Epätavallinen ja uhkaava luonto

Priit Pärnin hienoa kuvitusta Heinsaaren teokseen

 

 

Tämä mainio teos on kirjoitettu Ovidius Nason "Metamorfoosien" henkeen ja se asettuu siten pitkään fantasiakirjallisuuden perinteeseen, jossa muodonmuutoksella on keskeinen osa. Heinsaaren kirja on jo kirjana hieno: se on painettu kermankeltaiselle paperille, mutta joukossa on sinisiä, harmaita, seepioita ja oransseja sivuja. Priit Pärnin kuvitus on  rehevää ja rikasta. Kirjaa on siis jo ilo pitää kädessään. Painotyön on tehnyt Tallinna Raamatutrükikoda. Erinomaisesta käännöksestä vastaa Hannu Oittinen, kustantaja on Absurdia (2010). Oletettavasti virolaislukijalle avautuisi teoksesta rikas viitteiden maailma, jo päähenkilöiden nimetkin sisältävät tällaista viestintää, mutta ilman tätäkin tuntemusta teos on sekä hilpeä että syvällinen.

Kyseessä on novellikokoelma. Kertomukset rakentuvat niin, että "epätavallinen ja uhkaava luonto" puuttuu erilaisten virolaismiesten elämään odottamattomalla tavalla. Päähenkilöt ovat mm. "puolipalkkainen eläintentäyttäjä", "säveltäjänero", "elokuvakoneen käyttäjä", "pienasuntojen suunnittelija" jne. Yht´äkkiä heidän harmaaseen arkeen avautuu täysin odottamaton ulottuvuus, jossa he vapaasti voivat toteuttaa unelmiaan tai joihin heidät temmataan mukaan tahtomattaan. Eroottinen vire kulkee läpi koko teoksen, mutta lemmenkohtausten kuvaukset ovat ennen muuta humoristisia ("Himon ankara lieska poltti tuhkaksi koko rakkausvarannon"). Absurdi maailma kuvataan kuitenkin niin, että se tuntuu aivan todelta. Novelleista huokuu myös kirjailijan syvällinen kulttuurituntemus.

Ehkä malliksi pikakuvaus novellista "Kun Hermanni kukkii". Harmaata erkielämää viettävä harmaa arkistonhoitaja Hermann Vahtra herää joka kevät outoon tarpeeseen: "Aivan kuin suuri ja monivärinen perhonen, joka on vuoden mittaan kerännyt voimia hänen sielunsa sopukoissa, on nyt hylkäämässä kotelokopan ja tulemassa ilmoille." "Je dois aller à Langres!" soi hänen sisällään ja niin hän lähtee Riian, Berliinin, Düsseldorfin ja Luxemburgin kautta Langres´hen. Kaupungissa sadat ihmiset odottelevat häntä, jokavuotista vierasta Virosta. Hänen tapanaan on kävellä silmät sidottuina klarinettia soitellen köydellä, joka on pingoitettu kaupungin kahden kirkontornin väliin (tästä löytyy yhtymäkohta Jaan Krossin "Uppiniskaisuuden kronikkaan"). Tämän jälkeen kaupunkilaiset järjestävät hänelle juhlan. Lisäksi rehevä paakarinrouva tarjoaa hänelle joka vuosi sulojaan. Tämän harrastuksen seurauksena leipurin perheessä on jo kahdeksan Hermannin näköistä lasta (tosin paakarinisäntä heilutteli asemalla siantappoveistä Hermannin perään). Tarttoon palatessa hän on jälleen "mitättömän ja harmaan oloinen miehenpuoli". Vaimo tervehtii häntä sanoen: "Senkin sika!" Mies ei kuitenkaan saa lähtöpasseja. Nyökäten halveksivasti kohti keittiötä antaa vaimo ymmärtää, että uunissa odottaa jäähtynyt ateria.

Kertomukset ovat toinen toistaan hykerryttävämpiä, ja vaikka ne ovat absurdeja, ovat ne myös samalla syvällisiä. Teos on helppolukuinen ja se ottaa lukijan heti imuunsa. Kirja on mielestäni hyvin virolainen, mutta se on myös maailmankirjallisuutta. Kuvattujen miestyyppien joukosta jokainen lukija löytää itselleen tutun hahmon. Teoksen naiset edustavat epätävallista ja uhkaavaa luontoa. Ehkä se on myös totta...

Ennen kuin aloitat lukuhommat, keitä kannullinen lehmuksenkukkateetä ja kuuntele Pärtin "Spiegel im Spiegel". Kuinka hieno kulttuurimaa onkaan lahden eteläpuolella!