Helsinki on kaunis: flaneeraan ja esitelmöin (osa I)

Tilkan parvekkeen ja pilvien dialogia

Aurinkoinen kevätpäivä houkuttaa flaneeraamaan (tarkka lukijani tunnistaa jo, kenen hengessä tänään kuljetaan). Retki alkakoon Tilkan luota. Tilkka on Olavi Sortan vuonna 1936 suunnittelema sotilassairaala, joka oli aikanaan hyvin moderni rakennus. Tilkan aula on itsessään jo nähtävyys, joka huokuu spartalaista maanpuolustustahtoa. Sortta suunnitteli myös sotilassairaalan Viipuriin ja hän oli yksi Helsingin Lastenlinnan arkkitehdeista. Tilkan valaistu parvekepääty erityisesti talvi-iltoina on hieno rakennustaiteellinen nähtävyys ja se päättää arvokkaasti Mannerheimintien. Sortan esikuvina lienevät olleet Erich Mendelsohnin luomukset (esim. Schockenin tavaratalo Stuttgartissa). Rakennuksella oli ihan oma flairinsa silloin, kun sotalippu vielä liehui talon katolla. Minusta talo on Helsingin helmiä, erityisesti sen avantgardistinen viesti on merkittävä: Rakentamalla modernia rakennamme uudenlaista tulevaisuutta Suomelle. Jos 30-luvun Suomi oli muuten konservatiivinen, se ei koskenut arkkitehtuuria, ei edes sotilasarkkitehtuuria. Funktionalismi oli kansallinen projekti. Tätä sopisi jonkun tutkia. Elävän arkiston linkistä löytyy liikuttava kuvaus sairaalan arjesta 40-luvulla: http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/tilkassa_tapahtuu_15728.html#media=15736

Mannerheimintien Naisten Huoltosäätiön yhteistalosta alkaa 12 apostolin, 12 aravatalon uljas rivi. Tämä on tulevaisuuden matkailunähtävyys Helsingissä. Talojen dialogi on voimakasta: Yhteistalo, joka oli Lotta Svärdin rahoilla rakennettu sosiaalinen kompleksi sotaleskeksi jääneille naisille, katsoo kohti Tilkkaa, jossa hoidettiin kansakunnan puolustajia. Koko katuosuus Töölön tulliin saakka on kuin kiveen muotoiltua optimismia. Jokaisessa talossa on jokin huomionarvoinen yksityiskohta, parveke, ikkunanpielet, pihasuunnittelu tai sisäänkäynti, jotka miellyttävät ohikulkijaa. Huomionarvoista on, että kaikki tämä rakennettiin köyhässä, sodasta toipuvassa Suomessa.

Kuusitien päästä raitiovaunupysäkiltä avautuu yksi Helsingin uljaimmista katunäkymistä Mannerheimintietä pitkin kohti Stadionin tornia. 20 vuotta kadun varrella asuneena ihailen joka päivä tämän väylän dynaamisuutta ja grandezzaa. Mannerheimintie on ainoa todellinen suurkaupunkiavenyy Suomessa. Stadionin torni loistaa  valkeana tahtipuikkona katulinjan päässä ja talojen terrastirappauksen helmiäinen hohtaa irisoivaa valoaan auringossa - tämä on puhdasta kaupunkirunoutta...

Olli Pöyryn piirtämä Tullinpuomin talo on myös yksi Taka-Töölön aarteita - katsoi sitä sitten miltä kulmalta tahansa. Massoittelu on hienoa, parvekkeet aistikkasti sijoitettu ja talo on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Se on yksinkertaisesti elegantti. Toinen Olli Pöyryn merkkiteoksista löytyy vielä Viipurista, entinen Karjala-Ilmarisen vakuutusyhtiön talo: puolipyöreiden ja vertikaalien massojen sinfonia. Sääli, että talo on nykyään surkeassa alennustilassa, kuten kaikki muukin Viipurissa. 

 

Kannattaa poiketa katsahtamaan Pihjalatietä, yhtä Helsingin kauneinta asuinkatua. Talot sinänsä eivät nouse esiin arkkitehtonisten arvojensa ansiosta, mutta niiden mittasuhteet ovat hyvät ja vehreä ympäristö kaunistaa koko katua. Uljaana aksenttina nousee Markus Tavion suunnittelema Meilahden eli Laupiaan Samarialaisen kirkko. Kirkon kampanile nousee herkästi kirkon edessä olevasta piazzasta ja luo välimerellisen tunnelman. Toinen kirkon kelloista oli suunniteltu jälleenrakennettavaan Viipurin tuomiokirkkoon, mutta sitä ei sinne ehditty asentaa. Kirkon sisätiloissa on kaunis liuskekivilattia, orjantappurakruunuvalaisimet ja saarnastuolin hienostunut muoto ja materiaailmaailma pysähdyttää kirkkoon tulijan. 

