maanantai 14. lokakuuta 2013

Pietarin Koivusaarella


Dom politkatorzhan eli entisten poliittisten vankien talo
 

Pietarin Koivusaari (Petrogradskaja storona) on kaupunkikävelijän aarreaitta. Käytän näitä ikimuistoisia nimiä, koska ne ovat historiallisia ja kertovat ajasta ennen slaavilaisia maahantunkeutujia. Jo kilometrin säteellä löytää roppakaupalla mieltä kiehtovaa historiaa. Rakennustaiteellisestikin Kivisaaren valtatien ympäristö on varsin rikas, ja koko kaupunginosa huokuu mennyttä suuruutta ja eleganssia. Parhaiten pääset sinne metrolla ajamalla Gorkovskajan asemalle, joka muodonmuutoksen jälkeen muistuttaa kallellaan olevaa lentävää lautasta.
Venäjällä on vähän funktionalistisia rakennuksia tai rakennuskokonaisuuksia johtuen poliittisista syistä. 1920-luvun avantgardistisen suuntauksen rakennusmuistomerkkejä on muutamia (Gorkin kulttuuripalatsi Stachek-aukiolla, Kirovin kulttuuripalatsi Bolshoi-prospektilla ja entinen KGB:n pääkonttori Liteinyi prospektilla). Funkkisasuintaloja on vain muutamia, niistä hienoimmat lienevät Svirstroin asuintalo Malyi prospektilla, Dom Lensoveta Naberezhnaja Karpovkilla ja Koivusaarella oleva poliittisten vankien asuintalo (Дом-коммуна Общества политкаторжан).
Talo hyppää heti silmään pietarilaisen arkkitehtuurin keskeltä, koska se poikkeaa paljon kaikesta ympärillä olevasta. Yllättävää on, miten samanlainen massojen, ikkunoiden ja parvekkeiden rytmitys on Olli Pöyryn Tullinpuomin talossa Helsingissä ja tässä pietarilaisessa rakennuksessa, erityisesti kun sitä katsoo Liteinyi-sillalta käsin. Kummassakin talossa on ammennettu konstruktivistisesta perinteestä.
Talo valmistui 1934 (arkkitehdit Abrosimov, Simonov ja Hrjakov). Se rakennettiin alunperin tsaarin vainoamille ja vankilassa istuneille vallankumouksellisille. Talo oli yhteisöllinen: asunnot olivat pieniä ja niissä oli vain keittosyvennys, ruokailu ja seurustelu tapahtuivat yhteisissä tiloissa. Talossa oli myös pesula, kirjasto ja solarium. Tämä vanhojen radikaalien yhteisasuminen ei kuitenkaan miellyttänyt Stalinia, ja niinpä talon 144 ruokakunnasta 132 lähetettiin leireille. Näin naapurissa. Kuuntele lystiksesi Stalinin lempilaulu Suliko.
Talo on ollut ja on edelleen pietarilaisten mielestä ruma, tästä on myös omaa empiiristä haastattelutietoa. Jos silmä ei ole tottunut puhtaisiin linjoihin ja herkkään materiaalin käsittelyyn, on ymmärrettävää, ettei tämä luomus satu venäläisen esteettiseen pirtaan. Minusta rakennus on dynaaminen ja herkkä, myös kaunis harmaa laatoitus sopii siihen hyvin. Pietarin asuntomarkkinoilla talo on tosin hyvin suosittu ja sen asunnot kalliita: syinä hieno sijainti ja historialliset muistot.
 

 
Gur-Emirin mausoleumi Samarkandissa on ollut esikuvana vuosina 1910-1914 rakennetulle moskeijalle, joka sijaitsee aivan poliittisten vankien talon tuntumassa. Moskeijalla oli aikanaan myös poliittinen tausta: Keski-Aasian alueliitokset Venäjään. Moskeijan rakentaminen oli sovinnonele kaupungin muslimeille, ennen kaikkea tataareille. Kansan suussa moskeijaa ja sen ympäristöä kutsutaankin "Tatarstaniksi". Neuvostoaikana sitä pidettiin lääketieteellisten laitteiden varastona ja palautettiin uskonnolliseen käyttöön 1950-luvun lopulla. Moskeijassa on miesten- ja naisten kerrokset ja kerros koraanikoululle. Rakennus on vaikuttavan näköinen ja yllätyksellinen kaupunkikuvassa. Erityisen kaunis se on Liteinyin sillalta katsottuna.
Moskeijan vieressä on ballerina Matilda Ksesinskajan palatsi. Ksesinskaja oli Marinskin prima ballerina ja hänellä oli myös hyvin läheiset suhteet Romanoveihin, naihan hän suurruhtinas Andrein. Palatsin suunniteli pietarilaisen jugendarkkitehtuurin mestari A.I.Gogen. Taloon pääsee sisälle, koska siinä on Venäjän poliittisen historian museo. Osa tiloista on restauroitu. Ksesinskaja on kirjoittanut muistelmat (Воспоминания, Москва 2003), joista voi päätellä, että hän oli parempi tanssija kuin kirjailija. Kuitenkin niistä avautuu mielenkiintoinen kuva maailmaan, missä suosittuja taiteilijoita tuettiin ruhtinaallisesti eikä muutenkaan napilla pelattu. Jonkun selkänahasta myös nämä palatsit rakennettiin, mutten nyt ryhdy politikoimaan enempää. Ksesinskaja pakeni Venäjältä Ranskaan, missä jatkoi uraansa. 3. huhtikuuta 1917 Lenin piti rakennuksen parvekkeelta kuuluisan vallankumouspuheensa ja talo oli sittemmin "leniniläisten päämaja" Petrogradissa. Palatsia kannattaa käydä katsomassa ulkoa: siinä on hieno kermanvärinen majolikapinnoite ja mielenkiintoinen epäsymmetrinen pohjaratkaisu.

Täältä kannattaa vielä ehdottomasti poiketa Sergei Kirovin kotimuseoon Kamennoostrovksij prospekt 26-28. Kirov oli Leningradin kommunistisen puoleenaluekomitean ensimmäinen sihteeri ja puolueen lemmikki. Hän asui talossa 1926-1934. Kirov ammuttiin 1934, eikä vieläkään ole täysin selvää, kuka murhan takana oli. On esitetty, että Stalin alkoi vihata Kirovia tämän suuren kansasuosion takia, ja siksi hän halusi päästä tästä eroon. Olipa niin tai näin, kotimuseo on mieltä kiehtova paikka, minne kannattaa mennä, jos Venäjän ristiriitainen historia kiinnostaa.

Ennen vallankumousta asuintalo oli ollut Pietarin eliitin suosima. Kaikki materiaalit olivat vain parasta laatua, asuntojen koko 5-12 huonetta. Tästä lyxistä ei ole enää ainakaan rappukäytävässä jälkeäkään. Jos olet rohkea, ajat hissillä ylimpään kerrokseen, missä museo sijaitsee.

Kirov harrasti kirjallisuutta, siitä todisteena on kaunis kirjastohuone, mihin heti tekisi mieli asettua lukemaan Karamazovin veljeksiä. Hän harrasti myös metsästystä-sitä varten oli myös oma huoneensa. Kodintekniikkaakin on näytteillä, mm. jääkappi. Mistään ei siis puolue-eliitillä ollut pulaa, kun rakennettiin uutta yhteiskuntaa. Erityisenä yksityiskohtana hyppäsi silmään pieni kolmiulotteinen taulu, missä oli pienoiskoossa esitettynä kasvihuoneita ja taimilavoja Hiipinän keskitysleiriltä, missä moni suomalainenkin sai hiiltä kuokkia ja kaalia kasvattaa.

Museossa tuli sellainen olo,  ettei tämä koti ole voinut Kirovin itsensä rakentama. Sisustus oli kaksinaista. Makuukammarissa oli aistikas mahonkikaappi, jota kiersi sini-valkoinen Wedgewood-friisi, monet muutkin asunnon yksityiskohdat viestivät jostain muusta kuin vallankumouksesta. Ehkä asunnon oikea omistaja oli ehtinyt paeta rajan yli, tai sitten huonommassa tapauksessa tämä virui jollakin leirillä kansanvihollisena. Tästä problematiikasta ei museossa kerrottu.

Sen sijaan oli mielenkiintoinen näyttely lapsista Stalin ajan Neuvostoliitossa. Liikuttavaa oli lukea pienen koululaisen ateismin tunnilla kirjoittamaa ainetta: "Ei ole olemassa mitään lihan ylösnousemusta. Kun ihminen kuolee, hän mätänee". Oppaat olivat herttaisia: he tuntuivat pahoittelevan kaikkea mennyttä, sitä etteivät kaikki lapset saaneet Mishka na severe-konvehteja ja että he kirjoittivat niin tyhmiä juttuja ihmisen osasta.


Täällä harrastettiin puhdistusta



Tällä jäähtyi ehkä votkapullo
 
  
Vadim Kozinin "Syksy" vie suoraan 1930 luvun sydämeen
 
 
 
 
 
Venäjäntaitoisille filmi Kirovista
 
 
 
 
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti