|
Alkukuva Juhana Ihalaisen kertomuksesta
"Oulun Poika ja Juvan Tyttö vuodelta 1850 |
Rautalampi on entinen suurpitäjä, joka on tunnettu erityisesti kansanrunoilijoistaan ja hienosta puukirkostaan. Uudempaa kirjailijakuntaa edustivat runoilija ja esseisti Yrjö Kaijärvi, joka oli viime vuonna esillä tiedotusvälineissä, kun Peuran museo järjesti näyttelyn, joka toi esille mm. Kaijärven ja Reidar Särestöniemen pitkän eroottisen suhteen. Toinen tunnettu rautalampilaisrunoilija oli Matti Rossi, jonka suurin saavutus oli Shakespearen teosten uudet käännökset. Rossi on kirjoittanut näytelmän nimeltään "Mahtaja" Ihalaisesta vuonna 2000. Vähemmän mairittelevaa oli tämän valtionpalkinnon saaneen taistolaisen edesottamukset unkarilaisen runoilijan Dénes Kissin ilmiannon yhteydessä 1975 ja yhteistyö Johan Bäckmanin kanssa.
Kunnan kirjastotalon edessä on runoilijasuihkukaivo, jossa on kuvattuna viisi 1800-luvun kansanrunoilijaa: Paavo Korhonen (Vihta-Paavo), Pentti Lyytinen, Juhana Ihalainen, Anna-Reetta Korhonen ja Albert Kukkonen. Peuran Museosäätiö on vuonna 1962 julkaissut Juhana Ihalaisen (1798-1856) Runoja, minkä sai museosta ottaa ilmaiseksi mukaansa.
Ihalainen syntyi Rautalammilla 1798 aviottomana lapsena. Hänen äitinsä Anna Ihalainen ei pystynyt lasta elättämään, vaan tämä pantiin kerjuulle. Poika sairastu riisitautiin ja hänestä tuli loppuiäkseen rampa. Kävelytapansa vuoksi häntä kutsuttiin Kiekeriksi. Ihalainen elätti itseään kuitenkin rengintöillä, mutta sortui varastamaan vuonna 1824, josta hänet tuomittiin raipparangaistukseen, kirkkorangaistukseen ja hävitetyn omaisuuden korvaamiseen. Jos käyt Rautalammin kirkolla, niin poikkea katsomaan aivan kirkkomaan vieressä olevaa nk. raippapetäjää, johon rangaistavat sidottiin ruoskintaa varten. Huonon kuntonsa vuoksi Vaasan hovioikeus muutti raipat vesileipävankeudeksi. Ihalaisesta tuli merkitty mies ja ruotuvaivainen, joka kiersi talosta taloon asuen tupien nurkissa ja savusaunojen sopissa. Piiat ja rengit kuljettivat Ihalaista selässään talosta toiseen. 1820-luvulla Ihalainen alkoi kirjoittaa runoja, ja häneltä on säilynyt yli 6000 säettä. Häntä on Vihta-Paavon ohella pidetty lahjakkaimpana rautalampilaisrunoilijana. Kaiken tarvitsemansa kirjoitusmateriaalin hän joutui kerjäämään, mutta toisaalta Ihalaisesta tuli jo eläessään kansallisesti tunnettu runoilija. Snellman ja Lönnrot tukivat runoilijaa ja julkaisivat hänen tekstejään. Materiaalista apua hänelle antoi jyväskyläläinen lääräri Wolmar Schildt. Ihalaisella oli kerkeän kielensä ja kriittisten runojensa vuoksi myös vihamiehiä, jotka kiusasivat runoilijaa mm. seuraavalla tavalla:
Multa Polttiva Poroksi
Paperija aivan Paljon
Läkki Horminkin Hosuvat
Palasiksi Paiskasivat
Ettei minun millonkana
Pitäis Rustata Runoja
Josma vielä jollon kullon
Saisin Paperin Palaisen
Että Läkkijä Lätäkön
Totta Rupeisin Runollen
Tariseisin Tarkemmasti
Että Kuuluis Kurjan äni
Kaukaisissa Kaupungeissa
Omaelämänkertarunon alku on varsin traaginen, jossa Isä ilkijä salavuoteudessa siittää Juhanan köyhän akan kanssa. Isä, joka oli luultavasti talollinen ei sitten myöhemmin välittänyt Juhanasta eikä opettanut lapselleen edes i:tä toisin kuin äiti, joka opetti pojan lukemaan. Muutenkin runoista käy ilmi, että höllätapaisuutta ja salavuoteutta harjoitettiin Rautalammilla jo tuolloin ihan riittävästi. Erityinen synnin Baabeli oli Toholahden pestuumarkkinat, jotka muuttuivat Kaiken pahuuden pajaksi.
