 |
| "Ollos mun, ja ma avaan sulle riemujen maailman" |
J.L. Runebergin eeppinen runoelma Kuningas Fjalar (1844) on käännetty suomeksi kolmeen otteeseen (K.M. Kiljander, Eino Leino ja Otto Manninen). Luin Mannisen käännöksen ja pidin rinnalla ruotsalaista tekstiä. Seuraavassa esimerkissä alkuperäisteksti sekä Kiljanderin että Mannisen näkemys runon ensimmäisestä säkeestä:
Satt hög på sin konungastol
Hugstore Fjalar, Gauthions kung. Hans blick,
Klarnad i vunna segrars fröjder,
skimrade ung än under hans silferhår.
Uljaana ja kunniassaan
Hän istui Fjalar, kuningas Gauthiodin.
Voittoa mont' on kokenunna,
Siksipä tulta silmässä harmaapään.
Pää korkea Gauthiodin,
suur´istui Fjalar aimona linnassaan.
Voittojen hurmaa nuorna säihkyi
hopeahapsen viel´yhä katse sees.
Näytteen perusteella olisin ollut taipuvaisempi lukemaan vanhempaa käännöstä, koska Manninen runoratsusta tuntuu sinkoilevan monenlaista tieraa. Tämän vuoksi käännös on kyllä hieno, mutta kovin raskaslukuinen verrattuna alkuperäistekstiin. Kempi, jousjalo, kammoelee, kuuru, varje,merisyntyinen ja perkatut pistävät lukijan miettimään ja vievät myös käännöksen Taygetoon niityille.
Runoelman johdannossa on jo kerrottu koko tragedian syy: Hän säätäjä onnen ja lain,/saa nähdä päivän sen, jona heimonsa/sammuvi rutsaan, siskoansa/sulhona poikans´ainoa syleilee. Runoelman kuningas Fjalar hallitsee Gauthiodin viikinkivaltakuntaa. Hän aikoo luopua sotimisesta ja lupaa käyttää miekkaansa vain heikkojen puolustamiseen. Veriset muistot painavat ja kaduttavat kuningasta ja hän iloitsee valtakuntansa kukoistuksesta ja rauhasta. Juhlallisen lupauksen pilaa kuitenkin kutsumaton tietäjä Dargar, joka ennustaa Fjalarin suvun sammuvan veljen ja siskon rutsaiseen suhteeseen.
Fjalarilla on kaksi lasta, poika Hjalmar ja tytär Gerda. Ennustuksen estämiseksi Fjalar päättä tappaa tyttärensä heittämällä hänet kalliolta alas mereen. Tytär kuitenkin pelastuu kuin Mooses-lapsi ja hän ajelehtii meren yli kelttien kuningaskuntaan Morveniin ja elää siellä sitten Oihonna-nimisenä prinsessana.
Häntä käyvät kosimassa monet prinssit, joilla on monia sotaisia ja ritarillisia avuja, mutta Oihonna torjuu kaikki kosinnat, koska aavistaa, että oikea sulhanen vielä saapuu. Ratkaisu tulee, kun Hjalmar saapuu kosioretkelle Morveniin ja Oihonna rakastuu häneen. Hjalmar voittaa taistelussa myös Morvenin prinssit. Lopulta Oihonna tunnustaa, ettei hän ole samaa perhettä kuin prinssit. Hjalmar havaitsee tällöin, että kyse onkin hänen omasta sisarestaan. Draama huipentuu siihen, että Oihonna surmaa itsensä, Hjalmar tekee samoin selostettuaan asian ensin isälleen ja lopuksi myös Fjalar tekee itsemurhan.
Lausuin näin ja kuolon kirjat hiljaa
rintaan piirsi hän arpiseen.
Sydänlähteet aukesi, lämmin yhtyi
taaton hurme Hjalmarin hurmeihin.
Kirjallisuudenhistoriassa Kuningas Fjalaria pidetään erittäin merkittävänä taideteoksena ja yhtenä ruotsinkielisen runouden suurimmista saavutuksista. Itse en täysin tempautunut mukaan naisen kaksinkertaiseen uhraamiseen ja verenhuuruiseen loppuratkaisuun. Runeberg on halunnut tehdä retken viikinkien maailmaan ja siinä suhteessa teos on oikein onnistunut. Myös kaiut antiikin draamoista löytyvät hyvin tästä runoelmasta. Teos ei tunnu oikein olevan bloggareiden suosiossa, koska löysin siitä vain yhden postauksen.
Kulttuurihistorian kannalta on ehkä mielenkiintoista, että suomalaiset matkasivat viime vuosisadalla kuudenkymmen vuoden ajan S/S Oihonnalla Ruotsiin ja Saksaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti