Mutkan takaa löysin tämän hienon teoksen; Zeitissa oli pitkä artikkeli Stig Dagermanista, jonka novellikokoelma on hiljattain käännetty saksaksi. Saksalaisia kosketti erityisesti kirjailijan sodanjälkeistä Saksaa käsittelevä teos Tyska höst. Tunnen kovin huonosti ruotsalaista kirjallisuutta, mutta tutkittuani asiaa hiukan syvemmin paljastui, että Dagerman kuuluu todella suuriin ruotsalaisiin kirjailijoihin, jota edelleenkin luetaan paljon. Kirjailijan ennenaikainen kuolema oman käden kautta lienee lisännyt myös Dagermanin mainetta. Suomeksi häneltä on käännetty teokset Käärme ja Äidin varjossa.
Tysk höst on matkakuvaus Saksasta talvella 1946–1947. Dagerman oli teosta tehdessään 23-vuotias aloitteleva runoilija. Teos koostuu kahdestatoista artikkelista, jotka kirjailija toimitti Expressen-lehdelle. Dagerman matkusti Saksaan amerikkalaisten ja brittien vyöhykkeille osin sukulaisvierailun varjolla, jolloin hänen ei tarvinnut ilmoittaa mitään miehitysviranomaisille, jotka muuten olisivat voineet puuttua artikkeleiden sisältöön. Takavarikon pelossa hän kirjoitti osan artikkeleista saksaksi.
Luettuani teoksen tuli minulle välittömästi mieleen Wolfgang Borchertin näytelmä Ovien ulkopuolella ja hänen novellinsa. Samanlainen iluusioton tunnelma kuin Borchertin teoksissa vallitsee myös Dagermanin kirjassa. Kirjailija käy rauniokodeissa, tapaa monenlaisia saksalaisia, käy oikeusistunnoissa, joissa saksalaiset yrittävät vapautua natsimenneisyydestään, matkustaa pimeissä, likaisissa ja tungokseen asti täynnä olevissa junissa ja yrittää samalla ymmärtää, miten saksalaiset voivat henkisesti ja fyysisesti selviytyä karmeissa olosuhteissa.
Dagermanin kerronta tuo lukijan eteen todellisia ihmisiä ja tilanteita, joihin ei suhtauduta sentimentaalisesti, kyynisesti tai ylimielisesti. Kirjailija pystyy nostamaan tavalliselta tutuvat kuvaukset metatasolle. Maakuopissa ja raunioissa asuvat ihmiset eivät jaksaneet pohtia kollektiivisen syyllisyyden ongelmaa tai muuta metafysiikkaa, kun elämä keskittyi ruuan ja lämmön hankkimiseen. Kirjan saksalaiset ottivat kohtalonsa annettuna, eivät problematisoi asioita enempää eivätkä ennen muuta syytä itseään.
Politiikasta ei olla kiinnostuneita, kulttuurista kylläkin, vaikka sitä oli kovin vähän saatavilla. Miehitysviranomaiset tekivät parhaansa, että saksalaiset ymmärtäisivät paikkansa, ja paikallinen byrokratia teki myös arkielämän hankalaksi. Tuhotun maan lisäksi ongelmana oli maansisäinen pakolaisongelma: muukalaisvihaa tunnettiin myös omia kansalaisia kohtaan, jos nämä sattuivat olemaan pakolaisia Itä-Preussista tai Sleesiasta.
Varsin mielenkiintoinen oli Dagermanin vierailu aristokraattisen kirjailijan huvilassa Ruhrin alueella. Ruhrin kaupungit oli tuhottu, mutta kirjailijan huvila puistossa oli säilynyt. Hävityksen keskellä huvilassa yritettiin viettää säädynmukaista elämää, vaikkei lautasella ollut muuta kuin lehtikaalia ja juotavana teen korviketta. Perhe oli sublimoidut kärsimyksen näkemykseen, että todelliseen saksalaisuuteen kuuluu kärsimys. Dagerman tarkasteli perheen laajaa kirjastoa ja huomasi siellä Hölderlinin ja Möriken teosten sotilaille tarkoitettuja kenttäpainoksia.
Teoretiskt låter det tänka sig att tyska soldater med Mörikes dikter i innerfickan betvang Grekland, sedan ytterligare en rysk by blivit jämnad med marken återgick den tyske soldaten till sin avbrutna läsning av Hölderlin, den tyske diktaren som sagt om kärleken att den besegrar både tiden och den lekamliga döden.
Tysk höst käsittelee hienosti sodan aiheuttamia traumoja ja tapoja, joilla ihmiset yrittävät niitä käsitellä. Tämän kirjan pitäisi kuulua ulkomaantoimittajien pakolliseen lektyyriin. Teos on edelleenkin mitä ajankohtaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti