Mongolian matkalta

Ruhtinaallinen rahastonhoitaja puolisoineen

Sakari Pälsi on kirjoittanut neljännessata matkakirjaa, ja hän on suomalaisen matkakirjallisuuden suuria nimiä. Olen aiemmin postannut hänen matkoistaan Balkanilla, ja nyt alkuvuodesta olen lukenut hänen teoksensa "Pohjankävijän päiväkirjasta", jossa hän kuvaa tutkimusmatkaansa vuonna 1916–1918 Koillis-Siperiassa ja "Mongolian matkalta", jossa Pälsi kertoo yhteisestä tutkimusmatkastansa G.J. Ramstedtin kanssa Mongoliassa 1909.

Suomalais-ugrilainen Seura rahoitti kaksi retkikuntaa, joiden tehtävänä oli tutkia uigurilaisia muinaisjäännöksiä. Erityisinä tutkimuskohteina olivat kirjoituksilla varustetut arkkuhaudat ja steelat. Ramstedtia pidetään mongolistiikan perustajana, ja hän liittyy viime vuosisadan merkittävien suomalaisten tiedemiesten joukkoon. Kirjassa liikutaan erityisesti burjaattien alueella. Burjatian pojat ovat nyt joutuneet tykinruuaksi Ukrainaan Putinin puhdistaessa omia ja muidenkin nurkkia etnisesti.

Pälsin ja Ramstedtin matka alkoi Verhneudinskista ja jatkui sitten Kjahtaan, Urgaan, Lamin Gegeniin ja sieltä takaisin Urgaan. Pälsi kuvaa elävästi matkantekoa, mongolien elämää ja ryhmän tieteellistä työtä, jonka tekeminen oli ajoittain varsin hankalaa, koska mongolit eivät pitäneet siitä, että heidän pyhiä paikkojaan tutkittiin tai kaivettiin esiin. Ramstedt puhui paikallisia kieliä, ja hän pystyi herättelemään mongoleissa myös ylpeyttä heidän omasta kulttuuristaan. Pälsin kertojanansioksi on sanottava, ettei hän kaunistele paikallista elämää, muttei myöskään tuomitse todella toisenlaisia elämänmuotoja. Hän uskoo kuvailun voimaan ja siihen, että lukija osaa tehdä omat johtopäätöksensä. Kirjan ansio on Pohjois-Mongolian elämän ja kulttuurin monipuolinen ja ymmärtävä esittely. 

Pälsi oli myös erinomainen valokuvaaja, yksi hänen tunnetuimmista kuvistaan lienee šamaani Ötshir-böön kuva, jonka löytää useista muinaisuskontoja esittelevistä kirjoista.

Mongolian pääkaupungin nimi oli tuolloin Urga. Aikaisemmin se oli Örgöö (palatsijurtta), Dhaa-Khure (iso luostari) tai Bogdin-Khure (taivaallinen luostari). Neuvostovallan myötä kaupunki sai nimen Ulan Bator (punainen sankari). Pälsi kuvaa kaupunkia seuraavasti:

Ihmisten ja koirain puhtaaksikaluamia luita, karvoja ja nahan palasia, rääsyjä ja muuta roskaa on joka paikassa, ja sateen tästä sekotuksesta liuottama kura on ihmeen lemuavaa. Päällimiten katsoen luulisi koko Urgaa isonpuoliseksi sontaläjäksi.

Urga oli kuitenkin ennen muuta uskonnollinen pääkaupunki, jossa asui mongolien hengellinen päämies bogdin gegen. Kaupungissa oli neljä kaupunginosaa: luostari, lamojen kaupunki, kiinalaisten kaupunginosa ja tavallisten mongolimaallikkojen kaupunginosa. Bogdin gegestä Pälsi ei anna kovin mairittelevaa kuvaa, vaan kutsuu tätä maailmanmieliseksi herraksi, joka harrastaa juominkeja ja mässäyksiä, ja jolla on rajaton kokoilukiihko (mm. leikkikalut, norsu Hampurin eläintarhasta). Varat tähän elämään ja hovin ylläpitoon tuli kymmenyksistä, joita saatiin uskovaisten yleisistä vastaanotoista ja synninpäästötilaisuuksista, joissa gegen kulkee ojennettujen lippujen kanssa kansalaisten ohi, jonka jälkeen heiltä kerätään rahaa.

Urgassa oli myös yliopisto, joka oli samalla pappisseminaari, jossa opetettiin myös tähti- ja lääketiedettä. Opiskelijoita oli paljon, mutta opinnot eivät olleet kovin intensiivisiä, vaan opiskelijat keskittyivät lähinnä kaupantekoon, juopotteluun ja tyttöihin, joita varten on rakennettu oma kaupunginosansa ja risaisten kaupunginosa, jossa saattoi viettää repaleisissa teltoissa laatuaikaa neitojen kanssa. Joissakin luostareissa, missä naisten läsnäoloa ei sallittu, harjoitettiin poikahyväilyä (omiatuntoja täydellisesti rauhoittava myöntöperäinen ratkaisu). 

Pälsin antama kuva buddhalaisesta spiritualiteetista on kovin masentava. Kaikesta päätellen lamat vastasivat eurooppalaista aatelissäätyä, jonka tehtävänä oli hallinnoida, ei edistää kansalaisten uskonnollista elämää. Myös maallikot siirtyivät hengelliseen säätyyn iän myötä: naiset 40-vuotiaina, jolloin he ajavat päänsä paljaaksi ja miehet 50-vuotiaina, jolloin he alkavat kasvattaa pujopartaa. Naisilla on myös vapaus lähteä huonosta avioliitosta pois ottamalla mukaan perheen jurtan, jonka hän oli tuonut myötäjäisinä. Pälsi kuvailee elävästi myös mongolien naimatapoja.

Mongolit olivat paimentolaisia, jotka karjan ravintotilanteen mukaan siirtyivät useita kertoja vuodessa paikasta toiseen. Leirin purkaminen kävi nopeasti, myös sen pystyttäminen. Lampaat ja hevoset olivat talouden tukijalat. Hevosen maidosta tehtiin kumissia, joka oli kansallisjuoma, ja lampaasta saatiin villaa ja lihaa. Myös nautoja kulki heidän mukanaan, mutta maitotalous ei ollut kovin kehittynyttä. Venäläisiltä kiertäviltä kauppiailta ostettiin muita tuotteita. On ihme, että niin karuissa oloissa kuin mongolit elivät, elettiin kuitenkin hyvää elämää. Aina retkikunnan tullessa uuteen jurttaan otettiin vieraat lämpimästi vastaan, tarjottiin voiteetä, kumissia ja keitettyä lihaa. Mongolit olivat myös oivallisia ratsastajia, jotka oppivat taitonsa jo pikkulapsina. Pääasia oli, että hevosilla mentiin lujaa. Pälsi kertoo laajasti sekä hevostaloudesta että myös siitä, miten jurtassa tuli elää ja käyttäytyä.

Oli aika ihme, että Pälsi ja Ramstedt löysivät etsimänsä rauniot ja steelat, koska kartat olivat varsin viitteellisiä tai vääriä. Oikeaan paikkaan päästiin kuitenkin alkuasukkaiden avulla, jotka tosin suhtautuivat nihkeästi ryhmän työskentelyyn. Ramstedt sai kuitenkin kopioitua runsaasti kivien tekstejä. Kuuntele iloksesi kurkkulaulua, ja anna mielesi laukata pitkin Gobin aavikoita. 

Shamaani Ötshir-böö