Rooman päiväkirja 27.5.2018

Santa Maria Maggiore

Viimeinen ohjelmallinen päivä alkoi jumalanpalveluksella Santa Maria Maggioren varhaiskristillisessä basilikassa, jonka sisätiloista vanhimmat ovat jo 400-luvulta. Kirkko on rakennettu paikalle, missä tapahtui nk. lumi-ihme. Neitsyt Maria ilmestyi lapsettomalle senaattoripariskunnalle, joka lahjoitti rahat kirkon rakentamiseen. Paavi Liberius käski sitten rakentaa basilikan sille paikalle, mihin sataa lunta. Tässä basilikassa on myös alkanut Marian kultti. Kirkon mosaiikkien teologinen viesti on rikas ja monikerroksinen. Kirkko on myös rakennustaiteellisesti monien aikakausien summa. Tunti jumalanpalveluksessa kului jo pelkästään tätä kauneutta ja hengellistä rikkautta ihmetellessä.

Marian ilmestys kuvattuna triumfikaaren mosaiikkeissa

Pyhäpäivä oli Pyhän kolminaisuuden päivä, Santissima Trinità ja myös Augustinus Canterburyläisen muistopäivä. Augustinus oli Englannin kirkon perustaja. Italian kirkoissa saa aina painetun käsiohjelman, jossa on kaikki tarvittava jumalanpalvelusta varten. Ohjelmassa kerrotaan myös seikkaperäisesti kunkin sunnuntain kristillinen merkitys, ja avataan päivän evankeliumin keskeisiä ajatuksia. Messu oli tällä kertaa latinankielinen saarnaa ja rukouksia lukuun ottamatta. Selebranttina oli arkkipiispa ja apunaan toistakymmentä kardinaalia. Oli siis kyseessä juhlajumalanpalvelus. Oli mielenkiintoista katsella juhlakulkueen korkeita kirkonmiehiä hienoissa punaisissa ja kultaisissa asuissaan: osa oli voimainsa tunnossa olevia kirkkoruhtinaita, osa jo hauraita vanhuksia, jotka olivat siirtymässä täältä iäisyyteen. Kaikki oli juhlavaa, kirkko täynnä väkeä ja ilmassa tuoksui olibaanihartsi eli suitsuke. Muotomenoa oli paljon, mutta ainakin ehtoollinen oli aitoa substanssia. Tosin meidän ryhmämme taisi jättää sen tällä kertaa väliin.

Aina iloinen kuljettajamme vei meidät sitten päivän viimeisiin kohteisiin, joista ensimmäinen oli Johannes Kastajalle omistettu kahdeksankulmainen kastekappeli, Battistero di San Giovanni, missä perimätiedon mukaan Konstantinus Suuri olisi kastettu. Konstantinuksen äidin, Helenan, haudan olimme nähneet jo edellisenä päivänä. Konstantinukseen törmäsin yllättäen muutama vuosi sitten Yorkissa, missä hänen patsaansa on Yorkin katedraalin varjossa. Konstantinus julistettiin Rooman keisariksi Yorkissa, joka tuolloin oli nimeltään Eburacum. Roomassa Konstantinuksen taisteluista muistuttaa vielä Ponte Milvio, jonka kautta myös suomalaiset matkustajat läpi vuosisatojen aina rautateiden aikakauteen saakka saapuivat Roomaan.

Kastekappeli on vanhin  tunnettu baptisterium, ja se on ollut esikuvana myöhemmille kastekappeleille. Ajatuksena on nimittäin ollut se, ettei kastamatonta lasta voi viedä kirkkoon, koska tämä oli vielä paholaisen vaikutuspiirissä, ja siksipä pitää rakentaa erillinen rakennus tätä toimitusta varten. Näitä laitoksia voi nähdä erimuotoisina ja kokoisina aina Sauvon kirkon vaatimattomasta, aidatusta kastefuntista Ravennan palatsimaisiin baptisterioihin. Kastealtaan pohjalla oli psalmin henkeen tehty veistos, jossa peura on lähteellä: "Sieluni janoaa Jumalaa. Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa, minä kaipaan sinua, Jumala."

Battisterio di San Giovanni

Nurkan takana on yksi Rooman pääkirkoista, Vatikaanille kuuluva paavin Lateraanikirkko. Paavit asetettiin virkaansa tässä kirkossa aina 1800-luvulle saakka. Kirkkoa kutsutaan vieläkin kaikkien kirkkojen äidiksi, omnium urbis et orbis ecclesiarum mater et caput. Mittasuhteiltaan kirkko vastaa Pietarinkirkkoa ja se on samoin, kuin monet muut kirkot Roomassa rakennushistoriallisesti monikerroksinen. Apsiksessa on kauniit mosaiikit ja siellä on myös baldakiinin alla paavin istuin. Erityisen pysähdyttävä oli Rooman kuurian ovi, joka oli yksi Lateraanin pääovista. Täällä matkalla näimme useita ovia, joista oli kuljettu jo yli 2000 vuotta.

Kuurian ovi Lateraanikirkossa

San Giovanni in Laterano

Lateraanikirkkoa koristaa Berninin veistämät 12 apostolia, joista Juudas on korvattu Paavalilla. Erityinen suosikkini oli Bartolomeus, joka pitää käsissään omaa nahkaansa. Bartolomeus nyljettiin ja naulittiin ristille. Myöhemmin hänen jäännöksensä tuotiin Italiaan, joista niiden pääosaa säilytetään San Bartolomeo all´Isolassa, Trasteveressä olevassa kirkossa, joka on omistettu marttyyreille. Se on vaikuttava pieni kirkko, jossa on dokumentteja myös nykyajan marttyyreistä (Oscar Romero, von Galen mm.).  Kirkko kuuluu San´Egidio -yhteisölle, josta postasin 21.5.2018 päiväkirjassa. 

Batholomeus nyljettiin, sit´ristin päälle surmattiin (Teksti Paimion kirkosta)

Kosmaattista lattiataidetta Lateraanikirkossa

Viimeinen kirkollinen kohde oli Santa Groce in Gerusalemme. Nimensä mukaisesti siellä säilytetään palaa Jeesuksen rististä, kahta piikkikruunun okaa ja Jeesuksen kynnenpalasta. Kirkon kosmaattiset lattiamosaiikit ovat myös vaikuttavat. Kirkon rakentamisen alkuvaiheet liittyvät myös em. Helenaan ja Konstantinukseen, joiden patsaat ovat kirkon katolla. 

Hiljentymistä ristireliikin äärellä

Varsin mielenkiintoinen ja liikuttava on Antonietta Meon (Nennolina) elämä, jolle oli omistettu pieni kappeli kirkossa. Hän on saanut arvonimen venerabile. Antonietta syntyi porvarilliseen perheeseen Roomassa vuonna 1930. Jo pienestä pitäen hänestä kerrotaan säteilleen erikoista voimaa ja lapsena hän johti pihapiirin leikkejä ja oli pidetty toveri. 

Nennolina sairastui kuitenkin luusyöpään ja hänen toinen jalkansa amputoitiin. Vähän ennen varhaista kuolemaansa (hän kuoli kuuden vuoden iässä), alkoi Nennolina kirjoittaa kirjeitä Jeesukselle ja Neitsyt Marialle. Kirjeet olivat liikuttavia mutta samalla teologisesti kypsiä. Lähestyvä kuolema oli hänelle voitto. Hän ammensi kärsimyksistään teologista viisautta. Nennolinan kirjeet Jeesukselle päättyivät sanoihin "pieni tyttösi lähettää sinulle paljon suukkoja". 

Nennolina on haudattu Santa Croce in Gerusalemmen kirkkoon. 1970-luvulla paavi Benedictus XVI aloitti neuvottelut Nennolinan autuaaksi julistamiseksi ja tämä myös tapahtui. On osoitettu myös yksi ihme, minkä Nennolinan puoleen kääntyminen on saanut aikaan, joten hän on tiellä kohti pyhimykseksi julistamista. 

Venerabile Antonietta Meo

Tämä lapsi-profeetta kosketti minua erityisesti. Jos hän tuo ihmisiä lähelle Jeesusta, niin silloin on hänen tehtävänsä täytetty. Tässä Nennolinan rukous:

O Dio, Padre degli umili,

noi ti ringraziamo
perchè in Antonietta Meo
ci hai donato un'immagine viva
del tuo Amore e della Tua Sapienza,
rivelata ai piccoli.
Tu, che Le hai dato la Grazia
di essere unita alla Croce
del Signore Gesù
e di soffrire con fortezza e con gioia,
rendila gloriosa anche ora sulla terra,
perchè sia per tutti
un esempio luminoso
di fedeltà al Vangelo,
concedi a noi il suo amore semplice
e ardente
all'Eucarestia e alla Chiesa;
vieni incontro alla nostra povertà
e, per la sua intercessione,
secondo la Tua Santà Volontà,
donaci la grazia
che, con fiducia, Ti chiediamo.
amen

Nennolinan kirje Jeesukselle

Kirkollinen matkamme päättyi tähän. Viikko oli ollut vaikutteista ylitsevuotava. Oli myös mielenkiintoista kuulla toisten matkalaisten näkemyksiä nähdystä ja koetusta. Loppuun sopii pari palaa Kersti Bergrothin Maailman Roomasta: "Vasta Roomassa tunnemme olevamme oman kulttuurimme, oman laajemman elämämme alkukodissa. Sieltä on lähtöisin tämä maapallon viimeksi tapahtunut sivistys...Rooma on nykyisyytemme alku. Se on nykyisyyttä kauniimpi, niin kuin elämän alku aina on, mutta se on lähellä, se on meidän."