Yksin yli Atlantin

 

Olavi Kivikosken Yksin yli Atlantin (Porvoo 1954) on klassinen meriseikkailukertomus ja selviytymistarina, joka jaksaa pitää lukijansa otteessaan loppuun saakka. Olavi Kivikoski purjehti Turquoise-veneellään 15.6.-23.10 1953 New Yorkin Harlemin pursiseuran laiturista Kemin sisäsatamaan. Vene oli kaksimoottorinen kuunari, jonka pituus oli 10 metriä, leveys 2.5 metriä ja painoa kajuutan lattian alla oli yhteensä 2500 kg. Kivikoski oli merimies, mutta kertoo olleensa purjehtijana harrastelija. Tämä ei täysin kyllä pitänyt paikkaansa, kun hän esimerkiksi kuvailee tarkasti veneensä purjeiden ja ajoankkurin käyttöä. 

Asennetta vaati myös se, että purjeveneen moottori hajosi jo alkumatkasta, ja 160 litran juomavedestä puolet valui hukkaan jo Amerikan rannikolla ollessa. Vettä hän sai sitten sadevedestä ja säilykkeistä, joita hänellä oli puolen vuoden varastot. Tarkkoja merikarttoja hänellä ei myöskään ollut, mutta sijaintinsa hän pystyi melko tarkasti määrittelemään sekstantin ja lokin avulla. Purjehdusreittiä hän joutui merivirtojen takia muuttamaan siten, että hän purjehti New Foundlandille saakka, ja siitä 50. leveyspiiriä pitkin Irlannin rannikolle, Doverin salmeen, Thamesin suistoon ja Den Halderin satamaan Hollannissa. Kielin kanavan kautta ja Ruotsin rannikkoa pitkin hän purjehti Kemiin saakka.

Parhaina päivinä Turquoise pystyi taittamaan yli 100 meripeninkulmaa, mutta paha myrsky yllätti purjehtijan kolme kertaa, jolloin vene piti ohjata piihin, jolloin purjeissa ei ollut vetoa ja ajoankkuri oli laskettu. Kivikosken kuvaamat myrskykokemukset saavat lukijankin vatsan kiertämään: Atlantilla hän oli hukkua veneineen, Irlannin rannikolla paiskautua rantakallioihin ja Hollannin rannikolla hänet pelastaa hukkumasta isompi alus, joka vetää purjehtijan satamaan turvaan. Thames suistossa Southend on Sean satamassa Kivikoski ei muista ottaa vuorovettä huomioon, ja hän herää mudassa makaavassa purjeveneessään.

Kivikoski piti säännöllistä lokikirjaa ja kirjoitti myös muita havaintojaan matkan aikana. Tyynen sään aikana hän kuuntelee radiota ja lukee kirjallisuutta, jota hän on ottanut paljon mukaansa. Ruokatalouttaan hän kuvaa seuraavasti:

BBC:n musiikkiohjelman säestyksellä hääräilen illallisen kimpussa. Ensin purkillinen kanakeittoa, tai oikeastaan vain riisilientä, jossa on hyvin pieni nokare kananlihaa. Lusikoin sen suoraan kattilasta, sillä astioiden pesu on minusta maailman vastenmielisintä hommaa. Sitten seuraa neljä kuoriperunaa, jotka kypsyvät painekattilassa nopeasti, yksi keskikokoinen mehukas sipuli, kylmää Spam-merkkistä säilykelihaa, maksapasteijaa, voita, kuivaa näkkileipää, tomaattisosetta, sinappia ja noin puoli litraa maitoa, joka on tehty maitojauheesta sadeveteen. Pääaterian jälkeen keitän kupin hyvin väkevää kahvia. Lisään sekaan sokeroitua kermaa, sokeria ja sakariinitabletin. Syön vielä palan näkkileipää, jonka päälle levitän vahvasti voita, vähän maapähkinäsosetta ja lopuksi oikeaa mansikkahilloa.

Kirjan merikuvaukset ovat kauniita, ja tuntuu kuin tekijä kävisi koko ajan vuoropuhelua luonnon kanssa. Tähän keskustelikumppanien joukkoon kuuluvat myös linnut, pyöriäiset, kalat ja valaat. Hollannissa, Saksassa ja Ruotsissa ollessaan tekijällä on monenlaisia seikkailuja virkavallan ja paikallisten ihmisten kanssa. Tuolloin Eurooppa oli todella toisenlainen kuin nykyinen. Kemissä Kivikoski saa sankarin vastaanoton, ja siellä hän kohtaa myös äitinsä, jota hän ei ollut nähnyt kymmeneen vuoteen. 

Kirja oli mm. siksi innostava, etten ole koskaan purjehtinut, ja oli mielenkiintoista nähdä, kuinka hienosti Kivikoski selvisi varsin kiperistä paikoista. Se, että tartuin tähän teokseen, johtui myös siitä, että olen suurella ilolla lukenut Göran Schildtin purjehdusklassikot Toivematka ja Aurinkolaiva. Virolainen Ahto Valter purjehti 1930-luvulla useaan otteeseen veljensä kanssa Atlantin yli Tallinnasta New Yorkiin, ja omistautui myöhemmin Amerikassa tutkimusmatkailuun. Jaanis Valk on ohjannut tästä purjehtijasta mielenkiintoisen elokuvan Ahto.Unistuste jaht vuonna 2018.

Turquoise