Kanootilla Oulusta Helsinkiin

Tekijän vehnäjauhosäkeillä verhottu kanootti

Martti Raiveen teos Kanootilla Oulusta Helsinkiin kuvaa tekijän kajakilla suorittamaa retkeä kesällä 1931. Tuolloin kirjoittaja oli vielä koulupoika. Kirja on julkaistu vuonna 1948. Raive sai ajatuksen kanoottiretkestä sairasteltuaan edellisenä talvena keuhkotautia, ajatellen vahvistavansa itseään tällaisella uroteolla. Hän löysi puuvajasta noin viisimetrisen kajakin rungon, jonka päälle hän pingotti vanhoja vehnäjauhosäkkejä, jotka hän kyllästi vedenpitäviksi. Hän kiinnitti vielä tyhjät pirtukanisterit rungon sisään uppoamisen estämiseksi. Tekijä lähti matkalle vähäisin rahavaroin ja ilman kompassia, ainoastaan koulukartta apunaan. Yllättävää on, ettei edes kirjoittajan äiti pannut vastaan. Matka meloen Oulusta Helsinkiin kesti noin pari kuukautta, päivämatkan ollessa on parikymmentä kilometriä. Matkansa rahoitusta Raive tuki myymällä kortteja, joissa hän meloskeli taustalla Oulun siluetti. Matkan aikana hän yöpyi kalamajoissa, luotsiasemilla ja maalaistaloissa. 

Raiveen kirja ei välttämättä ole retkikirjallisuuden helmiä (paitsi antikvaarisen hintansa vuoksi), mutta sillä oli kuitenkin muutamia ansioita. Miltei kaikki luvut alkavat Kalevalan säkeillä, ja ei voi kuin ihmetellä, kuinka paljon vettä ja vedellä liikkumista kansalliseepoksessa on kuvattu. Merellinen luonto innoittaa myös tekijän itsensä runoiluun:

Utuhuntu kukkain ylle hiipi

kastehelmen terälehtiin heittäin.

Rastaan soittoon uupuu siukusiipi

illan laulut untuviinsa peittäin.

Taivaan sineen suvituuli haipuu,

mereen sulaa kulta auringon.

Kaislain kehtoon vieno laine vaipuu,

- uinuu unta hämytuokion.

Vaikka melontaretki tapahtuu kesäisellä merellä, mahtuu parin kuukauden matkaan monenlaista ilmaa ja dramatiikkaa. Nälkä ja rahattomuus vaivasivat aika ajoin, kalamajoista saattoi tarttua mukaan kirppuja ja täitä ja hengenlähtökin oli muutaman kerran lähellä, mutta kirjoittaja suhtautuu vastoinkäymisiin stoalaisella tyyneydellä. Heikko kajakkikin hajoaa monta kertaa, mutta aina Raive saa sen korjatuksi. Reitin varrella on aina kalamajoja, jotka ovat auki, ja joista löytyy tulitikkuja, halkoja ja kahvia. Hän pääsee myös miltei aina majoittumaan saariston tai rannikon maalaistaloihin, jotka kuvataan siisteiksi ja kukoistaviksi. Porin pohjoispuolella hoidettiin kaikki asiat kouluruotsilla, koska monet paikalliset ihmiset eivät osanneet suomea ollenkaan. Tuon ajan Suomessa ovet olivat auki ja kulkijat ruokittiin ja tarjottiin yösija. Ihmiset iloitsivat siitä, että kuulivat tarinoita muualta.

Matkallaan hän tapaa mm. haapaveteläisen kansanrunoilijan Viina-Matin. Myrskyä paetessaan hän joutuu sattumalta myös Robert Kajanuksen huvilalle, jossa vietetään herttaisen kultturipitoinen ilta. Kalajoella Raive joutuu auttamaan yksin synnyttävää naista: synnyttäjä antoi nuorukaiselle yksityiskohtaiset ohjeet, miten tämän tuli toimia. Hän joutui myös pirtutrokarien ja poliisien väliseen tulitaisteluun sumuisella merellä. Rohkeutta nuorelta mieheltä ei puuttunut: hän halusi käydä presidentin luona Naantalissa ja kävi tapaamassa Turun Sanomien päätoimittajaa tarjoten matkakertomustaan lehteen. Melontamatka päättyy onnellisesti Helsinkiin. 

Raiveen teoksesta avautuu kuva Suomesta, jossa ihmiset teitittelevät toisiaan, mutta avaavat kotinsa ovet vieraalle muitta mutkitta. Kirjaa siivittää isänmaallis-uskonnollinen vire. Merellistä luontoa kuvataan niin eloisasti, että lukijalle syntyy vaikutelma, että on mukana kanootissa. Kaunis, vanhanaikainen kirja. 

Kirjan piirroskuvitusta