keskiviikko 7. syyskuuta 2022

Suomi kutsuu taas!

 

Siilinjärven linja-autoseman postmodernia estetiikkaa

Suomi on varsin monikerroksinen matkailumaa, jonka pienimmiltäkin paikkakunnilta löytyy hienoja kulttuuri- ja luontokohteita. Koronakesinä olen kirjoittanut parhaista matkakokemuksistani postauksissa Suomi kutsuu! ja Suomi kutsuu jälleen! Tämä kesä jätti taas lähtemättömät muistijälkensä: On mulle Suomi suloisin! 

Kuopion seutu on varsinainen matkailijan aarreaitta. Kuopio on myös yksi Suomen lehtokeskuksista, jonka luonto poikkeaa rehevyydellään tavallisesta savolaisesta maisemasta. Kuopion Haminalahden kulttuuripolku kulkee von Wright-veljesten maisemissa. Oppaassa sanottiin sitä helpohkoksi, mutta totuus oli toinen, eli jalkavaivaiset pysykööt kotonaan. Reitin varrella on alueen kulttuurihistoriasta kertovia tauluja, mielenkiintoisin oli jyrkkä Mustamäki entisellä Vesanto-Kuopio maantiellä, jossa autot muinoin joutuivat talvisaikaan pakilla ajamaan mäen päälle. Maisemat olivat vaikuttavat, ja hienoin kohta oli näkymä von Wrightien kartanolle. Maisemassa oli erämaata, viljeltyä kulttuurimaata ja kaunista Järvi-Suomea. Osassa tauluista oli kuvattuna Magnus von Wrightin maalauksia kulloisestakin maisemasta. Hikevän kävelyn kruunasi matto mustia torvisieniä, joista tehtiin myöhemmin kastiketta, jota nautittiin uusien perunoiden ja ahventen kera. Metsä oli myös täynnä mustikoista - siis oikea runsaudensarvi!


Haminalahden hovi

Kuopioon poikkeavat kesällä monet lähialueen mökkiläiset kokemaan kaupunkitunnelmaa, kun halonhakkuu ja kalanperkuu alkavat tympiä. VB-keskuksessa, uudessa Kuopion museossa, torilla ja kauppahallissa kannattaa aina käydä. VB-keskuksen enakkoluulottomuutta kuvannee se, että muutama vuosi sitten siellä oli hieno Leni Riefenstahlin valokuvien näyttely. Hyviä kahvipaikkojakin on kaupungissa runsaasti, ja kotona voi vielä muistella Kuopion matkaa maistelemalla Truben vehnästä. Kesäisessä Kuopiossa on jotain etelämaalaista, ovathan savolaiset Suomen ranskalaisia...

Ehdoton matkakohde Kuopion vieressä on myös Siilinjärvi. Kunta on mm. entisten sairaaloiden kaupunki. Yhden sukulaisen päätä hoidettiin Harjamäessä, ja toisen keuhkoja typetettin Tarinaharjussa.  Moottoritien varrella kallion päällä oleva kultainen Ilmestys-peura (Pekka Jylhä) toivottaa tulijat tervetulleiksi Siilinjärvelle. Peurassa on jotain hubertus- ja jägermeistermaista: vain hohtava risti sarvien välistä puutuu... 

Siilinjärven postmoderni keskusta (erikoisesti Kuiluntien seutu) on harvinaisen tyylikkäästi suunniteltu ja henkii hillittyä vaurautta ja tulevaisuususkoa: avaria aukioita, suihkulähteitä, taloissa maurilaishenkistä tiililimitystä, design-penkkejä. Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, ettei tällaista estetiikkaa vielä oikein osata arvostaa. 1990 Siilinjärvi äänestettiin Suomen rumimmaksi kunnaksi, mikä on mielestäni täysin käsittämätöntä. Perinteisempää etsivä voi käydä katsomassa vaikkapa Suurmarttyyri Georgios Voittajan kirkkoa. Siilinjärvi on mainio paikka kaikkiaan Kuopio-päivän päätteeksi, sen kruunaa esimerkiksi pulahdus Fontanellassa, tyylipuhtaassa postmodernissa kylpylässä.  

Konna houkuttelee Kuopion kauppahalliin ostoksille

Savonlinnassa vallitsi heinäkuussa trooppinen tunnelma. Jos Kuopio tuntui eteläiseltä, niin Savonlinnassa oltiin jo Välimerellä. Päivettyneet, iloiset ihmiset, täydet rantaravintolat ja baarit sekä huoleton kesäinen tunnelma ovat kaupungin valtteja oopperan lisäksi. Talvella ovat asiat sitten toisin tässä kylässä. Kaupungissa on myös kaksi hyvin hoidettua antikvariaattia, joiden kätköitä aina löytyy etsimääni kirjallisuutta.

