Aitan aarteita

Alkukesäinen aitan siivous toi esille muinaismuistoja ajoista ja ihmisistä, joita ei enää ole. Agda-mummon paperinarusta tehty kesäkenkä 1940-luvulta on vieläkin väreiltään kaunis. Agda kuoli ollessani ihan pieni, en muista hänestä mitään, eikä hänestä ole jäljellä enää kuin yksi valokuva, kenkä, lesti ja mökin akileija-penkki. Ei ole enää myöskään ketään kertomassa, minkälainen hän oli.

Tässä on Agdan lesti. Lesti kertoo ajasta, jolloin kenkä oli arvokas osa pukeutumista, koska se tehtiin mittojen mukaan ja vaati siis käsityötä. Kenkiä hoidettiin ja niitä pidettiin pitkään. Tähän oli ennen köyhälläkin varaa, nykyään mittatilauskenkiä tekevät vain varakkaat, jos edes hekään. Tällä alueella olemme tulleet köyhemmiksi. Katsokaa vanhoja valokuvia ja ihailkaa ihmisten hyvin istuvia vaatteita! Niiden salaisuus oli käsityö. Kaikkea oli vähemmän, mutta siitä vähästä pidettiin hyvää huolta.

Kalle-papan itse parkitsema rukkanen 1930-luvulta. Kalle oli pienviljelijä ja tukkilainen. En muista hänestäkään mitään, koska hän kuoli ennen aikojaan, isäkään ei halunnut kertoa hänestä juuri mitään. Tämä rukkanen ja kessupölkky ovat muistona hänestä. Kallesta on jäljellä myös valokuva, missä hän saapastelee leveissä housuissaan, saappaissaan ja Holkki-Työmies suussaan Kuopion kadulla: täysin katu-uskottavaa tupakkaa myöten.

OTK:n hehkumattomia tulitikkuja. Osuustoiminta leimasi lapsuuttani, koska isä oli osuustoimintamies henkeen ja vereen. Oikeaa osuustoimintaa oli vain edistysmielinen osuuskauppatoiminta. SOK edusti osuusporvareita, ja siihen kauppaan ei saanut mennä kuin suurimmassa hädässä. Yksityiskauppiaat edustivat jo riistoa ja sortoa, eikä K-kaupassa käyty kuin painajaisunissa. Niinpä heti opiskelemaan päästyäni ja vapauduttuani kotini edistysmielisestä ilmapiiristä tein ostokseni heti ensimmäisenä päivänä yksityiskauppiaalla.

Osuusliikkeet muodostivat kuitenkin ihan oman maailmansa. Niillä oli kauppojen lisäksi omat leipomonsa, tuotantolaitoksensa ja koulutuskeskuksensa. Työntekijöistä pidettiin myös hyvää huolta, ja koko toimintaa leimasi yhteisöllisyys ja optimismi. Kaikki tämänkaltainen osuustoiminta on jo mennyttä maailmaa.

Tässä on isäni ainoa kaupasta ostettu lelu - hevoskärryt. Minä liitän se aina mustalaisiin. Pienenä minua peloteltiin, kuten varmaan miltei kaikkia ikäisiäni, että "jos et tottele, tulee mustalainen ja vie sinut mennessään". Lapsuudessani mustalaiset liikkuivat kärryillä ja uhka oli siis todellinen. Isä opetti vielä vihapuherunon: "Aisat katkes, kärryt kaatui, huuto kuului, kuolo saapui, siihen loppui hevoskaupat sulta, muistellen Santeri ja Hulta." Tämä kaikki folklore on muinaissuomalaista, kuten lukijani huomaa.

Aitassa on vielä vanha rysä, harjuslauta, atrain,tulikoura ja karbidilamppu. Pienenä kävin isän kanssa joskus rysällä, ja silloin tällöin pyydettiin myös harjuslaudalla, uivalla torpedolla, josta roikkuvassa siimassa oli perhoja harjusten narraamiseksi. En muista, että koskaan olisi mitään saatu, mutta jännittävää oli. Kerran olen ollut myös tuulastamassa, mutta tulikourassa ei ollut tervasta, vaan proosallinen petromaksi. Tunnelma oli kuitenkin aito saalistustunnelma, kun tervattu vene syksyisenä iltana lipui hiljaa kaislikossa, ja pian atraimen päässä sätki hauki. Tulikourassa ja atraimessa näkyy hyvin kyläsepän kädenjälki.

Tällä taivutettiin reen jalaksia luokille. Reki oli tärkeä, koska sillä haettiin tukit metsästä, ja metsätöillä elettiin talven yli. Suksihöyläkin löytyi vielä aitasta, siellä oli myös mäystimellinen tervattu suksi. Mäystin oli tehty varmaankin samasta nahasta kuin rukkanen. Kaikki tämä käsityötä.

Saunarantaan istutettiin neljäkymmentä vuotta sitten Terijoen salava. Sen toi meille Onni-setä, mies, jonka sotaretki alkoi jo 1936 hänen mennessä armeijaan ja päättyi 1945 Lapin sotaan. Hän oli sodan merkitsemä mies ja eli öisin sodan taistelut ties kuinka monenteen kertaan, siksi kovaa hän aina öisin huusi. Salavan hän toi kotipihaansa Syvärin rannalta, ja tästä puusta tuli istukas meidän rantaamme. Onni heittäytyi runolliseksi kuvaillessaan Aunuksen luontoa: mustaa multaa oli metrien syvyyteen, ja jo huhtikuussa oli siellä täysi kevät. Saunarannan salava on jo pari kertaa saunan kokoinen, hieno sielukas puu, joka on kaunis kaikkina vuodenaikoina, ja josta tulee mieleen Japani.

 

Tästä ovesta on astuttu jo kahdeksankymmentä vuotta saunaan. Savusaunasta on jäljellä enää tämä ovi. Saunan löyly on pehmeä. Vaikka kaikki on vaatimatonta, on paikalla pyhyyden tuntu. Au recherche du temps perdu...