Seuraavaksi Topeliuksenkadulle: kurkistus Naistenklinikan porttikäytävästä sisäpihalle. Ajorampin elegantti kaari johtaa pääovelle. Naistenklinikka edustaa samaa uusasiallista muotokieltä kuin Turun ja Tampereen  keskussairaalat, ei tosin yllä samalla tasolle kuin Paimion parantola. Erityisen kaunis on lääkäritalon ulkoseinän pintakäsittely. 

Jatkan eteenpäin kohti Aarne Ervin piirtämää Töölön kirjastoa. Rakennus on yksi suosikkejani Helsingissä. Yksi syy on herkän travertiinin käyttö rakennuksessa. Tätä jaloa marmoria soisi käytettävän enemmän rakentamisessa: sen pinta on elävän rosoinen ja auringonvalossa se hehkuu aivan omaa lämpöään. Ervi oli Aallon apulaisena Viipurin kirjastoa rakennettaessa, ja Ekelundin Ylösnousemuskappeli on ollut myös hänelle tuttu. Töölön kirjaston sisäänkäynnissä on nimittäin sama elementti: ulkoseinä jatkuu sisäseinänä - ulkotila liukuu sisätilaan kauniisti. Kirjaston julkisivu on tehty lämpimästä travertiinista, sisähalliin saavuttaessa kannattaa nostaa katse ylös porraskuiluun, joka on silmän muotoinen: olet sisällä lukukoneessa -nerokas arkkitehdin idea. Kirjaston väreissä toistuvat kermanvalkoinen, kulta, puunväri ja vihreä - tämä luo levollisen ja valoisan ilmapiirin kaikkiin tiloihin. Sääli vain, että kaikki repsottaa vähän à la russe.

 

Kirjastolta suoraan eteenpäin - halki ainoan funktionalistisen puiston tässä kaupungissa - kohti Hilding Ekelundin suunnitelemaa Töölön kirkkoa.  Sekä Ervi, Sortta, Tavio että Ekelund olivat opiskelleet Saksassa, Ranskassa ja Italiassa. Italia jätti jälkensä sekä Tavioon että Ekelundiin. Töölön kirkko on saanut inspiraationsa suoraan italilaisista kirkoista. Vanhoissa kuvissa näkyy myös se, kuinka kirkon edessä oli italialaishenkinen puisto aina alas Sibeliuspuistoon. Tämä kaunistus on valitettavasti hävinnyt. Töölön kirkossa on intiimi kastekappeli sijoitettu kirkkosalin edessä olevaan aulaan. Saarnastuoli ja apsiksen kupolikatto ovat hienoa työtä. Kaikessa huokuu osaaminen ja kyky luoda intiimejä tiloja. Näiden entisajan arkkitehtien suuri etu oli, että he olivat aidosti sivistyneitä ihmisiä, jotka imivät vaikutteita monelta taholta. Heille kiitos rikkaasta rakennusperinnöstä, jota ei käsittääkseni edes vieläkään osata täysin arvostaa.

Ehkä Helsingin arvokkain asuinkatu avautuu Töölön kirkon takaa: Välskärinkatu. Talot huokuvat porvarillisuutta, niiden ovet, ikkunat, julkisivut ja kattolistat ovat kaikki huoliteltua työtä. Erityisesti silmää ilahduttavat julkisivun rikkaat reliefit. Miksi ei enää rakenneta näin? Miksi rappukäytävät uusissa taloissa ovat ankeita? Tämän kaiken kauniin, mitä tämän flaneerauksen aikana on nähty, on rakentanut köyhä Suomi.

Laskeudun alas rinnettä Hesperian kentälle: tässä on kirjallinen topos, joka löytyy Helvi Hämäläiseltä, Mika Waltarilta ja Olavi Paavolaiselta. Hesperiankatu ansaitsisi oman flaneerauksensa.Vielä Runebergin katu ylös ja harras pysähdys Hugo Harmian suunnitteleman kauppakorkeakoulun edessä. Katsokaa vaikkapa kuinka talon Lutherinkadun ja Runeberginkadun kulma on tehty, kuinka rikas tiilen käsittely, kuinka elävä tiilipinta voi olla. Kaikki yksityiskohdta ovat harkittuja ja kaiken kruununan on Schilkinin reliefi.

 
Tämä flaneeraus kesti noin 20 minuuttia. Ajan lyhyydestä huolimatta ehti nähdä ja kokea paljon. Helsinki on kaunis. Helsinki on kätkettyjen nyanssien kaupunki. Hyvä lukijani: missä sinä flaneeraat?