Suomi kutsuu aina vaan: Suloista Savoa

Kuopion korttelimueso

Aaro A. Nuutisen matkakirjaklassikkoa Suvista Savoa mukaillen vietin koko heinäkuun suloisessa Savossa, joka on todellinen lomailijan hub. Suomalaiselle Suomi on paras lomamaa. Liitän tämän kuvauksen aikaisempiin Suomi kutsuu -postauksiini. 

Kun Savon korvesta tahtoo lähteä kulttuurin pariin, täytyy mennä Kuopioon. Tällä kerralla kävin Korttelimuseossa, joka ympäristönä antaa hienon kuvan vanhemmasta suomalaisesta kaupunkikulttuurista, olipa sitten mitä mieltä tahansa ruutuasemakaavasta. Museossa on mm. Minna Canthin huone, jossa on huonekaluja kirjailijan kodista. Canth on museokaupassa myös hyvin tuotteistettuna (Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää -t-paita sopii heittäytyvälle ihmistyypille), ja suotavaa olisi ehkä myös, että Canthia luettaisiin. Koulussa luettiin Kauppa-Lopo, ja myöhemmin luin Salakarin, jonka suhdesekoilu on varsin modernia, mutta teoksen naiskuva on outo.

Korttelissa oli myös apteekkimuseo, Kuopion vanha apteekki, joka siirrettiin kortteliin vuonna 1987, on Turun Qwenselin apteekin veroinen nähtävyys. Sisustus on varsin rikas ja näyttely mielenkiintoinen ulottuen kansanparannuksesta suomalaisen lääketeollisuuden vaiheisiin. Esineistö on kerätty Savon vanhoista apteekeista. Hota-pakkauksen kuvaan voisi nykyään monikin wokettaja puuttua...

Hotaa ja Pervitiiniä vaivoihin...

Kuopiossa täytyy aina myös poiketa VB-keskuksessa katsomassa valokuvanäyttelyitä. Tänä kesänä on esillä varsin koskettava Lars Tunbjörkin kuvien näyttely, josta tuli myös mieleen oman lapsuuden tunnelmat. Muistoissa on vielä vuosien takainen Leni Riefenstahlin Afrikka-valokuvien näyttely - varsin ennakkoluuloton valinta. Museon kauniilla sisäpihalla on vohvelikahvila. Hyvät kahvit ja jäätelöt saa myös torilla italialaisesta La Dolce Vitasta, ja kauppahallista voi ottaa matkaan vielä vyötäisille mukavasti asettuvia juustoja ja Truben vehnästä. Hankin myös uuden syyseleganssin paikallisista vaatehtimoista, joissa on aina savolaiseen tapaan lupsakka ja asiantunteva palvelu. Kuopio on kaikella tapaa hieno kaupunki.

Lars Tunbjörk, Skara sommarland 1991
(Kuva: VB-keskus)

Kun lähtee Kuopiosta Karttulan suuntaan, niin kannattaa aluksi poiketa Haminanlahden kulttuuripolulle, joka vie von Wright-veljesten ja Matti Karppasen maisemiin. Polku vaatii hieman kuntoa, mutta maisemat ja mustat torvisienet palkitsevat vaivan. Jos voimia riittää, kannatta Karttulassa ehdottomasti poiketa Riuttalan talonpoikaismuseoon, ainutlaatuiseen kulttuuriympäristöön. Aivan samoin kuin Kuopion museokortteli, heijastelee Riuttalakin ihmisen rakentaman ympäristön ja luonnon orgaanista suhdetta, mikä usein katosi myöhemmässä rakentamisessa. Riuttalaan saapuminen korpiteitä pitkin on jo kokemus: yhtäkkiä edessä aukeaa rikas kulttuurimaisema, mihin savolaisten työ on painanut pysyvän jäljen. 

Riuttalan talomuseo

Rautalampi on vanha emäpitäjä, minkä muistona on vielä suuri puukirkko. Pitäjän kulttuurielämä on kesäisin vilkasta, kohokohtina tänä kesänä Rautalammin museon Yrjö Kaijärvi ja Reidar Särestöniemi -näyttely, Timo Korhosen kitarakonsertti ja Runon ja Laulun Rautalampi -tapahtuma. Seurakunnan täyttäessä kesällä 465 vuotta, järjestettiin myös juhlamessu. Rautalammilla kannattaa myös poiketa hautausmaalla, missä on monen rautalampilaisen kansanrunoilijan hauta. Siellä lepäävät myös Yrjö Kaijärvi ja Matti Rossi. Rautalammin raitti oli täynnä ihmisiä, kun Irina esiintyi museon puistossa. Irina tuntui puhuttelevan ja voimannuttavan erityisesti naisia. Minun oli miehenä vaikea päästä sisään taitelijattaren laulujen psykologisoivaan sisältöön, paitsi tietenkin Mä haluun olla yksin/

Lukee vaikka kirjaa/Junamatka Turkuun ihana ois, on aika kiva värssy. Rautalammin kirjasto on myös nähtävyys. Tänä kesänä museon näyttelytilassa esiteltiin rautalampilaisen tekstiilitaiteilija Jukka Vesterisen tuotantoa. 

