torstai 30. maaliskuuta 2023

Sisäinen kokemus

Georges Bataillen teos Sisäinen kokemus (Gaudeamus 2020) on vaikeaselkoinen, mutta nerokas teos. Luin sen kahteen kertaan, koska siitä jatkuvasti tuntui avautuvan uusia ovia ja kaninkoloja kuin Liisan seikkailuissa ihmemaassa. Viljami Hukan ja Anna Nurmisen käännös on todellinen kulttuuriteko, jota on tukenut Koneen säätiö. Olen aikaisemmin postannut Bataillen teoksesta Madame Edwarda. 

Bataille toimi Ranskan kansalliskirjastossa numismaatikkona, mutta vietti samalla varsin vilkasta taiteilijaelämää ja kirjoitti myös hyvin paljon. Bataillen maine on kasvanut vuosien saatossa ehkä osaksi siksi, että hän on osannut sanoittaa modernin (uskonnottoman) ihmisen sisäisen etsinnän vaikeutta. Bataillen filosofian kasvualustana ovat toimineet Kierkegaard, Durkheim, Heidegger, Hegel, Proust ja Nietzsche sekä kristilliset mystikot. Sisäinen kokemus on sisällöltään kuin teema ja muunnelmat, joita kirjoittaja käsittelee seuraavien otsikoiden alla: Hahmotelma johdatuksesta sisäiseen kokemukseen, Piina, Komedia, Uusi mystinen teologia ja runokokoelma Manibus date lilia plenis.  

Bataillen tarjoama lukukokemus oli vastaava kuin kesällä lukemani Emanule Coccian Kasvien elämä: koko ajan oli tunne, että liikut ymmärryskykysi äärirajoilla, ja teksti tarjoisi jatkuvasti uusia virikkeitä ja ajatuspolkuja. Seuraavassa tyydyn kuitenkin käsittelemään muutamia Bataillen teoksen ajatuskulkuja, jotka tuntuivat olevan keskeisiä. Eilen illalla olin kuuntelemassa Wagnerin Siegfriediä, josta löytyi myös bataillelainen problematiikka: elämän arvoitus, ihmisen oma arvoitus ja halu päästä näiden salaisuuksien sisälle. 

Bataille sanoo kirjoittavansa epätoivosta, joka syntyy siitä, että maailma annetaan ihmiselle arvoituksena, jota hän pyrkii kuumeisesti ratkaisemaan. Keino ymmärtää tai ainakin lähestyä tätä ongelmaa on sisäinen kokemus, joka on sukua ekstaasille, mutta joka on kuitenkin paljas ja mihinkään kiinnittymätön (ei siis esim. uskonnollinen tai seksuaalinen hurmio). Sisäisessä kokemuksessa ei epätäydellinen yhdy täydelliseen kuten uskonnollisessa kokemuksessa, se ei myöskään ole tieteellinen, taiteellinen tai esteettinen kokemus, vaan ihminen lopettaa sisäisessä kokemuksessa diskursiivisen, siis loogisesti etenevän ajattelun. Sisäinen kokemus on ihmisen matka mahdollisen ääriin, ja se kieltää muut arvot ja auktoriteetit ja muuttuu itse arvoksi ja auktoriteetiksi. Toisaalta em. arvot ja niihin liittyvät diskurssit ovat edellytyksenä sisäisen kokemuksen tuntemiselle. Ihminen joutuu ei-tiedon tilaan, josta ainoana ulospääsynä on ekstaasi. 

Sanat, joilla ajattelemme ja puhumme ovat myös osa diskurssia, joka on kuin lentohiekka, johon hautaamme itsemme ollaksemme näkemättä. Kieli luo äärettömän labyrintin, johon me olemme tuomittuja harhailemaan, sanat ovat kuin väsymätön muurahaislauma, joka kokoaa elämämme pienimmätkin osat, mutta me aavistamme, että on olemassa jokin käsittämätön osa sanojen diskurssin tietämättömissä. Ihmisen tulisi suojata itseään puheen orjuudelta. Toisaalta runous on Batailelle väline matkalla sisäiseen kokemukseen. Hän sanoo, että runous johdattaa tiedetystä tuntemattomaan ja luo sellaista, mitä me emme voi tietää, ja on näin sanojen diskurssin ulkopuolella. 

Bataillen ajattelun taustalta löytyy transgression ajatus, jota eri ajattelijat ovat lähestyneet monin tavoin. Kristilliset mystikot vaelsivat sisäisessä linnassa etsien kaikkein salaisinta huonetta, jossa minä ja Jumala voisivat kohdata. Hindut haluavat siirtyä korkeampaan tietoisuuteen hengitysharjoitusten avulla (Bataille esittelee laajasti hindulaisia ja buddhalaisia ajatustapoja). Kierkegaardilla oli uskon hyppy, jolla päästään sisäiseen kokemukseen ja Nietzschellä se on dionyysinen sankarielämä, joka ammentaa voimansa hurmiosta. Durkheimillä ihmisyhteisö kohoaa metafyysiseen asemaan. Kaikkien em. ajattelijoiden jälki näkyy Bataillen filosofiassa.

Sisäinen kokemus aiheuttaa lukijassaan levottomuutta ja vastustusta. Toiset etsivät uskon hyppyä jääkiekosta ja kaljasta, toiset Wagnerista. Näillä ei batallelaisessa maailmassa ole laatueroa, koska kumpikin kuuluu diskurssin piiriin, kuten myös uskonto, taiteet ja tieteet. Jäljelle tuntuu jäävän vain ahdistus, tyhjyys ja kuolema. Kaikesta huolimatta Sisäinen kokemus on rikas teos, johon jokaisen lukevan ihmisen kannattaisi tutustua, ajattelipa sitten mitä tahansa Bataillen näkemyksistä.   

Hurskastelijoiden äänillä on vastaus kaikkeen.

Ilon huippu ei ole iloa, sillä ilossa aistin ennalta, että se tulee päättymään.

Jokainen ihminen, joka jättää kulkematta mahdollisen ääriin, on ihmisyyden orja tai vihollinen.

Katkeraan loppuun asti nautittuna kristinusko on pelastuksen poissaoloa ja Jumalan epätoivoa.

Tahto harmoniaan on suurta orjuutta.

Ekstaasissa ei ole enää subjekti-objekti-suhdetta vaan "ammottava aukko" kahden osapuolen välillä.

Kaikki mahdollinen merkitys päätyy lopulta merkityksettömyyteen.


tiistai 14. maaliskuuta 2023

Mongolian matkalta

Ruhtinaallinen rahastonhoitaja puolisoineen

Sakari Pälsi on kirjoittanut neljännessata matkakirjaa, ja hän on suomalaisen matkakirjallisuuden suuria nimiä. Olen aiemmin postannut hänen matkoistaan Balkanilla, ja nyt alkuvuodesta olen lukenut hänen teoksensa "Pohjankävijän päiväkirjasta", jossa hän kuvaa tutkimusmatkaansa vuonna 1916–1918 Koillis-Siperiassa ja "Mongolian matkalta", jossa Pälsi kertoo yhteisestä tutkimusmatkastansa G.J. Ramstedtin kanssa Mongoliassa 1909.

Suomalais-ugrilainen Seura rahoitti kaksi retkikuntaa, joiden tehtävänä oli tutkia uigurilaisia muinaisjäännöksiä. Erityisinä tutkimuskohteina olivat kirjoituksilla varustetut arkkuhaudat ja steelat. Ramstedtia pidetään mongolistiikan perustajana, ja hän liittyy viime vuosisadan merkittävien suomalaisten tiedemiesten joukkoon. Kirjassa liikutaan erityisesti burjaattien alueella. Burjatian pojat ovat nyt joutuneet tykinruuaksi Ukrainaan Putinin puhdistaessa omia ja muidenkin nurkkia etnisesti.

Pälsin ja Ramstedtin matka alkoi Verhneudinskista ja jatkui sitten Kjahtaan, Urgaan, Lamin Gegeniin ja sieltä takaisin Urgaan. Pälsi kuvaa elävästi matkantekoa, mongolien elämää ja ryhmän tieteellistä työtä, jonka tekeminen oli ajoittain varsin hankalaa, koska mongolit eivät pitäneet siitä, että heidän pyhiä paikkojaan tutkittiin tai kaivettiin esiin. Ramstedt puhui paikallisia kieliä, ja hän pystyi herättelemään mongoleissa myös ylpeyttä heidän omasta kulttuuristaan. Pälsin kertojanansioksi on sanottava, ettei hän kaunistele paikallista elämää, muttei myöskään tuomitse todella toisenlaisia elämänmuotoja. Hän uskoo kuvailun voimaan ja siihen, että lukija osaa tehdä omat johtopäätöksensä. Kirjan ansio on Pohjois-Mongolian elämän ja kulttuurin monipuolinen ja ymmärtävä esittely. 

Pälsi oli myös erinomainen valokuvaaja, yksi hänen tunnetuimmista kuvistaan lienee šamaani Ötshir-böön kuva, jonka löytää useista muinaisuskontoja esittelevistä kirjoista.

Mongolian pääkaupungin nimi oli tuolloin Urga. Aikaisemmin se oli Örgöö (palatsijurtta), Dhaa-Khure (iso luostari) tai Bogdin-Khure (taivaallinen luostari). Neuvostovallan myötä kaupunki sai nimen Ulan Bator (punainen sankari). Pälsi kuvaa kaupunkia seuraavasti:

Ihmisten ja koirain puhtaaksikaluamia luita, karvoja ja nahan palasia, rääsyjä ja muuta roskaa on joka paikassa, ja sateen tästä sekotuksesta liuottama kura on ihmeen lemuavaa. Päällimiten katsoen luulisi koko Urgaa isonpuoliseksi sontaläjäksi.

Urga oli kuitenkin ennen muuta uskonnollinen pääkaupunki, jossa asui mongolien hengellinen päämies bogdin gegen. Kaupungissa oli neljä kaupunginosaa: luostari, lamojen kaupunki, kiinalaisten kaupunginosa ja tavallisten mongolimaallikkojen kaupunginosa. Bogdin gegestä Pälsi ei anna kovin mairittelevaa kuvaa, vaan kutsuu tätä maailmanmieliseksi herraksi, joka harrastaa juominkeja ja mässäyksiä, ja jolla on rajaton kokoilukiihko (mm. leikkikalut, norsu Hampurin eläintarhasta). Varat tähän elämään ja hovin ylläpitoon tuli kymmenyksistä, joita saatiin uskovaisten yleisistä vastaanotoista ja synninpäästötilaisuuksista, joissa gegen kulkee ojennettujen lippujen kanssa kansalaisten ohi, jonka jälkeen heiltä kerätään rahaa.

Urgassa oli myös yliopisto, joka oli samalla pappisseminaari, jossa opetettiin myös tähti- ja lääketiedettä. Opiskelijoita oli paljon, mutta opinnot eivät olleet kovin intensiivisiä, vaan opiskelijat keskittyivät lähinnä kaupantekoon, juopotteluun ja tyttöihin, joita varten on rakennettu oma kaupunginosansa ja risaisten kaupunginosa, jossa saattoi viettää repaleisissa teltoissa laatuaikaa neitojen kanssa. Joissakin luostareissa, missä naisten läsnäoloa ei sallittu, harjoitettiin poikahyväilyä (omiatuntoja täydellisesti rauhoittava myöntöperäinen ratkaisu)

Pälsin antama kuva buddhalaisesta spiritualiteetista on kovin masentava. Kaikesta päätellen lamat vastasivat eurooppalaista aatelissäätyä, jonka tehtävänä oli hallinnoida, ei edistää kansalaisten uskonnollista elämää. Myös maallikot siirtyivät hengelliseen säätyyn iän myötä: naiset 40-vuotiaina, jolloin he ajavat päänsä paljaaksi ja miehet 50-vuotiaina, jolloin he alkavat kasvattaa pujopartaa. Naisilla on myös vapaus lähteä huonosta avioliitosta pois ottamalla mukaan perheen jurtan, jonka hän oli tuonut myötäjäisinä. Pälsi kuvailee elävästi myös mongolien naimatapoja.

