maanantai 27. lokakuuta 2014

Yorkshiren nummilta ja kaupungeista

Haworthin asemalta alkaa Brontë-sisarusten maailma

Jos arvostat perinteistä matkailua Euroopan kulttuurin lähteille, etkä säiky vaatimatonta ruokaa, homeen- tai kivihiilen hajua, on Yorkshire siihen erinomainen kohde. Et kohtaa siellä Lontoon Baabelia, vaan viehättävän englantilaisen ympäristön, jossa liikkuu pääasiallisesti vain ystävällisiä englantilaisia. Yorkin katedraalissa voit ehkä korkeintaan törmätä pariin japanilaiseen.

Toissakesänä tein pyhiinvaelluksen Bedan haudalle Durhamin katedraaliin, nyt oli vuorossa Brontë-sisarusten pappila Haworthissa. Englantilaisen naiskirjailijoiden diskreetti maailma on samanaikaisesti hauska, traaginen ja syvällinen - mitä muuta hyvältä kirjallisuudelta voi vaatia? 

Viime syksyn ehdoton lukukokemus oli Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo. Tämä kirjallinen maailma tuntuu avautuvan minulle vasta vanhoilla päivilläni, kun elämä on ehtinyt jo kaulia. Ei voi kuin ihmetellä Brontën sisarusten nerokkuutta: kuinka nuoret naiset pystyivät niin terävästi ja syvästi katsomaan ihmissieluun? Monet mieltävät myös nämä kirjat naiskirjallisuudeksi, mutta tämä on harhainen käsitys. Ehkä tunteista ja suhdesolmuista puhutaan enemmän kuin mieskirjailijoilla, mutta elämän valtimo sykkii silti kaiken takana voimallisesti. 

Luonto tuhlaa lahjakuutta: Brontën sisarusten elämänliekki sammui ennen aikojaan. Kolmikymmenvuotiaana oli kaikki tehty, mihin fyysisen elämän raamit antoivat mahdollisuuden. Mitä merkittävää olisi vielä kirjoitettu, mikäli sisarukset olisivat yltäneet normaaliin vanhuusikään? Ehkä näin oli kuitenkin tarkoitettu, ja heidän neroutensa kairos toteutui kuten sen piti. Jaksan edelleen uskoa, että kaikella on merkityksensä, eikä elämässä ole mitään sattumia.

Brontën pappila sijaitsee pienessä Haworthin kylässä. Sinne pääsee Leedsistä matkaamalla bussilla Keighleyhin ja vaihtamalla siellä Haworthiin menevään bussiin. Tie ja rata kulkevat pitkin kaunista Worthin laaksoa, missä näkee lammaslaumoja, nummimaisemaa ja hyljättyjä tehtaita. Matkan voi taittaa myös höyryveturilla, jos haluaa oikeasti päästä menneeseen maailmaan kiinni. Haworthin asemalta nousee tunnelmallinen tie läpi puiston ylös kohti museota. 

Itse pappila ei ole kovin suuri, ja huoneet on laitettu siihen uskoon, missä ne olivat Brontëiden siellä asuessa. Kaikki on hämärää ja pientä, ikäänkuin kääpiöt olisivat taloa asuneet. Vitriinissä oli mm. Emilyn kenkä, jonka koko oli varmaankin 34. Muutkin tavarat olivat nanokokoa. He taisivat pitää mikromeiningistä: sisarukset kirjoittivat käsin miniatyyrikirjoja tinasotilailleen. Ehkä nämä tinasotilaat antoivat innoituksen myös varsinaiseen kirjalliseen toimintaan. Pienet asiat saattavat olla hyvinkin merkityksellisiä. Kotimuseo on ollut olemassa vuodesta 1928 ja se kuuluu Englannin suosituimpiin nähtävyyksiin. Koko pappila ympäristöineen on perienglantilainen: kaikki on hiukan kolkkoa, harmaata ja pientä.

