Theodor Fontane: L´Adultera

Theodor Fontanen teokset kuuluvat Saksassa koululaisten kaanoniin: jokainen lukionsa käynyt osaa vaihtaa ajatuksia Effi Briestistä. Sama koskee myös Goethen, Schillerin tai Thomas Mannin pääteoksia, uudemmista viis, kunhan kivijalka tunnetaan. Näinhän meilläkin oli joskus muinaisuudessa. Tuleeko nuorista parempia jos tuntevat Häräntappoaseen, kuin että tietäisivät, mitä Döbeln teki Juuttaalla? Tämä on arvokysymys, johon en tässä yhteydessä puutu.

Fontanen kaunokirjallinen tuotanto edustaa runollista realismia 1800-luvun saksalaisessa kirjallisuudessa. Hän syntyi hugenottiperheeseen Neuruppinissa 1819 ja kuoli Berliinissä 1898. Leipänsä hän hankki apteekkarina, ennen kuin ryhtyi sanomalehtimieheksi ja kirjailijaksi. Pääteoksensa hän kirjoitti yli 60-vuotiaana. Fontane kuvaa teoksissaan ylemmän keskiluokan elämää Berliinissä ja sen ympäristössä. Suomeksi on tietääkseni ilmestynyt vain Effi Briest 1920-luvulla, joten Fontanen harrastaminen on ollut lukijan saksan taitojen varassa. Tosin Fontanen saksa on nykylukijalle paikoitellen työlästä, koska hän käyttää paljon murretta ja ranskalaisperäisiä sanoja, joita vähemmän käytetään nykysaksasta. Jos näistä esteistä pääsee yli, on luvassa rikasta kirjallisuutta, syvää ja osin varsin modernia ihmiskuvausta.

L´Adultera on romaani aviorikoksesta ja asettuu samaan maisemaan Madame Bovaryn, Anna Kareninan tai Pelin sääntöjen kanssa. Teos on tavallaan esiaste Effi Briestiin, joka käsittelee myös samaa tematiikkaa: tyhjään elämäänsä tyytymättömiä naisia, jotka etsivät lohtua ja sisältöä afääreistä. 

Kertomus on lyhykäisyydessään seuraava: Melanie van der Straaten on berliiniläisen liikemiehem Ezechiel van der Straatenin puoliso. Heillä on kaksi lasta. Liitto ei ole onnellinen huolimatta taloudellisesti huolettomasta elämästä: Ezechiel on karkea ja itsekeskeinen. Melanie pelkää myös, että mies pettää häntä. Ezechiel on myös taiteenkerääjä ja hän tuo erään kerran kotiin maalauttamansa kopion Tintoretton L´Adultera-maalauksesta. Kumpikin puoliso aavistaa tulevat tapahtumat maalausta katsellessaan. 

Van den Straatenin kotiin muuttaa vuokralaiseksi Ezechielin liikemiesystävän poika Ebenezer Ruhbehn. Melanie vastustaa aluksi tätä "Hausfreundia", mutta varsin pian alkaa heidän välilleen sukeutua liaison osin Wagnerin musiikin innoittamana. Melanie näkee Ebenezerissä mahdollisuuden paeta ahdistavasta ympäristöstä uuteen vapaampaan elämään. Erinäisten vaiheiden jälkeen Melanie ja Ebenezer pakenevat Venetsiaan. Melanie on raskaana uudesta sulhasestaan ja synnyttää kolmannen lapsensa Italiassa. Melanie vaipuu depressioon ja haluaa takaisin Berliinin seuraelämään, mutta kaupunkiin palattuaan hän huomaa, että hän on avionrikkoja, eikä kukaan enää halua häntä nähdä piireissään. Myös Melanie lapset kieltävät äitinsä. Ezechielin liiketoimet menevät huonosti ja pariskunta joutuu muuttamaan vaatimattomampaan asuntoon ja hankkimaan elantonsa tavallista työtä tekemällä. Ja he elivät elämänsä onnellisena loppuun asti. 

Kertomus ei siis sinänsä ole kovin kummoinen, mutta mielenkiintoisen siitä tekee sekä osuva tapainkuvaus että kertomuksen rikas naiskuva. Kaikki henkilöt hallitsevan kevyen ja sivistyneen seurustelun taidon. Keskustelut liihottelevat vapaasti Tintoretton ja Wagnerin tiimoilla, mutta toisaalta kaikki päähenkilöt pelaavat samanaikaisesti kaksilla korteilla. Kukaan ei oikein ole tyytyväinen oloonsa, vaikka ulkoiset edellytykset olisivat mitä parhaimmat. Raha ei tunnu tuovan kenellekään onnea.

Melanie on varsin moderni nainen: hän etsii elämää, mikä kaikkein parhaiten vastaisi hänen odotuksiaan ja antaisi tyydytystä. Uusi ystävä Ebenezer osaa soitella juuri oikeita sielunkieliä. Melanie on myös valmis uuden onnensa vuoksi uhraamaan suhteensa lapsiinsa ja hän pystyy myös luopumaan taloudellisesti turvatusta elämästään. Myöskään uusi lapsi ei tunnu liikuttavan sankaritarta mitenkään. Jotenkin tuntuu siltä, että Melanie on psyykeltään äijä, joka etsii omaa nautintoaan ja onneaan. Siis varsin moderni naishahmo, nykynainen. Melanie kykenee tosin uudistumaan ihmisenä ja aloittamaan toisenlaisen elämän. Teos päättyy onnellisesti toisin kuin kirjallisesti merkittävämpi Effi Briest. 

Itse pidin kirjassa erityisesti elävästä Berliinin ja sen lähiympäristön kuvauksesta. Myös kansantyyppien kuvaus on uskottavaa ja syvällistä. Kiinnostavaa oli myös lukea, kuinka diskreetisti ja monimuotoisesti ihmiset ennen seurustelivat keskenään. Jossain suhteessa me nykyihmiset olemme suoruudessamme tulleet köyhemmiksi.

Tintoretto "L´Adultera" (kuva: Wikimedia)

Fontanen Effi Briest on myös ehdottomasti lukemisen arvoinen mestariteos ja nousee kerrontansa puolesta  L´Adulteran yläpuolelle. Tässä linkissä on kymmenessä minuutissa esitetty kaikki olennainen romaanista Playmobil-hahmojen avulla: Effi Briest