Rautalammin kirkko

Irma Mattila: Kansanrunoilijat ja muusa (1988)

Rautalammin naapuripitäjästä Suonenjoelta löytyy merkittävän naivistin, Aulis Jalkasen ITE-Aulis-kotimuseo. Paikka on rikkaudessaan (5000 teosta) ja kansanomaisessa neroudessaan todellinen nähtävyys taiteen ystävälle. Jos Aulis Jalkanen olisi saanut akateemista taidekoulutusta, olisi hän ilman muuta noussut taide-elämämme kärkeen. Olin museossa Kesäkihhaus-päivänä, ohjelmassa oli mm. lettuja, lohikeittoa, haitarimusiikkia ja stand-uppia: kaikki oli kotikutoista ja herttaista. 

Naisenikävä oli Jalkasen elämässä keskeinen asia

 

Taiteilija käytti maitopurkkien pahvia teostensa pohjana

Nerokas viimeinen säe vie platonilaisten alkukuvien maailmaan

Viimeinen pysähdys suloisessa Savossa on Varkaus. Varkauden ytimeen pääsee parhaiten käsiksi menemällä Konstiin, Varkauden museokeskukseen, missä kaupungin metsäteollisuuden historia ja nykyisyys on monipuolisesti esitettynä. Vuoden 1918 tapahtumista ei puhuta mitään, ei edes Huruslahden arpajaisista, mutta ehkä hyvä niin. Mänttä ja Kotka tulevat mieleen näyttelyssä kulkiessa. Varsin mielenkiintoinen oli näyttely tunnetuimmasta varkautelaisbändistä Magyarista, joka tuntuu olevan merkittävä paikallinen ilmiö. 

Saman puiston äärellä, missä on Konsti, on myös Varkauden pääkirkko. Kirkko valmistui syksyllä 1939 ja se sijaitsee aivan tehdasalueen vieressä. Kirkon suunnitteli funktionalismin hengessä arkkitehti Martti Paalanen. Kirkon alttarifresko Tulkoon Sinun valtakuntasi, on Lennart Segerstrålen maalaama ja se on lajissaan Pohjoismaiden suurin. Kirkon ympärillä olevat seurakunnan rakennukset istuvat hienosti pengerrettyyn puutarhaan. Satojen varkautelaisten sankarivainajien nimet oli kaiverrettu kirkon eteisen kivitauluun.

Varkauden vesitorniin kannattaa myös poiketa jo talon arkkitehtuurin vuoksi. Varkauden kaupunginarkkitehti Kalevi Väyrysen suunnittelema vesitorni ja kerrostalon yhdistelmä on tyylikäs jälleenrakennuskauden optimismia heijasteleva rakennus. Vastaavia komplekseja pitää lähteä hakemaan Virosta saakka Narvasta, Elvasta ja Paidesta. 

Etsin Elonetistä vanhoja filmejä Varkaudesta ja löysin lyhytfilmin Varkauden Sokoksen avajaisista vuodelta 1960. En ollut uskoa silmiäni, kun näin appiukkovainaan 34-vuotiaana seisovan miehuutensa kukassa kutsuvieraiden joukossa. Lyhyt väläys tuolloisesta elämästä kertoo monenlaista: ihmisten muodollisesta käytöksestä, hyvin istuvista räätälin tekemistä vaatteista ja positiivisesta elämänasenteesta. Olisin halunnut nähdä vielä Matleena Jäniksen filmin Jäniksenä Varkaudessa, joka esitettiin muutama vuosi sitten televisiossa, mutta sitä ei löytynyt mistään. Tuossa filmissä minua kosketti erityisesti entisaikojen varkautelaisten yhteisöllinen elämäntapa.

Varkauden vaurauden avain

Varkauden vesitorni heijastelee tulevaisuudenuskoa

Varkauden pääkirkon fresko

Varkauden pääkirkon sisäänkäynti