Hortaten, teet sä sen...

Hortaamisen hedelmiä: nokkosta, horsmanversoja ja peltokortetta

En tänä aamuna metsään mennessäni tiennyt, että hortaan. Onneksi asioista paremmin perillä oleva vaimoni kertoi minulle, että villivihannesten kerääminen eli hortaaminen on huipputrendikästä. Olemme tosin tätä trendiä harjoittaneet jo vuosikymmeniä. Nokkoset kutsuvat toukokuussa kerääjäänsä viljeltyjen paikkojen pientareilla: kori ja käsineet mukaan ja toimeen! Kevätpäivää ei voi paremmin käyttää.

Nokkoskeitto ja -kastike ovat hienoja kevätherkkuja. Nokkonen on myös helppo kuivata ja se säilyy siten pitkät ajat. Kuivattua nokkosta voi rivauttaa miltei mihin tahansa ruokaan. Jos et ole kovin vaativainen teen aromin suhteen, voit hauduttaa nokkosista myös teetä. Lue tähän pari vuotta sitten tehty postaus nokkosen ihanuudesta. 

Kortetee luo japanilaisen tunnelman...

Keväisen metsäpolun ilonaihe on peltokorte. Siitä tulee mieleen Devonikauden metsä, jolloin kortteet ja saniaiset olivat jättimäisiä puita. Peltokortteessa on jotain muinaisen juhlallista. Kiinalaiset ovat käyttäneet peltokorteteetä peräpukamiin ja punatautiin, mutta nykyään sitä suositellaan mm. eturauhasvaivoihin ja liikalihavuuteen. Ihoakin se heleyttää ja kasvattaa ihmisen vitamiini- ja kivennäisainepitoisuutta - siis kaikin puolin mainio kasvi. Heitä siis kortteet kannuun ja kuumaa vettä päälle sekä odottele muutama tunti: saat eheyttävää vihreää juomaa... Hautumista odotellessasi voit kuunnella Richard Straussin Metamorphosen ja teetä nauttiessasi voit lukea vaikkapa Hölderlinin Hyperionia. Etteikö elämä ole ihanaa?

Unkarilaista parsaa ja horsmanversoja Bodominjärven rannalta

Horsmanversot muistuttavat rakenteensa puolesta parsaa, ja niitä sopii hyvin laittaa parsan joukkoon kypsymään. Jos tarjoat niitä yksinään, tee vaikkapa vinegrette niiden kanssa. Ovat aikuiseen makuun, koska niissä on pieni kitkerä hint. Parsan kanssa sopii mainiosti nokkoskastike ja kermassa haudutetut metsäsienet. Jos haluat tehdä pyhäruokaa, niin paista mukaan kalaa tai pekoniin käärittyjä porsaan noisetteja. 

Tässä pieni runonäyte hortauskulttuurin piiristä (tekijä Makuasiamies) :

Rentun parsa

Saat maistaa horsmaa, se rentun parsa on

sen poimin tuolta maantieojasta

Saat maistaa horsmaa, se rentun parsa on

herkkusuu kun tuli pojasta

Olen viikon ollut tiettömällä tiellä

rapakosta nälissäni heräsin

Eivät ruusut kuki, eikä tuoksu siellä

kaikki horsmat mukaan keräsin

Sitten kattilassa niitä höyrytin

ja arominsa vahvistuivat vedessä

oliiviöljyn, suolan valkosipulin

lisäsin ja annos hienoin oli edessä

(kerto)

Berliini - Moskova. Jalan kohti itää

Syyskesällä 2001 saksalainen toimittaja Wolfgang Büscher lähti jalan Berliinistä Moskovaan. Hän seuraili reittiä, jolla hänen isoisänsä oli ollut Moskovaa valloittamassa toisen maailmansodan aikana. Matka kulki Puolan ja Valko-Venäjän kautta Venäjälle. Matkaan kului noin kolme kuukautta ja Moskovan hän saavutti ensi lumien tullessa. Kirja on palkittu Saksassa ja kirjoittaja on saanut monenlaista huomionosoitusta töistään. Kirjailija tällä hetkellä toimii Zeit-lehden toimittajana. 

Löysin kirjan työpaikan kirjanvaihtokorista, vein itse sinne Outsiderin Egypti-kirjan. Kukaan ei esitelmöinyt tästä kirjasta, kumma kyllä. Ehkäpä se oli saatu lahjaksi ja pantu sitten jonnekin hyllyn perille. Kirja on kauniisti sidottu ja sitä oli myös siksi mukava lukea.

Kirjoittajalla on omat syynsä lähteä jalan tälle matkalle: Napoleon oli marssinut joukkoinensa Moskovan porteille ja myöhemmin isoisä yritti samaa. Tähän sopii sotaisen tunnelman nostattamiseksi Die beiden Grenadiere. Kirjan parasta antia onkin juuri tämä maanläheisyys. Vaeltaja joutuu kävelemään verkkaisesti ja samalla ehtii pohtia sekä maisemaa että siihen liittyvää historiaa. Läheltä näkee enemmän.

Yleiskuvana voi sanoa, että kirjan perusteella itäinen Eurooppa ei juuri houkuttele matkustamaan, ei ainakaan jalan: yöpaikat ovat toinen toistaan kurjempia, ruokaa sai jos sai, ja kaikki kohtaamiset eivät olleet kovin miellyttäviä. Toisaalta kirjoittaja kulkee monen merkittävän paikan ohi ja tapaa sattumalta yllättäviä ihmisiä.  

Puolan historian traagisuus käy hyvin ilmi Mankowskin aatelissukua koskevassa luvussa "Puolalaisen kreivittären rakkaus". Puolasta kirjoittaja kävelee Valko-Venäjälle, mistä lukija saa varsin myönteisen kuvan. Valkovenäläistä Navahrudakin kaupunkia Büscher kuvaa näin: "En ole vielä käynyt Pohjoismaissa, mutta jos olisi olemassa pohjoismaista kommunismia, se varmaan muistuttaisi Navahrudakia... Kaiken yllä tuntui leijuvan kiiltävän puhtaan, mutta vain isoisän syntymäpäivänä käytössä olevan ruotsalaisen tuvan aura." Toisaalta valkovenäläisistä ei kovin mairittelevaa kuvaa anneta: "Nuoret miehet edustivat romuluista, kirveellä veistettyä tyyppiä; heidän suurista silmistään kuvastui sisäinen tyhjyys ja lohduttomuus. Heidän kasvoiltaan heijastuvissa sisäisissä kuvissa näin vankileirejä ja pitkiä nahkatakkeja." 

Sodan ja kommunismi jäljet tuntuvat kaikessa, joka mutkan takana löytyy katyneitä ja treblinkoja. Harmaat ihmiset asuvat harmaissa kaupungeissaan ja kylissään ja he hukuttavat ankean elämänsä viinaan. Absurdi arkipäivä leikkaa absurdia historiaa. Itä tarjoaa toisaalta myös hyvin henkisiä kokemuksia. Kirjoittaja tapaa siperialaisen joogin ja antautuu tämän hoidettavaksi. Büscher käy myös varsin erityislaatuisessa Boris-Glebin luostarissa Smolenskissa. 

Büscherin tyyli on mukaansatempaavaa ja rikasta. Hän luo jatkuvasti historian ja kulttuurin ketjuja: kaikki liittyy salatulla tavalla johonkin toiseen. Arkisista ja ankeistakin asioista saattaa avautua metafyysiset syvyydet. Koska tekijä on venäjäntaitoinen ja sitä myötä perehtynyt tuohon kulttuuripiiriin, säästyy lukija monelta päivittelyltä ja hämmästelyltä. Idässä on toisin ja se täytyy hyväksyä. Kirja on hieno matka eurooppalaisen kulttuurin varjoisemmalle puolelle ja suosittelisin sitä erityisesti saksalaisille ja venäläisille lukijoille. Tähän loppuun sopisi varmaan monestakin syystä Wladyslaw Szpilmanin soittama Chopinin Nocturne No. 20.