Rooman päiväkirja 22.5.2018

Villa Lante 1940-luvulla

" Meidän täytyykin keskuudessamme elvyttää ja kehittää tietoisuutta antiikin kulttuurin entisestä ja nykyisin yhä jatkuvasta merkityksestä. Se on aikoinaan murtanut eristäytyneisyytemme täällä pohjolan erämaissa ja suonut meille pysyväisen yhteyden etelän suuriin kulttuureihin. Yhä edelleen on se omiaan yhdistämään meidät uusin sitein kansainväliseen sivistyselämään ja vahvistamaan osuuttamme siitä." Näillä ja muilla monisyisillä ajatuksilla aloittaa Amos Anderson Torsten Steinbyn teoksen Ikuinen Rooma ja Suomi (Helsinki 1951). Andersonin ansiosta Suomella on yksi Rooman hienoimmista renessanssihuviloista kulttuuri-instituuttina. Oli ilo aloittaa tiistaipäivä tuossa suomalaisen sivistystahdon ilmentymässä. 

Villa Lanten vierestä löytyy italialaisten vapaustaitelijoiden puisto ja Garibaldin patsas. Puistossa on myös suomalaisen torpparin pojan Herman Liikasen rintakuva. Liikanen osallistui taisteluihin Itävaltaa vastaan Unkarin vapauttamiseksi ja myöhemmin hän kunnostautui Dybbölin taistelussa Tanskassa (toisesta Saksan-Tanskan sodasta näytettiin meillä taannoin televisiossa vaikuttava 1864-sarja).

Intendentti Simo Örmä esitteli meille laajasti huvilan monikerroksista rakennushistoriaa ja sen taideaarteita. Kaikkein vaikuttavin tila oli loggia, josta avautui näkymä Roomaan ja jossa oli myös Franz Lisztin lahjoittama flyygeli. Lukuisat suomalaiset opiskelijat, tutkijat ja taiteilijat ovat ihailleet näitä näkymiä ja saaneet niistä innoitusta töihinsä. Jos haluaa tutustua Villa Lanteen tarkemmin, on Suomen Rooman-instituutilla hyvät kotisivut, ja historiallista syvyyttä instituutin syntyyn ja suomalais-roomalaisiin suhteisiin saa em. Steinbyn kirjasta. 

Kersti Bergroth kirjoittaa loggiasta avautuvasta näkymästä näin: "En unohda ensimmäistä aamua, jona Villa Lanten terassilta katselin Roomaa. Oli kuin olisin aivan uudella tavalla tuntenut sen ylhäisyyden, joka piilee tämän kaupungin historiassa. Oli kuin olisin yhtäkkiä saanut luvan hengittää sitä jalostunutta ilmaa, joka puhalsi kreikkalais-latinalaisen kulttuurin piirissä ja renessanssin maailmassa." 

Instituutin kirjastossa saimme kuulla Joona Salmisen esitelmän varhaisten kristittyjen Roomasta. Rooman on kuoleman kaupunki, koska siellä on monta merkittävän vainajan hautaa, kuten esimerkiksi Pietarin ja Paavalin oletetut haudat. Roomasta tuli kristillinen keskus juuri heidän ansiostaan. Alkuseurakunta lienee sijainnut Trasteveren alueella, jossa asui paljon juutalaisia, ja tällä kontaktilla lienee ollut merkitystä myös kristillisen jumalanpalveluselämän muotojen kehitykseen. Roomassa kristinuskosta tulee myös kaupunkilaisten uskonto. Kristityt alkoivat rakentaa myös katakombeja kokous- ja hautapaikoiksi. Niissä ei tosin asuttu. Katakombeissa kumoutuivat myös kristittyjen sosiaaliset hierarkiat. Kristinuskoa leimasi myös spatiaalinen fleksibiliteetti, joka salli jumalanpalvelusten suorittamisen monenlaisissa tiloissa, ei ainoastaan pyhitetyissä temppeleissä. Myöhemmin esimerkiksi pakanalliset rakennukset muutettiin kirkoiksi. 

Mielenkiintoinen oli näkökulma kirkkohistorian periodisoinnista. Tavallisesti kirkon historiaa tarkastellaan kirkolliskokousten päätösten näkökulmista. Historiaa voisi tarkastella kuitenkin myös esim. kasteen, ehtoollisen, opetuksen, kolminaisuusopin tai pääsiäiskysymyksen yms. kannalta. 

Lisztin lahjoittama flyygeli

Aamupäivä oli sisällöllisesti varsin runsas. Villa Lante ja Herman Liikanen puhuivat omaa kieltään. Gianicololla tunsi iloa myös siitä, että oli suomalainen. Siirryimme tältä kukkulalta Via Appialle, jossa joukkoomme liittyi emerituspiispa Eero Huovinen. Eero piti meille ruokailun yhteydessä pienen esityksen ekumenian vaiheista. Eeroa on katolinen teologia elähdyttänyt jo nuoruudesta lähtien (Küng, Lehmann, Teinonen) ja hän on arvostettu ekumeenikko ja Rooman ystävä. Seuraavassa keskeiset asiat piispan puheenvuorosta.

Via Appia antica

Reformaatio oli jo ilmassa ennen Lutheria. Katolisen kirkon sisällä oli ryhmiä, jotka ajoivat kirkon uudistamista. Trenton kirkolliskokous oli katolisen kirkon reformikonsiili, jossa pyrittiin uudistamaan kirkkoa oikeaan suuntaan. Myöhemmin kaikki reformaation juhlavuodet ovat keskittyneet keskinäiseen haukkumiseen. Ainoan poikkeuksen on muodostanut vuosi 2017, jolloin oli suuria sovinnoneleitä (esim. Franciscuksen Lundin vierailu). II maailmansota avasi tien ekumenialle, koska kaikki olivat sodasta kärsineet. Matkailun ja rauhanturvatoiminnan myötä avartui myös suomalaisten näkemys katolisesta ja ortodoksisesta kirkosta, jota olivat varjostaneet topeliaaniset jesuiittakuvat Välskärin kertomuksista. Vatikaanin II kirkolliskokous oli ratkaiseva tapahtuma ekumenian kannalta. Ekumenian tiellä ovat edelleen kysymys paavin asemasta, papin virasta ja sakramenteista. Luterilainen kirkko ei ole katolisten sisarkirkko kuten ortodoksit ovat, luterilainen pappi ei ole katoliselle pappi eikä meillä ole mitään asiaa katoliseen ehtoollispöytään (paitsi että ehtoollinen annetaan kyllä kyselemättä, jos oma luonto sen sallii). 

Luterilaisten ja roomalaiskatolisten ykseyskomissio on laatinut ekumeenisia asiakirjoja, kuten viime vuonna julkaistu Vastakkainasettelusta yhteyteen, josta on jo käyty debattia esim. Kotimaan palstoilla. Toisaalta on suru siitä, että kirkko on jakaantunut, ja 450 vuoden keskinäiset kaunat painavat edelleen. Toisaalta se, mikä kristittyjä yhdistää on paljon enemmän kuin se, mikä erottaa.  

Ruokailun ja Eeron puheen jälkeen alkoi varsin intensiivinen rupeama Rooman kirkkojen parissa. San Sebastiano fuori le mura on yksi Rooman seitsemästä pyhiinvaelluskirkosta Via Appian varrella. Kirkko on päältä varsin vaatimaton, mutta sisällä oli monenlaista taiteellista ja kirkollista rikkautta. Kirkossa oli aluksi säilytetty Pietarin ja Paavalin pyhäinjäännöksiä ja siellä on edelleen Pyhän Sebastianuksen hauta. Kirkossa oleva Berninin marmorinen Salvator mundi on keveydessään käsittämättömän hieno veistos. Kirkosta löytyvät myös Pietarin jalanjäljet, jotka syntyivät silloin, kun oli hän pakenemassa Roomasta ja kysyi Jeesukselta: Quo vadis, Domine? San Sebastianon edestä pääsee Sebastianuksen katakombeihin.

San Sebastiano fuori le mura

Bernini: Salvator mundi

Pyhän Sebatianuksen hauta

Pietarin Quo vadis- jalanjäljet

Via Appian varrella ovat myös Callixtuksen katakombit, minne seuraavaksi menimme. Koska katakombeja pidetään kirkollisina tiloina ja hautausmaina, ei sisällä saanut opastaa, eikä siellä saanut kuvata, vaan kaikki tarvittava kerrottiin ennen laskeutumista maan alle, ja hyvä niin. Olin vuonna 1974 edellisen kerran katakombeissa, ja siellä oli silloin vielä muumioituneita ruumiita lepopaikoissaan. Nyt ei ollut juuri mitään vainajista jäljellä. Kun laskeuduimme maan alle, oli ilma viileää ja raikasta. Erityisen kauniita olivat hyvin säilyneet freskot. Maanalainen hautauskulttuuri oli hyvin monimuotoista, ja katakombien verkosto on hyvin laaja. Kaikkia hautaluolia ei ole vielä edes avattu. Hieno, meditatiivinen mikrokosmos.