Pappilan takaa avautuu nummimaisema - humiseva harju. Tässä oli aito genius loci aistittavissa. Mikro- ja makrokosmos ovat samanaikaisesti läsnä. Ehdottoman inspiroiva ilmapiiri. Pilvet soutelivat taivaanrannalla, lammaslauma einehti kiviaidan luona, kirkas ja korkea syyspäivä toi mieleen vain yleviä ajatuksia.

Portti Humisevalle harjulle






Nostalgikkojen tiuhat parvet Haworthin asemalla

Palatkaamme takaisin Leedsiin. Kaupungista tulee suomalaiselle lähinnä mieleen jalkapallo, mutta siellä riittää monenlaista muutakin nähtävää. Leeds on ollut kaivos- ja kutomoteollisuuden keskus 1800-luvulla, siitä todistavat tyhjillään olevat tehtaat ja komeat liikerakennukset. Kaupungissa asuu myös huomattavan paljon intialaista syntyperää olevia brittejä. Erityisen näyttäviä ovat viktoriaaniselta ajalta peräisin olevat katetut kauppakadut ja Euroopan suurin kauppahalli, mistä voit ostaa vaikkapa tuoreen tai palvatun sianpään. Toisaalta keskustassa on palaneita ja hyljättyjä taloraunioita ja muuta rappiota. Kaupungin tuomikirkossa kannattaa käydä, samoin kirkkoa lähellä sijaitsevassa Lohikäärme ja ankka -pubissa maistamassa Vanhaa täplikästä kanaa tai Vanhaa omituista. Vain englantilainen pystyy tälläisiin nimiluomuksiin juomisen alalla. Tunnelma oli kaikkialla kotoisa ja herttainen. 


Cornmarketin lennokas katto
Jorkki henkisellä kotiseudullaan,,,

Matka Leedsistä Yorkiin kestää junalla noin puoli tuntia. Tälläydyin tätä retkeä varten Harris Tweed -asuun vain sitten huomatakseni, että olin kuningaskunnan ainoa, joka näissä vetimissä kulki. Harmin paikka, koska tweed on sekä kaunista, lämmintä että ilmavaa. Junassa istui lähinnä tuulipukukansaa. Olen kai katsellut liikaa BBC:n pukudraamoja...

Yorkin asema on vaikuttava vanhan maailman asemahalli, ja ulos astuttua on jo keskellä keskiaikaista maailmaa. Yorkia ei ole sota eivätkä grynderit runnelleet, kaupunki on todellinen päärly Englannin kaupunkien joukossa. Se ei ole niin puunattu kuin vastaavat Saksan kaupungit: kaikki on vähän sinne päin ja paikoitellen ovat nurkat liasta pyöreitä, mutta tästä ei kannata kliinisen suomalaisen kiihtyä, vaan nauttia aidosta vanhasta tunnelmasta. Vastaavaa voi ehkä paikoin kokea Kölnissä.


Asemalta vie suora tie sillan yli kaupungin päänähtävyyteen Yorkin Minsteriin.  Kirkko on erinomaisesti hoidettu sekä sisältä että ulkoa. Auringonvalossa temppeli tuntuu hohtavan kultaista valoa. Historian ystävän yllättää kirkon edessä oleva Konstantinus Suuren patsas. Konstantinus julistettiin Rooman keisariksi Yorkissa vuonna 306. Kaupunki oli tuolloin nimeltään Eburacum, ja Konstantinus oli siellä taistelemassa piktejä vastaan. York on ollut sekä roomalais- että viikinkikaupunki. York on siis välillisesti vaikuttanut siihen, että myös me olemme kristittyjä.

Kirkossa kannattaa viettää ainakin tunti, että ehtii kaikki paikat nähdä. Goottilainen jumalikävä on kivettynyt kirkon ruoteisiin ja lasi-ikkunoihin. Yksi ikkuna, Viisi sisarta, on maailman suurin lasi-ikkuna. Jokainen ikkuna ja sen pieninkin osa on itsenäinen taideteos kuvastaen pelastushistoriaa. Kaikki on samanaikaisesti kevyttä ja juhlavaa. Ihmiskädet ovat olleet Jumalan käsinä näitä seiniä pystytettäessä. Kun poistuu tästä sakraalitilasta, on harras ja juhlava olo. Tämän kirkkomatkan jälkeen olen valmis allekirjoittamaan Oswald Spenglerin näkemyksen, että länsimainen kulttuuri saavutti huippunsa keskiajalla: kaikki tämän jälkeen tehty on vain teeman muunnelmia ja soveltamista. 

Ilmeikästä lasimaalausta

Englannin ilmeikkäitä kuninkaita rivissä
Wedgewood-henkinen katto Pyhän Johanneksen kirkossa
Yorkin vanhan kaupungin voi kiertää keskiaikaisia muureja pitkin kävellen: vastaan tulee torneja, kirkkoja, synagoga, siltoja... Kun väsymys iskee iltapäivällä, on High Tean aika. Betty´s on siihen paras paikka. Sisäänpääsyä voi joutua hieman jonottamaan, mutta se kannattaa. Eteen kannetaan kolmikerroksinen vati voileipiä, sconeseja, kakkuja, lihavia pesukarhuja ja suuri kannu teetä.

Englantia puhtaimmillaan, alinna lihava pesukarhu

Tämän herkkuhetken jälkeen sopii vielä lähteä Castle Howardiin, joka sijaitsee noin puolen tunnin bussimatkan päässä Yorkista. Howardin linna tuli tunnetuksi Evelyn Waughin romaanin Mennyt maailma filmauspaikkana. Sarjaa näytettiin Suomessa 1980-luvulla useampaankin kertaan, ja se lienee auttanut Jeremy Ironsia maailmanmaineeseen. Linna on suurenmoinen, samoin sen puisto. Linnan ruusutarhassa voi nähdä englantilaisia ruusunystäviä käyskentelemässä ja nuuhkimassa näitä jaloja kasveja: Isn´t beuatiful? Yorkshire on kulttuurimatkailijan ehdoton MUSTI!


Atlantti toimessaan

Lordin lukunurkka




2 kommenttia:

  1. Jopas on viehättävä kertomus, indeed! Ja miten upeita kuvia! Neljä erikoisen hienoa sisäkattoa, joilla kullakin on oma tyylinsä. Ehkä kauppahallin katosta pidin eniten. Se goottilainen jumalikävä puraisi myös.

    Piti ihan katsella wikipediasta mitä tarkoittaa kairos ja millaisen kirjan mainitsemasi Spengler on kirjoittanut. Näköjään saatavilla on lyhenne, jossa siinäkin reilut neljäsataa sivua. Pannaan harkintaan ensi vuodelle.

    Jorkki henkisellä kotiseudullaan! Nyt kun olet raportoinut vanhasta Yorkista, onko pian vuorossa se uudempi Yorkki? Jäämme odottamaan.

    VastaaPoista
  2. Olen ollut syksyisen Englannin jälkeen täpinöissäni ja luettavana on nyt "Humiseva harju".
    Spengler oli nuoruuden guruja. En tosin ole koskaan jaksanut kahlata "Der Untergang des Abendlandia" kokonaan läpi, mutta joka tapauksessa se on tutustumisen arvoinen teos, joka on aikoinaan elähdyttänyt kokonaisia sukupolvia.
    Nämä Jorkki-jutut ovat aina hieman muinaisia ja "peculiar", näin väittävät ainakin lapset.
    Mukavaa kuitenkin, että viihdyit lyhyellä nojatuolimatkalla.
    Laitoin postaukseen vielä yhden kauniin sinisen katon.

    VastaaPoista