Göran Schildt: Aurinkolaiva

Daphne Nag el Bitoihassa

Göran Schildtin Toivematka sai tarttumaan seuraavaan tekijän purjehduskuvaukseen Aurinkolaivaan (Helsinki 1957). Kirjailija kuvaa purjehdusmatkaa vaimonsa Monan kanssa Niilin katarakteille saakka vuosina 1954-1955. Heillä on matkassa myös Idris-niminen nuubialainen, joka toimi tulkkina ja luotsina. Matkan aikana Schildtien Daphnella kävivät vieraisilla mm. Maire Gullichsen ja Alvar Aalto. Schildt kirjoitti myöhemmin kolmiosaisen Aallon elämänkerran. Aurinkolaivasta on postannut myös Roskanpoimija.

Tämä kirja kuuluu matkakirjojen valioihin, teksti on sujuvaa ja henki liikkuu laajasti yhteiskunnan, maantieteen ja taiteen piireissä. Jos haluaa tutustua Egyptin päänähtävyyksiin, käy tämä kirja edelleen hyvänä ja syvällisenä oppaana osaksi siksi, että kirjoittaja oli taidehistorioitsija, kirjailija ja muutenkin sivistynyt henkilö.

Itse pidin kuitenkin eniten Niilin, sen rantojen, kylien ja kaupunkien kuvauksista. Tekijä on liittänyt mukaan myös tarkat kartat Niilin vesistöstä ja Daphnen purjehdusreiteistä. Niili oli kuvausten perusteella hankalasti purjehdittava joki johtuen joen mataluudesta ja vaeltelevista hiekkasärkistä. Särkät aiheuttavat monenlaista draamaa purjehtijoille, mutta aina tuntuu Schildteillä olleen onnea matkassa (ja rahaa matkakassassa). Purjehtimista helpotti se, että tuuli käy Niilillä miltei aina pohjoisesta etelään. Niilin deltasta pääsee Niilille kolmea reittiä: Rosettan, Damiettan tai Port Saidin kautta. Purjehtijat valitsivat menoreitikseen Rosettan ja he palasivat noin vuoden kuluttua Suezin kanavan kautta Port Saidiin, jossa heidän purjeveneensä lastattiin laivaan, vietäväksi Italiaan huolettavaksi.  

Retken onnistumiseen vaikutti huomattavasti se, että he jokaisessa majapaikassaan ottivat yhteyttä paikallisiin poliisipäälliköihin, mamoureihin, jotka siloittivat heidän tietään, esittelivät nähtävyyksiä ja seurustelivat matkalaisten kanssa. Kirjan perusteella kaikissa Egyptin kaupungeissa oli varsin paljon suht´ joutilasta ja osin varsin varakasta virkamieskuntaa, joka mielellään seurusteli vieraiden kanssa, usein myös sujuvasti englanniksi tai ranskaksi. Schildtien matkasta oli kirjoitettu myös Egyptin lehdissä, joten he olivat myös jonkinlaisia julkkiksia. Toisaalta tavallinen kansa oli loputtoman köyhää. Koko matkan aikana heillä oli ainostaan yksi todella ikävä välikohtaus paikallisten kanssa Ismailian kanavassa, jossa paikalliset alkoivat kivittää purjehtijoita satamassa.

Tässä hieman alkumatkan tunnelmaa: "Rosetta hävisi mutkan taakse ja purjehdimme viheriöivien, hyvin viljeltyjen rantojen välitse. Siellä täällä oli autiomaan hiekkaa tunkeutunut lännestä, ottanut jonkin palmuryhmän tai yksinäisen erakonhaudan kuolettavaan syleilyynsä ja valutti nyt keltaisia kinoksiaan veteen saakka." Niilillä lipuvat aiasat, vesirattaiden taukoamaton kitinä ja jatkuva auringonpaiste välittyvät elävinä kuvina lukijalle ja tarjoavat mukavaa nojatuolimatkaa. Kirjailija kuvaa Nasserin ajan Egyptiä, joka oli monella tapaa murroksessa. Yhteiskunta oli samanaikaisesti moderni ja muinainen. Tämä jännite heijastuu matkan moneen kokemukseen. Olen aikaisemmin kertonut Niilin matkailusta postauksessa Outsiderin mukana Egyptissä.