesta: auringonpaisteella koko kaupunki tuntuu hehkuvan kaunista keltaista valoa.

Bathin tuomiokirkko on vaikuttava, erityisen liikuttava on kirkon julkisivu, jonka seinustalla enkelit kiipeävät tikapuita pitkin taivaaseen. Jane Austenin maailmaan pääsee parhaiten Royal Crescent korttelissa, mikä lienee Doverin kallioiden ohella yksi suosituimpia historiallisten filmien kuvauspaikkoja Englannissa. Televisiossa näytettiin hiljan bathilaisen poliisikaksikko McDonald & Doddsin seikkailuja. Sarja oli ihan mukiinmenevä, erityisesti arvostin setäenergisen DS Doddsin sarkastista tyyliä selvittää oudoimmatkin rikokset.  

Bath Abbey

Dartmoorin nummille yritin päästä julkisilla liikennevälineillä kymmenen vuotta sitten siinä onnistumatta, koska juuri lomakaudella bussit eivät liikkuneet nummella, enkä uskaltanut vuokrata autoakaan vasemmanpuoleisen liikenteen tähden. Luin sitten korvaukseksi Conan Doylen Baskervillen koiran ja katsoin Terence Fisherin ohjaaman samannimisen filmin vuodelta 1959. 

Pääsin vihdoin tänä syksynä näkemään nämä lumoavat nummimaisemat, jossa puolivillit lehmät ja hevoset kulkivat vapaasti laiduntaen keskellä violettia, keltaista ja vihreää flooraa. Dartmoorin nummi on todellinen satumaisema, mutta samalla oikea kirjallinen locus, missä voi tapahtua kaikenlaista kaameaa ja salaperäistä. Lisämausteen tuo kuuluisa Dartmoorin vankila. Uudempaa nummille sijoittuvaa kirjallisuutta edustaa Amanda Graigin Petollinen maa.   

Haytorin paimenidylli

Syksyisen matkan kohokohta oli vierailu Agatha Christien kodissa Greenwayssä Dartmouthissa. Kaupunki sijaitsee Devonissa Dart-joen suulla. Itse kaupunki on viehättävä, perienglantilainen pikkukaupunki, jonka keskiaikaisilla kujilla on monenlaista nähtävää. Dart-jokea pitkin pääsee lautalla Greenwayn rantaan. Kapea polku vie synkän metsän läpi talolle, joka oli oikeastaan aluksi Agatha Christien kesäkoti. Taloa ympäröi rehevä, hyvin hoidettu puutarha, jossa isot kukkivat magnoliapuut luovat välimerellisen tunnelman. 

Greenwayn kaunein tila on ehkä ruokasali, koska se ei ole niin täyteen tumpattu tavaraa, kuin muut huoneet. Christie oli kiihkeä keräilijä, mutta hänen makunsa oli hieman horjahteleva. Talossa vallitsee vielä asutun kodin tunnelma, ja tuntuu, kuin isäntäväki olisi vain hetken poissa ja palaisi pian. Oli mielenkiintoista nähdä Christien työhuone, makuukammari ja keittiö. Kaikki oli kodikasta, vaurasta, ja talossa on ihan oma mikrokosmoksensa. Taloa pitää yllä English Heritage. Talon kahvilassa piti ehdottomasti nauttia teetä ja skonsseja. Ostin puodista myös suklaanruskean tweedlippiksen, joka päässä olen syksyllä tunnelmoinut sumussa ja sateessa. Greenway on Englantia kauneimmillaan. 

Greenway

Salisburyn katedraali mykistää vierailijan taideaarteidensa ja goottilaisen arkkitehtuurinsa suurenmoisuudella. Kirkko on englantilaisen gotiikan avainteos, sen torni on maan korkein kirkontorni ja siellä säilytetään yhtä Magna Cartan kappaletta. Päivä kului kirkon ruoteita, lasimaalauksia ja ristikäytävää ihaillessa. Kirkon kahvilassa oli tarjolla hyvää kotiruokaa. Myös kirkon ympäristö oli säilyttänyt keskiaikaisen asunsa, joten aikamatka oli täydellinen. Salisburyn katedraali sai myös kyseenalaista mainosta, kun Skripalin perheen venäläiset GRU-myrkyttäjät kertoivat ennen muuta käyneensä ihailemassa keskiaikaista arkkitehtuuria. Kulttuurikansa...

Epäorgaaninen muuttuu orgaaniseksi. Ruoteiden runoutta.

Seetrejä ja ristikäytävä.

Nether Wallopin kylään pääsee ajamalla peltojen välissä kulkevia kapeita teitä pitkin, joita reunustavat rehevät karhunvatukkapensaat. Itse kylä on enemmänkin kuin pittoreski, ja siellä on filmattu useita Agatha Christien teoksia, kylää kutsutaan myös Miss Marple -kyläksi. Ristikkorakenteiset seinät, olkikatot, monisatavuotiset ruusupensaat, hedelmätarhat iloisesti solisevan puron varrella... Brittiläistä söpöyttä oli runsaasti tarjolla. 


Nether Wallop

Syksyn satoa Nether Wallopissa


Agatha Christien hauta Cholseyssä