Aivan toisenlaisiin tunnelmiin päästiin, kun ajoimme seuraavaan kirkkoon, San Paulo fuori le muraan. Kirkko on alun perin rakennettu Konstantinus Suuren aikana Paavalin haudalle. Se on viisilaivainen basilika, joka on Rooman toiseksi suurin ja kuuluu myös Unescon maailmanperintöluetteloon. Kirkon esipiha puistoineen ja pylväikköineen on vaikuttava, ja sisään astuessaan ihminen viimeistään mykistyy, siksi vaikuttava sakraalitila on. Kirkon keskellä on Paavalin kahleet vitriinissä ja alempana sarkofagissa oletettu Paavalin hauta. Valo kirkkoon siilautuu alabasteri-ikkunoiden lävitse kuin Galla Placidiassa Ravennassa. Kirkko paloi täysin 1800-luvulla, ja ainoa alkuperäinen osa on apsis, jota koristaa tuiman näköinen Jeesus, jonka kohotetusta kädestä voi lukea sekä kolminaisuuden että kaksiluonto-opin vertauskuvan. Jos luterilaiset ihan oikeasti tekisivät pyhiinvaelluksia, niin tämä kirkko olisi sen kohde, koska ilman Paavalia ei meitäkään olisi kristittyinä. 

Kirkon yhteydessä oli iso hengellisten tavarain kauppa, mistä ostin itselleni paavi-paidan, joka myöhemmin töissä ehti herättää monenlaista ilmanalaa ja kiihtymystä...

San Paulo fuori le mura

Opillinen siunaus

Mithraeuem San Clementessä

Päivän sivistysannos olisi riittänyt jo tässä vaiheessa täysin, mutta nyt hörpättiin malja kuitenkin pohjia myöten. Roomassa käsittämättömät aarteet saattavat löytyä varsin vaatimattoman julkisivun takaa, niinpä San Clementeen astuessaan pääsee tutustumaan kirkkoon kolmessa kerroksessa. Kirkon varhaisimmat vaiheet ulottuvat miltei 2000 vuoden taakse, ja kaikkein syvimmässä kerroksessa löytyy mithraeum ja myös Mithra-koulu. Tästä salaperäisestä opista riittää vielä tutkimista tulevillekin sukupolville, mutta Roomassa Mithran kultti oli voimissaan alkukirkon aikoina ja se oli jonkinlainen sotureiden salaseura. Maan alla solisi myös lähde, ja siellä saattoi kulkea muinaista roomalaista katukivetystä pitkin. 

Seuraavassa kerrostumassa liikuttiin jo alkuseurakunnan maisemissa, seinillä oli kauniita freskoja, mm. Klemensin pyhimyslegenda. Tradition mukaan hänen jalkoihinsa sidottiin ankkuri ja hänet heitettiin mereen. Klemens on tunnettu kirjeestään korinttilaisille. Kaikkein ylimpänä on 1100-luvulta oleva kirkkotila, missä jälleen on nähtävillä hieno apsismosaiikki. 

Apsiksen mosaiikki

Yli 2000 vuotta vanhaa katukiveystä

Neitsyt Maria muistuttaa Theodoraa

Mithran alttari

Päivä oli ollut kuin olisi lukenut tauotta Alastalon salia: jatkuva vaikutteiden ja tarinoiden tulva, jota piti illalla ja vähän yölläkin sulatella. Päivän viimeinen ponnistus oli käynti Santa Sabinan dominkaanikonventissa. Sabina oli marttyyri ja hän on Rooman, kotirouvien ja lasten suojeluspyhimys. Kirkossa on myös vanhin säilynyt kirkonovi 400-luvulta. Santa Sabinasta käsin johdetaan dominikaanien toimintaa koko maailmassa.

Päivä päättyi suomalaisen dominikaaniveli Gabrielin pitämään messuun. Saarnassaan hän sanoi, että opintomatka on Jumalan lahjan käyttämistä, koska sen tavoitteena on syvempi Jumalan tuntemus. Kaunis ajatus ja sillä tavalla tosi, että Rooman viikon aikana oltiin kyllä enemmän taivaallisten kuin maallisten asioiden kanssa tekemisissä. Lopussa oli ehtoollinen, jonne meistä menivät ne, jotka halusivat tulla siunatuiksi - ehtoollisyhteyttähän meille ei ole. Tämä päivä oli varsin monipolvinen ja rikas.

Maailman vanhin kirkonovi (Kuva: Wikimedia)