Revolutionary Roadissa kuvataan Frank ja April Wheelerin perhe-elämää amerikkalaisessa esikaupungissa. Perheessä kaikki elämän ulkoiset puitteet ovat kunnossa, mutta pariskuntaa ei kuitenkaan tyydytä heidän elämäntapansa, ei miehen työ eikä myös vapaa-aika puolivillaisten ystävien kanssa. Pariskunta alkaa kehitellä elämänmuutosta, jonka keskiössä olisi muutto Ranskaan, missä kaikki olisi paremmin. Yritys kaatuu kuitenkin Aprilin odottamattomaan raskauteen. Tyhjyyttä täyttääkseen puolisot liukuvat sivusuhteisiin, jotka kuitenkin osoittautuvat turhanpäiväisiksi. April ei halua lasta, ja hän tekee itselleen abortin, johon hän myös kuolee.
Kirjan nimi on ristiriidassa päähenkilöiden elämäntapaan, jota leimaa konformismi ja sopeutuminen. Ranska on heillä kuin Kolmen sisaren Moskova, jossa kaikkien toiveiden pitäisi toteutua. Toinenkin kirjallinen viite teoksesta löytyy, nimittäin John Givingsin hahmo, joka on kuin suoraan Dostojevskin Idiootin ruhtinas Myškin: epämieluisten, mutta tosien asioiden esiintuoja ja ihmisten suhteiden sekoittaja.
Kansantieteellisellä mielenkiinnolla voi lukea amerikkalaisen elämän kuvausta: runsasta alkoholinkäyttöä, jatkuvaa tupakointia, pinnallista seurustelua ja kuluttavaa työelämää. Lukija alkaa kärsiä päähenkilöiden puolesta, jotka selvästikin haluaisivat elää toisin, mutta heiltä puuttuu rohkeutta ja älyä transgressioon.
Kirja on traaginen, mutta samalla siinä on hieno huumorin vire. Metatasolla kirjailija arvostelee amerikkalaista elämäntapaa, jossa henkinen ulottuvuus on jätetty taka-alalle ja keskitytään enemminkin sovinnaiseen ja muodollisesti onnelliseen elämään, jossa sinänsä ei ole mitään moitittavaa, jos ihminen on siihen tyytyväinen.
Douglas Sirkin filmin Onni päättyy huomenna (There’s Always Tomorrow) fokus on sama, kuin Yeatesin kirjassa: arki yllättää avioliitossa, ja elämän sisältöä aletaan etsiä avioliiton ulkopuolisesta suhteesta. Elokuvan juoni on seuraava: lelutehtailija Clifford Groves elää näennäisesti onnellisessa avioliitossa vaimonsa Marionin ja kolmen teini-ikäisen lapsensa kanssa. Eräänä iltana saapuu Groveseille kyläilemään Cliffordin vanha työtoveri Norma Vale, mikä herättää Cliffordissa voimakkaita eroottisia tuntemuksia. Mies alkaa tapailla naista, nainen nauttii viattomasta teerenpelistä, mutta vällyjen väliin ei kuitenkaan päädytä, mutta Grovesin lapset saavat selville isän seikkailut ja alkavat vaatia isää lopettamaan pelehtimisen vieraan naisen kanssa. Monien melodramaattisten käänteiden jälkeen romanssin kumpikin osapuoli ymmärtää oman etunsa ja he lopettavat suhteen. Mies palaa onnellisena halailemaan perhettään, nainen taas New Yorkiin omiin tehtäviinsä.
Nykykatsojalle elokuva on kovin kiiltokuvamainen ja asenteellinen, mutta pääosien esittäjien välille (Barbara Stanwyck, Fred McMurray) on onnistuttu luomaan aitoa eroottista jännitettä. Yatesin romaani on tragedia, Sirkin elokuva on melodraama. Kumpaakin teosta yhdistää kuitenkin kritiikki sovinnaista amerikkalaista elämäntapaa vastaan.
 |
| (Kuva: https://mundoeducacao.uol.com.br/historia-america/american-way-of-life.htm) |
Olen katsellut vaimon kanssa innolla ja kiinnostuksella näitä Douglas Sirkin elokuvia. En olisi itse osannut nimittää niitä melodraamoiksi. Minkähän takia Frank Capran ohjaama "Ihmeellinen elämä" ei sitten ole melodraama? Tämä ei ymmärrä, mutta eipä ole eka kerta. On näillä Sirkin elokuvilla oma sävynsä, mutta niinhän tuppaa kullakin ohjaajalla olemaan oma tyylinsä. Tätä puheena olevaa elokuvaa ei olla vielä katseltu, mutta jospa tuo vielä kerettäisiin.
VastaaPoistaElokuvan aiheesta Revolutionary Road yritin joskus katsella, mutta enpä ole varma jaksoinko loppuun saakka. Blogisti-konkari Leena Lumi on ollut kiinnostunut näistä Revolutionääreistä. Kiva vertaus tuo Kolmen sisaren Moskovan-kaipuu! Siskot ovat sentään joskus eläneet Moskovassa, tosin heiltä tuntuu puuttuvan taju siitä, että se Moskovan ylellisyys rakentui heidän sittemmin kuolleen isukkansa varaan.
Minä pidän kovasti Sirkin elokuvista siitä huolimatta, että ne ovat nykykatsojalle hieman asenteellisia. Hän kuvaa kuitenkin aidosti tuntevia ihmisiä, ja vanhoja, osaavia näyttelijöitä on aina mukava katsella, koska eivät ole niin muovisia, kuin monet nykyiset näyttelijät ovat.
PoistaLeena Lumen analyysi on hyvin osuva ja mielenkiintoisesti muotoiltu ("Yatesin lukki on kutonut seitin niin tahmeaksi, että nuoret joutuvat pettymään ja takertuvat vihan vammauttamina irtipääsemättömään tilaansa.").