Kävimme kuuntelemassa Carmenin, joka oli oikein oiva esitys. Oopperajuhlien ohjelma on laskettu varman päälle, mutta eikö voisi joskus kokeilla vaikkapa Offenbachia, Lehária, Weberiä, Wagneria tai Tšaikovskia? Juhlille oli levinnyt myös ikävä pohjoiskorealainen puoluekokoustapa taputtaa tahdissa. Hohhoijaa...

Kasinosaaren vieressä on Sulosaari, jossa kannattaa poiketa Kalliolinnaan lettuloelle, ja kiertää sitten koko saari. Säätyläisten suviloista on enää jäljellä vain raunioita, joista opastetaulut kertovat tarinaansa. Saaren eksotiikkaa lisäävät myös keltasiniset lehtomaitikat. Ruotsalaiset kutsuvat kukkaa joko nimellä natt och dag tai sitten svenska flaggan. 


Visakoivuinen funkisripa Olavintorin varrella

Savonlinnan rakennusperintö on varsin rikas. Hieno funkisympäristö on Olavintorilla ja Auvisenrinteessä, ja Linnankadulta löytyy kaikkea modernismista keskiaikaiseen arkkitehtuuriin. Vastaavaa näkymää täytyy mennä jo etsimään Viipurin Luostarinkadulta. Savonlinnan sijainti on myös ainutlaatuinen. Paljon muistoja sitoo minua tähän varhaislapsuuteni kaupunkiin, joka silloin tuntui todelliselta neonvaloissa kylpevältä suurkaupungilta.
 
Kuva Juminkeon Karelore näyttelyn karjalankielisestä sarjakuvasta

Kuhmon kamarimusiikkijuhlille pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni. Joka päivä seitsemän tuntia klassista musiikkia ei voi olla jälkiä jättämättä: on ihminen ennen ja jälkeen Kuhmon. Sukulainen, joka käy Kuhmossa säännöllisesti, sanoo, että hän puhdistuu siellä henkisesti. Kuhmoa voi verrata väkevään Wagner-iltaan. Hienoa oli myös katsoa, kuinka kaikki tilaisuudet olivat täynnä, ja ihmiset todella intensiivisesti keskittyivät huippuluokan kamarimusiikkiesityksiin.

Kuhmossa on myös monenmoista näkemistä. Outo Juminkeko, joka vaikutti keskittyvän rajantakaiseen karjalaiseen kulttuuriin, Talvisotamuseo, joka oli varsin laaja ja opettavainen, varsinkin meidän idänsuhteitamme ajatellen. Näissä kummassakin museossa tuntui olevan venäjänkielinen henkilökunta. Tuupalan talomuseo, sen vieressä virtaava Pajakkakoski ja yläjuoksun rannalla oleva Kuhmon puukirkko ovat hienoa suomalaista kulttuurimaisemaa. Ruokapuoli on kylässä kovin heikko. Yhdestä paikasta, jossa luki "ravintola" etsimme ruokaa, mutta turski tarjolija sanoi meille, että täällä keskitytään oleelliseen, eli siis juomiseen - ruokaa ei tarjoiltu. Ravintolasalissa olikin menossa todelliset bakkanaalit. Onneksi kulttuuri korvasi kuitenkin ravinnon puutteet. 



Tänä kesänä toteutui myös monivuotinen toive päästä Naantalin musiikkijuhlille. Olimme kuulemassa Tommi Hakalan esittämää Schubertin Winterreisea. Naantalin luostarikirkko ei ollut täynnä, mutta ilta oli hyvin intensiivinen, ja yleisö sai mitä oli tullut hakemaan. Die Krähe ja Der Leiermann olivat hienoja tulkintoja, vaikkei Fischer-Dieskaun sfääreissä liikuttukaan. Tommi Hakala esiintyi tällä viikolla Wagnerin Valkyyriassa vakuuttavana Wotanina.

Naantali on oikea turistikaupunki, eikä syyttä. Itseäni innostavat aina Jöns Budden hauta, birgittalaiset, vanhat puutalot sekä menneisyyden ja nykyisyyden limittäisyys. Opiskelijana pyöräiltiin usein Naantaliin, ja yhden kesän olin yövartijana Nesteen jalostamolla. Muistojen kaupunki...

Metsäpapurikkko nauttii kesästä ohdakkeiden seurassa