Pari vuotta sitten postasin Frankfurtista kirjamessujen tuoksinassa, nyt huhtikuussa olin jälleen kaupungissa Eläkeläisten keikalla ja vierailemassa Städel Museumin Monet-näyttelyssä. Frankfurt on rikas ja monikerroksinen kulttuurikaupunki, jonka plataanikäytävillä on tuulahdus eteläistä Eurooppaa. Berliiniin vaeltavat voisivat välillä poiketa myös Frankfurtiin huomatakseen, kuinka monipuolinen ja viehättävä suurkaupunki voi olla. Suomalaisille Frankfurtin kaupunkikuva on tullut olohuoneisiin Kahden keikan kautta.
Koska parsa-aika oli Saksassa parhaimmillaan, piti tientenkin aluksi syödä keitettyä valkoista parsaa perunoiden ja béarnaisekastikkeen kera, juomana saksalaista grauburgunderia. Seuraavana päivinä oli sitten vuorossa toinen suosikkini, keitetty naudan kulmapaisti Tafelspitz, kyytipoikana litran kannu (Bempel) Äppelvoita eli omenaviiniä. Tuhdin perusruuan ystävän paratiisi on Saksa, missä annokset ovat tanakoita (zünftig) ja kansanomaisia. Nykyään Saksasta kyllä löytyy myös oraansuojelijoille monenlaisia tofutupia.
Städel Museumin perusnäyttely on jo sinänsä Frankfurtin matkan arvoinen. Erityisesti vanhojen mestareiden ja saksalaisen ekspressionistien kokoelmat ovat vaikuttavat. Heinäkuulle saakka on museossa Claude Monet -näyttely, joka on keskittynyt siihen, kuinka Étretat´n kylpyläkaupunki ja sen ympäristö inspiroivat taiteilijoita ja ennen muuta Monet´ta. Syyskuulla avautuu suuri Maria Magdaleena -näyttely. Monet-näyttely oli varsin perusteellinen ja taiteilijan merimaalaukset lumoavia. Paljastui mm. myös se, että Arsène Lupinin luoja Maurice Leblancin kesäasunto oli Étretat´ssa ja että hän sijoitti yhden Lupin-romaanin kyseiseen kaupunkiin. Näyttely oli oikea cornu copiae, jossa päivä kului rakentavasti.
Täysin toisenlainen kulttuurikokemus oli Eläkeläisten keikka Brotfabrikissa. Eläkeläiset nauttivat Saksassa kulttibändin mainetta soittamalla omia sovituksiaan ja sävellyksiään reippaassa humppatahdissa ja herjaamalla yleisöä. Väki oli kypsempää, joten en poikennut harmaapäänä joukosta. Ihmisillä oli päällään erilaisia humppa-teemaisia paitoja. Ensimmäisestä kappaleesta alkaen oli salissa vauhti päällä, pogoaminen villiä ja monet saksalaiset lauloivat suomeksi bändin kappaleita. Kuulin onneksi lemmikkini Poltetun humpan (Turpiinsa sietäisi ruma sakemanni/humppasi vaan vaikka paloi Rovaniemi). Lurex-siipistä ihanaa humppaperhosta en kuitenkaan valitettavasti kuullut. Kädessäni ollut pullollinen Faust-olutta auttoi selviytymään illasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti