Johan Ludvig Runeberg: Hanna

(Kuva: Runeberg.org)

Suomenruotsalainen vanhempi kirjallisuus on ottanut minut pauloihinsa. Jos Runeberg tai Topelius olisivat kirjoittaneet ranskaksi tai englanniksi, olisivat he maailmankuuluja klassikoita. Harmi on myös se, että em. kirjailijat ovat jääneet Suomessa oman suuruutensa ja historiallisen painolastin vangeiksi. Epäilen myös, ettei moni nykykirjailijakaan ole lukenut Tähtien turvatteja, Välskärin kertomuksia tai Hannaa. Koulussa meillä ei enää ole mitään kirjallisuuskaanonia, kuten monessa sivistysmaassa on. Tämä johtaa kielellisen ja sisällöllisen osaamisen ohenemiseen, koska enää ei tarvitse ponnistella tekstin kanssa. Muoto on yhtä tärkeä kuin sisältö. Klassikkoja kannattaa aina lukea, ja meillä on ihan aitoja ja merkittäviä klassikoita omasta takaa.

Luimme kauan aikaa sitten Runebergin Hannan perheen iltalukuna ääneen: teoksesta jäi valoisa muisto. Luin nyt teoksen Teivas Oksalan käännöksenä (1993) - aikaisemmat käännökset ovat tehneet Paavo Cajander ja Otto Manninen. Oksala on tehnyt käännöksen alkuperäisteoksen mukaisesti heksametrillä. Teoksen lopussa on kääntäjän näkökulmia teokseen reilun kymmenen sivun verran. Runeberg kirjoitti heksametrillä kolme runoteosta, jotka sijoittuvat säädynmukaisiin ympäristöihin: Jouluilta, joka sijoittuu kartanoympäristöön, Hirvenhiihtäjät, joka tapahtuu talonpoikaisympäristössä ja Hanna, joka tapahtuu pappilassa. 

Runoelman tapahtumat ovat seuraavat. Hanna elää vanhan isänsä kanssa pappilassa, jonne on saapunut iäkäs nimismies, joka tavoittelee Hannan kättä. Hanna tuntee sääliä ja myötätuntoa miestä kohtaan, mutta hänelle ei kuitenkaan riitä varma toimeentulo ja asema, vaan hän odottaa vielä jotain parempaa. Pappilaan saapuu kesänviettoon Hannan veli August ja tämän ystävä, jonka nimeä ei runossa mainita. Ystävä paljastuukin Hannan isän parhaan ystävän, jo edesmenneen maalaispapin pojaksi. Pastori pitää tätä nuorta miestä omana poikanaan. On juhannus ja nuoret lähtevät kokoille. Hanna ja ylioppilasystävä päätyvät lopulta lähteelle, jonka kalvossa he katselevat toisiaan, rakastuvat ja kihlautuvat. Kotiin palattuaan Hannan isä siunaa nuorten liiton pienen epäilyn jälkeen. Sivujuonteena on vielä Hannan veljen Augustin suhde Mariaan, joka ymmärtää kääntyä maallisesta menostaan ja ryhtyy kunnon puolisoksi. 

Hanna on kertomus ensirakkaudesta, joka tapahtuu kesäisen suomalaisen luonnon keskellä. Tarinan käänteet ovat yksinkertaisia ja ennalta arvattavia, mutta kertomus säteilee sisäistä valoa, joka kutsuu lukijaa lukemaan tarinan yhdeltä istumalta loppuun saakka. Alas luotuja katseita, rinnan kohoilua ja punertuvia poskia kuvataan kauniisti, ja kevyt eroottinen tunnelma kasvaa kerronnan myötä.

"Tänk dock att sådan är kärlekens sed; så gillar den snaror/

stundom ett nät och stundom en famn. Ack gerna i båda/

lär man dock skynda, om blott af ett älskande hjerta man lockas."

Rakkauden ohella kertomuksessa kulkee myös kuoleman juonne: pastori-isän ystävän menehtyminen ja kalavanhuksen kuolema. Samasta lähteestä, josta Hannan sisko juotti kuolevaa vanhusta, peilaavat nyt rakastavaiset kuvajaisiaan. 

Kirkkaus kirkkauteen suli kuin ruso myös rusotukseen,/

saattanut ei erottaa, tytön poski vai pilvikö hohti./

Silloin kiitoksen ilo läikähtää sydämessään,/

näyttää ilmeillään sen seitsentoistias tyttö.

Kirjalliset esikuvat kulkevat kirjailijalta toiselle: Runebergia innoitti Goethen Hermann ja Dorothea ja Hanna innoitti taas Juhani Ahoa Papin tytärtä kirjoittaessaan. Hannan kuvastossa on romantiikan ajan ideaalimaisemia ja antiikista otettua kuvastoa (lähde, nainen kangaspuiden äärellä). Heksametrin käyttö liittyy myös antiikin esikuviin.