Mongolit olivat paimentolaisia, jotka karjan ravintotilanteen mukaan siirtyivät useita kertoja vuodessa paikasta toiseen. Leirin purkaminen kävi nopeasti, myös sen pystyttäminen. Lampaat ja hevoset olivat talouden tukijalat. Hevosen maidosta tehtiin kumissia, joka oli kansallisjuoma, ja lampaasta saatiin villaa ja lihaa. Myös nautoja kulki heidän mukanaan, mutta maitotalous ei ollut kovin kehittynyttä. Venäläisiltä kiertäviltä kauppiailta ostettiin muita tuotteita. On ihme, että niin karuissa oloissa kuin mongolit elivät, elettiin kuitenkin hyvää elämää. Aina retkikunnan tullessa uuteen jurttaan otettiin vieraat lämpimästi vastaan, tarjottiin voiteetä, kumissia ja keitettyä lihaa. Mongolit olivat myös oivallisia ratsastajia, jotka oppivat taitonsa jo pikkulapsina. Pääasia oli, että hevosilla mentiin lujaa. Pälsi kertoo laajasti sekä hevostaloudesta että myös siitä, miten jurtassa tuli elää ja käyttäytyä.


Oli aika ihme, että Pälsi ja Ramstedt löysivät etsimänsä rauniot ja steelat, koska kartat olivat varsin viitteellisiä tai vääriä. Oikeaan paikkaan päästiin kuitenkin alkuasukkaiden avulla, jotka tosin suhtautuivat nihkeästi ryhmän työskentelyyn. Ramstedt sai kuitenkin kopioitua runsaasti kivien tekstejä. Kuuntele iloksesi kurkkulaulua, ja anna mielesi laukata pitkin Gobin aavikoita. 

Shamaani Ötshir-böö

torstai 9. maaliskuuta 2023

Sübrot

Elsass on viehättävä osa Ranskaa, jossa tuntuu yhtyvän saksalaisuuden ja ranskalaisuuden parhaat puolet. Kulttuuria ja kulinariaa on runsaasti tarjolla, ja viinikellareiden kätköihin voi jäädä pitempäänkin. Edelliset Elsassin muistot ovat yli kymmenen vuoden takaa Eguisheimistä.

Leivoin elsassilaista leipää, Sübrotia. Leivän nimi tarkoittaa yhden soun leipää - se oli köyhien ihmisten leipä sotien välisenä aikana. Kahteen leipään tarvitaan seuraavat aineet:

400 g vehnäjauhoja

275 g kylmää vettä

3 g hiivaa

8 g suolaa

Sekoita jauhot veteen ja anna levätä 20 minuuttia. Sekoita sitten suola ja hiiva keskenään ja alusta ne taikinaan noin viiden minuutin ajan. Tämän jälkeen taikinan annetaan levätä puoli tuntia, jonka jälkeen se taitellaan liinan alle 12 tunnin (yö)lepoon. Taikina vaikuttaa timakalta, mutta ei huolta, aamulla se leipoutuu oikein hyvin.

Seuraavana aamuna jaa taikina kahteen osaan ja taputtele/kauli siitä kaksi 15x15 cm levyä. Sivele yhden levyn päälle kevyesti ruokaöljyä ja laita toinen levy sen päälle. Leikkaa sitten levystä neljä yhtä suurta palasta. Aseta leivinliinalle kaksi palasta vierekkäin siten että yksi kulma osoittaa ylöspäin. Tee sama toisten palasten kanssa. Anna niiden kohota leivinliinan tukemina puoli tuntia. Lämmitä uuni 250 asteeseen ja paista pellille laitettuja leipäpareja noin 20 minuuttia. Sumuta uuniin vettä silloin tällöin. Leivät avautuvat paistettaessa kauniisti ja näyttävät rustiikeilta. Maku on hienon hapan, ja rakenne on mukavan ilmava. Leipä huutaa päälleen voita, juustoa tai kinkkua. 

Jos olet kokeneempi leipuri, voit tehdä leivän myös hapanjuuresta. Alustaminen ja nostatukset kestävät noin neljä tuntia.

1 kg vehnäjauhoja

640 g vettä

12 g hiivaa

20 g suolaa

100 g vehnähapanjuurta