Jean Racine: Ester

Ester (Esther) on Jean Racinen vuonna 1689 kirjoittama kolminäytöksinen näytelmä Raamatun Esterin kirjan pohjalta. Draaman ensiesitys oli Ludvig XIV:n toisen puolison Madame de Maintenonin perustamassa köyhien aatelisneitojen sisäoppilaitoksessa Saint-Cyrissä ja siitä tuli aikoinaan suuri menestys. Racine oli ennen draaman kirjoittamista luopunut näytelmien kirjoittamisesta, mutta hovin pyynnöstä hän kirjoitti sekä Esterin että Athalien, jotka kummatkin ovat teemaltaan uskonnollisia. Esterin kuoro-osuuksiin sävelsi Jean-Baptise Moreau musiikin.

Seuraavassa käytän meidän Raamatun suomennoksen nimiä, koska näytelmää ei ole käännetty eikä myös esitetty suomeksi. Luin teoksen Carl Theodor Gardertzin saksannoksena. Näytelmän henkilöt ovat seuraavat: Kserkses/Ahasverus (Persian kuningas), Ester (Persian kuningatar), Mordokai (Esterin kasvatusisä), Haman (Kserkseen suosikki), Sere (Hamanin vaimo), Hydaspes (kuninkaan palatsin virkamies), Asaf (toinen kuninkaan upseeri), Elisa (Esterin ystävätär), Taamar (Esterin seuralainen) ja juutalaisneitojen kuoro. Näytelmä tapahtuu Susan kaupungissa Kserkseen hovissa.

Ester kertoo ystävälleen Elisalle, kuinka hänestä tuli kuninkaan suosikki paljastettuaan salaliiton tätä vastaan ​​kasvatusisänsä Mordokain avulla. Mordokai kertoo Esterille, että kuningas Kserkses on suosikkinsa Hamanin neuvosta antanut julistuksen, jolla määrätään kaikkien Persian valtakunnan juutalaisten surmaaminen tulevina päivinä.

Amalekilaisten jälkeläinen Haman vihaa Mordokaita, koska Mordokai toistuvasti kielsi häneltä asianmukaisen kunnioituksen eikä koskaan polvistunut hänen edessään. Samaan aikaan Kserkses on saanut tietää, että Mordokai pelasti hänet salaliitolta vuosia aiemmin. Kuningas käskee Hamania järjestämään Mordokaille kiitoskulkueen. Ester on järkyttynyt juutalaisten tulevasta kohtalosta ja hän päättää pelastaa kansansa järjestämällä kutsut, joihin tulisivat Kserkses, Haman ja Mordokai.

Keskustellessaan vaimonsa kanssa ennen juhlaa Haman häpeää sitä, että hänen täytyi osoittaa kunnioitusta juutalaiselle Mordokaille. Siitä huolimatta hän pitää kuningattaren kutsua kunnioituksen osoituksena. Juhlassa Ester tunnustaa kuninkaalle aiemmin salaamansa juutalaisen verenperintönsä. Hän vakuuttaa kuninkaalle, ettei hänen kansansa haaveile salaliitosta häntä vastaan, ​​ja että Haman aikoo tuhota heidät kostaakseen kokemansa loukkaukset. Nyt alkaa Kserkseen sappi kiehua, ja kun Haman anelee kuningattarelta armoa ja heittäytyy tämän jalkoihin katuen rikoksiaan, raivostunut kuningas tuomitsee hänet kuolemaan ja nimittää Mordokain seuraajakseen. Näytelmä päättyy kuoron laulamaan kiitosrukoukseen.

Que son nom soit béni. Que son nom soit chanté.

Que l'on célèbre ses ouvrages,

Au-delà des temps et des âges,

Au-delà de l'éternité.

Näytelmän alussa Ester tuo esille oman tyytymättömyytensä korkeaan asemaansa ja hän halveksii hovin jumalatonta menoa ja loistoa. Häntä liikuutta eniten oman kansansa tuleva kohtalo Persian valtakunnassa. Antiikin draamojen tapaan kuoro tulkitsee päähenkilön mielentiloja ja ennustaa myös tulevia tapahtumia. Kuoro myös ennakoi tulevia kauhuja, joissa ei säästetä edes lapsia eikä vanhuksia, mutta toisaalta se pitää kansanmurhaa rangaistuksena isien synneistä.

Hydaspes on tyypillinen kätyrihahmo, joka kantelee Hamanille jopa Kserkseen unennäöt. Haman on keskittynyt rikkauksien ja vallan kahmimiseen ja käyttää juutalaisvihaa siinä välikappaleena. Samantyyppinen hahmo on myös Asaf, joka on valmis kertomaan, että Mordokai on juutalainen. Hamanin puoliso Sares tekee myös parhaansa horjuttaakseen Esterin valtaa juonimalla miehensä kanssa. Tässä draamassa naiset tuntuvat olevan oikeita pelinaisia ja he pyörittävät miehiä mielensä mukaan. Samantapaista naisvoimaa löytyy myös Racinen Andromakhesta.

Esterin kirja kannattaa lukea ennen tämän näytelmän lukemista, koska draamassa on raamatullinen pohjavire, mutta kerronta ja päähenkilöiden sielunliikkeet ovat jo varsin moderneja. Esim. kuningas Kserkseen hahmo on varsin ristiriitainen ja siinä mielessä myös nykyaikainen, koska hän ei edusta ainoastaan yhtä luonteenpiirrettä. Tämä lieneekin ollut yksi Racinen tuoma uudistus näytelmäkirjallisuuteen. Näytelmän lopun kuninkaan ylistys lienee aikanaan uponnut hyvin Ludvig XIV:een. 

Jos tätä draamaa ei vaivaudu lukemaan, niin Esterin kirja kannattaa aina lukea: siinä on draamaa, rokotusta antisemitismiä vastaan ja kerrotaanhan siinä myös purim-juhlan synty. Sopii miettiä myös Jeesus-silmälasit päässä, miten lukea Esterin kirjan sanomaa kristillisesti. 

Jos aikakoneella voisi siirtyä joihinkin menneisiin tapahtumiin, olisin mielelläni 6. elokuuta 1933 Kustavin kirkossa kuuntelemassa, kun Volter Kilpi lukee Alastalon salin ensimmäistä lukua Kirkkomaa. Olisin myös hyvin mielelläni ollut kärpäsenä Saint-Cyrin luostarikoulun katossa tammikuun 26. päivänä vuonna 1689.