(Kuva: The Guardian) |
LXX, Ησαΐας 12,3 καὶ ἀντλήσατε ὕδωρ μετ᾿ εὐφροσύνης ἐκ τῶν πηγῶν τοῦ σωτηρίου. Lähteen äärellä.
(Kuva: The Guardian) |
Tulevissa Vaikeaa taidetta -postaukissani käsittelen taideteoksia, jotka syystä tai toisesta ovat olleet minulle hankalia ymmärtää. Olen usein aloittanut niiden lukemisen tai katselemisen, mutta jostain syystä ovat voimani aina herpaantuneet, ja on tullut tunne, etten ymmärrä näitä kiiteltyjä klassikoita. Osasyynä on ollut luultavasti se, että ensimmäiset kohtaamiseni näiden teosten kanssa tapahtuivat liian nuorella iällä. Pitkä lukuharrastus on myöhemmin opettanut, että vaikeampaan teokseen pitää keskittyä, harjoittaa lähilukua ja hajottaa teos kartesiolaisesti siten, että aloittaa yksinkertaisemmasta ja etenee sitten abstraktimpaan. Tämä lähestymistapa on auttanut esim. antiikin klassikoita lukiessa. Joidenkin teosten kanssa toteutuu myös kairos, suotuisa aika, jolloin on kypsä vastaanottamaan teoksen sanoman, joidenkin suhteen pitää vielä vaan odottaa. Työvoittoina olen pitänyt esim. Volter Kilven Alastalon salissa ja Sofokleen draamojen lukemisen.
Luis de Camõesin sonetit ostin 45 vuotta sitten Münchenissä Auer Dultin kirpputorilta. Kirja on ilmestynyt saksalaisessa Insel-Bücherei -sarjassa, jossa on julkaistu kaunokirjallisuutta vuodesta 1912 lähtien. Kirjasarja edustaa saksalaista kulttuuria kauneimmillaan: hyvää kirjallisuutta kauniisti sidottuna. Camõesin sonetit ostin luultavasti kannen perusteella. Sonetit löytyvät portugaliksi ja englanniksi tästä osoitteesta, suomeksi en löytänyt mitään. Kirjan saksantajan virolaisen Otto Freiherr von Tauben vaiheet olivat myös mielenkiintoiset. Näin tämä kirja avasi jo ennen lukemista pari retkeä teoksen ympärillä oleviin kehällisiin, mutta varsin mielenkiintoisiin aiheisiin. Kaikki olevainen, usein myös kehällinen on merkitystä täynnä: mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen siitä vakuuttunut.
Müncheniläisen Jon Baumhauerin täydellinen Insel-kirjojen kokoelma (Kuva: Wikimedia) |
Camões (1524–80) on Portugalin kansalliskirjailija, jonka pääteos Os Lusíadas kuvaa Vasco da Gaman Intian-retkeä. Kirjailija on Portugalin suuruudenajan runoilija. Hänen kuolinpäivänsä on Portugalin kansallispäivä, jota ennen neilikkavallankumousta kutsuttiin portugalilaisen rodun päiväksi.
Camões syntyi köyhtyneeseen aatelisperheeseen, hän opiskeli Coimbran yliopistossa ja toimi sitten sekalaisissa tehtävissä, missä ei viihtynyt, koska oli seikkailijaluonne. Tapeltuaan toista aatelismiestä vastaan hän joutui vankilaan ja sovitti sitten tekonsa sotilaspalvelulla Afrikassa ja Intiassa. Macaossa asuessaan hän kirjoitti pääteoksensa. Kerrotan, että haaksirikkoon jouduttuaan hän piti toisessa kädessä Os Lusíadaan käsikirjoitusta ja toisella kädellään ui. Palattuaan kotimaahansa sai hän kuninkaalta kiitokseksi teoksesta pienen eläkkeen, jolla ei kuitenkaan elänyt. Camões kuoli köyhyydessä (tosin hän lähetti neekeriorjansa kerjäämään talousrahaa Lissabonin kaduille) ja hänet haudattiin joukkohautaan Pyhän Annan kirkkoon, joka tuhoutui sitten Lissabonin maanjäristyksessä. Myöhemmin haudasta nostettiin paljon luita, joiden joukossa lienee ollut myös Camões. Hänet on sittemmin haudattu Santa Maria de Belémin luostariin Lissaboniin.
Von Tauben mukaan Camõesin runouden keskiössä on saudade, kaipuu, koti-ikävä tai melankolia, myös Weltschmerz sopii käännökseksi. Kyseessä on tyydyttämätön kaipuu, menetetty onni, joka ei enää palaa. Von Taube esittää ajatuksen, että italialaiset ja espanjalaiset eivät ymmärrä saudadesta mitään, koska halujen tyydytys näissä maissa on niiden elämäntyyliin sisältyvä itsestäänselvyys toisin kuin Portugalissa.
Camõesin runoissa rakastettu ei koskaan ole läsnä, vaan hän on menetetty tai kiihkeä kohtaaminen on luvassa joskus tulevaisuudessa. Rakastettu on aina jalo, ylevä, ei koskaan petollinen tai halpa. Kiihkeät tunteet ilmaistaan aina koukeroisin ja monikerroksisin kielikuvin, erotiikka on sublimoitu korkeimpaan asteeseen. Camões on kuin saksalainen minne-runoilija. Toisaalta runoilija on jatkuvasti tyytymätön itseensä ja toivoisi, että Tajo-virta nielaisi hänet kitaansa. Hän ymmärtää myös, että ihminen ei pysy aina samana, vaan uudet halut ja kaipuu ajavat häntä eteenpäin. Kriittinen itsetutkistelu kulkee käsi kädessä kaipuun kanssa.
Camõesin lukeminen oli edelleen varsin raskasta, ja vaati jatkuvaa pysähtymistä ja toistamista juuri siksi, että runot ovat niin monikerroksellisia ja koristeellisia. Jos henki pihisee, luen kirjan vielä tulevaisuudessa. Kuuntelin sonetteja myös portugaliksi luettuina, ja kauniitahan ne olivat, vaikken kieltä osaakaan. Opin myös uuden sanan, lusofoninen. Os Lusíadasta ei valitettavasti ole vielä käännetty suomeksi. Seuraavassa näyte kirjailijan soneteista:
XLIII.
The swan, when feeling that its hour is o'er,
And that the moment's come when it must die,
Lifts saddest voice and sweetest harmony,
Along the lone and solitary shore:
Desires its life prolonged a little more,
And leaving its existence with a sigh,
And fondest longing of a last good-bye,
Doth this sad journey's coming close deplore.
E'en thus, my Fair, when I was doomed to see
The mournful end that all my loves befell,
While on the last remaining point I strove,
With all my sweetest song and harmony
Upon thy cold unkindness did I dwell,
On all thy treacherous faith and on my love.
O Cysne quando sente ser chegada
A hora que poe termo á sua vida,
Harmonia maior, com voz sentida,
Levanta por a praia inhabitada.
Deseja lograr vida prolongada,
E della esta chorando a despedida :
Com grande saudade da partida,
Celebra o triste fim desta Jornada.
Assi, Senhora minha, quando eu via
O triste fim que davao meus amores,
Estando posto ja no extremo fio ;
Com mais suave accento de harmonia
Descantei por os vossos desfavores
La vuestra falsa fe, y el amor mio.