Martti Kitunen

10 markan romaanin herkkä kansi vuodelta 1935

Tein ensimmäisen kerran tuttavuutta Martti Kitusen kanssa lukion ruotsintunnilla, jossa lukemiston yhtenä tekstinä oli (luultavasti Topeliuksen) kertomus Martti Kitusen karhunkaadosta. Heikki Korhosen kirjoittaman Kitus-elämänkerran hankin antikvariaatista sen kauniin kansikuvan tähden. 

Martti Kitunen eli Virroilla 1700-1800 -lukujen vaihteessa, ja hänen kerrotaan kaataneen kaikkiaan noin parisataa karhua. Korhosen kirja on vanhanaikaisella tavalla viihdyttävä. Teoksen alussa kuvataan Kitus-kultin nousua 1930-luvun Suomessa (kirja, patsas yms. muistamiset) ja sitten on viisi sivua Hämeen asutushistoriaa. Itse romaani kuvaa Kitusen elämää hänen kuolemaansa saakka karhunpyynti keskiössä. Karhunkaadosta oppii monenlaista asiaa, mm. sen, kuinka talvella karhunpesä paljastuu sen "henkireiän" avulla. Tähän ilmanvaihtoreikään työnnetään sitten seiväs ja karhut ajetaan pesästä ulos, jolloin sen suulla oleva ampuja tekee selvää karhuperheestä. 

Kaikki karhunkaato ei kuitenkaan sujunut näin helposti. Kitunen saattoi tippua suohon, jolloin ärsytetty karhu alkoi järsiä hänen kättään ja raapia päänahkaa irti. Piilukkoiset aseet eivät aina lauenneet tai ne olivat kosteita, jolloin karhunkaatoon piti ryhtyä puukon avulla. Joskus Kitunen joutui työntämään kätensä kyynärtä myöten karhun kitaan. Vaikuttava kohtaus oli se, kun Kitunen naulitsi ruumiillaan karhun puuta vasten ja piti sitä näin vangittuna koko aamupäivän, kunnes muut metsästäjät hänet pelastivat ja surmasivat karhun. 

Karhunkaadot päättyivät aina peijaisiin, joissa myös runoiltiin. Kerran oli itse Paavo Korhonen, Rautalammin suuri kansanrunoilija mukana. Hän kirjoitti mm. seuraavasti: "Ei oo toista miestä moista Kitus-Martin vertaa. Paljahin käsin on Nalle jäänyt monen monta kertaa. Riisuit turkin, riistit kintaat tuiman taiston takaa. Metsien kuningas, Mesikämmen voitettuna makaa." Asiaan kuului myös, että aina valutettiin karhun verta uhrikuusen juurelle, joka kaadettiin vasta vuonna 2001. 

Kirjassa kerrotaan myös Kitusen talonpidosta, mikä hoidettiin aina parhain päin. Tässä auttoi kovastikin Kitusen puoliso Margareta Antintytär. Vaimon tehtävänä romaanissa oli paikata Kitusen haavoja ja motkottaa jatkuvista eräretkistä. Lapsia Kitusilla oli useita.

Dramatiikkaa tuo kertomukseen mustalais-Kusti ja tämän vaimo Tinttu, jotka vehkeilevät kaikin tavoin Kitusia vastaan. Keskeinen juoni on Kitusen amuletin, karhunhampaan kohtalo. Tuo hammas toi onnea omistajalleen, ja ahnas sekä laiska mustalainen halusi hampaan itselleen keinolla millä hyvänsä. Monen vaiheen jälkeen hammas palaa oikealle omistajalleen ja mustalaiset saavat ansaitsemansa lopun. Tuo hammas on nykyään Korhosen sukuseuran omaisuutta.

Martti Kitunen on ollut raivaaja-sankari, urhea Suomi-pojan esikuva, joka paljain käsin kävi itseään voimakkaamman vihollisen kimppuun. Ehkä Kitus-kultissa on taustalla myös ulkopoliittinen viesti. Kenpä tietäis sen... Tässä vielä karhunkaadon innoittamaa  uudempaa musaa.