Laatokan Karjalan mesenaatit Herman ja Elisabeth Hallonblad

Adolf von Becker: Herman ja Elisabeth Hallonblad kodissaan Hympölän hovissa 1888

Marjo-Riitta Simpasen kirja Helmiä Ateneumista - Laatokan Karjalan mesenaatit Herman ja Elisabeth Hallonblad (Ateneum 2009) on mielenkiintoinen teos, joka valottaa Sortavalan alueen talous- ja kulttuurihistoriaa, mutta ennen kaikkea mesenaattipariskunta Hallonbladin elämää. 

Herman Hallonblad toimi Sortavalan ja Salmin kruununvoutina, pankinjohtajana, Käkisalmen pormestarina ja myöhemmin liikemiehenä, jolloin hän keskittyi tavarankuljetukseen Pietarin ja Sortavalan välillä ja ruukkitoimintaan. Kaikissa liiketoimissaan hän menestyi hyvin ja kartutti itselleen huomattavan omaisuuden. Vaimo Elisabeth tuli varakkaasta Siitoinin kauppiassuvusta Sortavalasta, ja hän peri huomattavan omaisuuden vanhemmiltaan. Pariskunnalla ei ollut omia lapsia. 

Sortavalan ympäristössä oli Hallonbladeilla kolme kartanoa: Rytyn hovi, Myllykylän hovi ja Hympölän hovi. Kaikki nämä kartanot ovat tuhoutuneet, ainoastaan Hallonbladien kaupunkitalo Kirkkokadulla on vielä pystyssä.  

Pariskunta lahjoitti elinaikanaan jatkuvasti varoja erityisesti koulutuksen kehittämiseen ja sosiaalisiin tarkoituksiin. Tämän lisäksi he keräsivät huomattavan taidekokoelman, mitä säilytetään nykyään Ateneumissa. Yhteisellä testamentillaan pariskunta määräsi huomattavia summia Helsingin Yliopistolle, Suomen Taideyhdistykselle, Polyteknilliselle oppilaitokselle (Teknillinen korkeakoulu) ja Sortavalan kaupungille. Em. korkeakoulut jakavat vielä tänä päivänä stipendejä Hallonbladien varoista. 

Hallonbladit perustuvat useita oppilaitoksia, jotka kukoistivat aina toiseen maailmansotaan saakka. Osa näistä laitoksista toimii edelleen Kaakkois-Suomessa, tai ne on yhdistetty Itä-Suomen Yliopistoon. Kantavana ajatuksena Hallonbladien toiminnassa oli alueen sivistyksellisen tason nostaminen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen, mitä juuri koulutus hyvin tuki. 

Simpasen kirja esittelee laajemmin Hallonbladeja taidemesenaatteina, ja myös kokoelman pääteokset esitellään mielenkiintoisesti. Tunnetuimmat kokoelman taideteoksista ovat Löfgrénin Erik XIV ja Kaarina Maununtytär, Walter Runebergin Nukkuva Amor ja Ferdinand von Wrigthin Metsoja soitimella, jotka kuuluvat jo ikonografiseen kansallisomaisuuteemme. 

Simpasen kirja nostatti mieleen monenlaisia ajatuksia rahasta ja vastuusta. Kuinka ihailtavaa on omastaan jakaminen, varsinkin kun sitä on runsaasti. Köyhässä Suomessa löytyi Amos Andersonin, Juho Lallukan, Alfred Kordelinin ja Herman ja Elisabeth Hallonbladin tapaisia ihmisiä, jotka kokivat kansalliseksi velvollisuudekseen rakentaa Suomen kulttuuri- ja talouselämää. Missä ovat meidän nykyajan mesenaattimme? Ne, joilla olisi edellytyksiä mesenaateiksi, pakenevat rahoineen veroparatiiseihin Portugaliin tai Ruotsiin tai suunnittelevat korkeintaan jotain jääkiekkoakatemiaa Espoon hyväosaisille lössyköille. 

(Kuva: Wikimedia)