Ihalainen arvostelee rikkaiden harjoittamaa eläinrääkkäystä (Herrain hevosentaposta) ja saituutta (Istunmäen talkoissa), jossa talkoovieraat jätetään nälkäisiksi. Toisaalta runoilija kiittää säkeissään ahkeria ja oikeamielisiä isäntiä ja kruununpalvelijoita. Häntä voi sanoa työkunnon ylistäjäksi. Varsin koskettava on Laulu rikkaan talon tyttärestä ja köyhästä torpanpojasta, jossa epäsäätyinen suhde lopulta päättyy kauniiseen yhteiseloon:
Jos Elettäisin Köyhänä
Kun Pysyttäisin nöyränä
Ei meiltä mitän Puttuis
Rakkawus Rauhan rakentaa
Kuin sytän onpi Balawa
Silloin murhet Ilox muttuis
Ihalaisen tuotannon merkittävä osa on teologista laatua. Kaksi runoa on omistettu harhaopeille. Erityisen karmea on kuvaus viitasaarelaisten pakanallisista tavoista (Viitasaaren velhoista):
Baljon vastusta pahoista
Ristityillen Riettahista
Nuista noitista näkyypi
Vijta Saressa Samassa
Kun ne Kuotat Kuollehetkin
Ylös Hautoista Hakevat
Ruumiit Rumaksi Repivät
Miltä Käten Kulta jalan
Miltä Kaulan Katkaisevat
Kallon vievät Kainalossa
Uhrix Heitän uskollensa
Runoilija varoittaa hengellisestä ylpeydestä ja kehottaa valvomaan ja luottamaan Herran armoon. Kritiikin kohde Ihalaiselle ovat varsinkin heränneet, joita hän pitää ulkokultaisina hurskastelijoina.
Wiisas Se Lamppuwansa
Ahkerasti walmistaa
Tyhmät ne maatessansa
Hää salista ulos suljetaan.
Jos weri Ruskijat olis
Ja Ruunin karwaiset
nekin synnit Pestyx Tulis
Kuin willa walkijat
Waan se on Herran Teko
Kuin Bawalillen myös
Jumalan Hengen weto
Eikä ihmisen omassa Työs
Amen
Ihalaisella on myös hää- ja hautajaisvirsiä, jotka ovat kyllä nykylukijalle tuoreita, niin kielikuviensa kuin teologiansa puolesta:
Hän sitten morsijanta
sylissän kohta kantaa
Wie vijna gellarijn
siellä sitten Hänen juotta
Ja mesi Leiwällä syöttä
morsijan juopuu nijn
Nyt neitseyteni Peitten ala Pantu
Sillä mieleheni Raskahalta Tuntuu
nyt Laulu Lintu istuu änetöinnä
Jlo kanteleini aivan kieletöinnä
Nyt Ruumin suljetan
Lukittujn ovein sisän
Van Sielun kuljetta
Se Taivallinen Jsä
Jeru salmin utehen
Jesusta Suutelen
Jo Loppui vajavus
murhe ja valitus
Ihalaisen virsiä haluttiin ottaa vuoden 1886 virsikirjaan, mutta tekijää pidettiin teologisesti niin oppimattomana, ettei näitä virsirunoja siihen kelpuutettu.
Ihalaisen Runoja oli varsinainen runoelämys ja kannustaa tutustumaan myös muihin Rautalammin kansanrunoilijoihin. Myös kielellisesti on mielenkiintoista lukea savon ja svetisismien värittämää suomea puolentoistasadan vuoden takaa. Surullista ajatella, kuinka paljon lahjakuutta ja osaamista on ollut kituliekillä tai peräti sammunut kurjissa oloissa. Ihalaisen kirja tarjoaa retkiä monenlaisiin maailmoihin ja on puhdas tuulahdus viattomuuden ajalta.