Réginald Outhier: Matka Pohjan perille 1736 - 1737

 Outhier - BnF, Gallica, figure extraite du Journal d'un voyage au Nord, accès en ligne, Gemeinfrei, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=38474623

Réginald Outhierin "Matka Pohjan perille 1736 - 1737" on julkaistu suomeksi vuonna 1975. Teoksen on ranskasta kääntänyt Marja Itkonen-Kaila. Ranskan Kuninkaallisen tiedeakatemia jäsen, pastori Outhier kuvaa varsin koruttomasti ranskalaisen mittausryhmän matkaa Pariisin, Dunkerquen, Tanskan ja Ruotsin kautta Pohjan perille eli Torniojokilaaksoon. 

Retkikuntaa johti Pierre Louis Moreau de Maupertuis, ranskalainen matemaatikko, jonka tehtävänä oli mitata yhden asteen suuruisen meridiaaninkaaren todellinen pituus maastossa. Tarkoituksena oli näin selvittää, onko maapallo navoiltaan litistynyt. De Maupertuis´n myöhemmät vaiheet olivat vauhdikkaat: hän oli Émilie de Châtelet´n geometrian opettaja ja tämän rakastaja (Émilieltä liikeni rakkautta myös Voltairelle), eri tiedeakatemioiden jäsen ja monialainen tiedemies. Hänellä kerrotaan olleen varsin hankalan luonteen. Tosin tämä karaktääriongelma ei käy ilmi millään tavalla Outhierin kirjasta, koska kirjoittaja on lojaali esimiehelleen ja esittää tämän toimet aina parhaassa valossa.

Kirjan alussa on suomentajan alkusanat, jossa kiinnitetään huomiota lähinnä ortografisiin ongelmiin ja Toivo Harjunpään kirjoittama suomalaisen laitoksen esipuhe, jossa varsin seikkaperäisesti esitellään teoksen aatteellinen ja tieteellinen ympäristö ja jossa kerrotaan myös teoksen kirjoittajan vaiheista. Kirja kokonaisuudessaan on kaunista painotyötä ja sitä on ilo pitää kädessä.

Teos on laadittu päiväkirjan muotoon. Jokainen paikkakunta ja jokainen mittauspäivä on kuvattu tarkasti. Nykypäivän matkailija voisi varsin hyvin tehdä saman matkan vaikkapa Tukholmasta Tornioon käyttämällä Outhierin kirjaa matkaoppaanaan. Kerronta on hieman kuivakkaa ja asiallista, mutta lukijalle avautuu kuitenkin eteen 1700-luvun Ruotsi varsin elävänä. Teos oli tarkoitettu matkakertomukseksi projektin rahoittajalle, ei kaunokirjalliseksi teokseksi. Tosin paikoin löytyy myös herkkiä kohtia: ”Perjantaina huomattiin mastoissa pieni vihervarpunen; se lenteli kannen ja köysistön välissä ja seurasi meitä kuukauden kahdeksanteen päivään asti, jonka jälkeen sitä ei enää näkynyt.”

Pastorina Outhier kuvaa usein paikkakunnan kirkollisia oloja: Tukholmassa hän voi ottaa osaa katoliseen messuun, ja hän toimi myös retkikunnan sielunhoitajana. Luterilaisuuteen hän suhtautuu myönteisesti ehkä myös siksi, että Torniossa he asuivat sikäläisen kirkkoherran luona, joka puhui sujuvasti ranskaa ja auttoi kaikin tavoin retkikuntaa. He osallistuivat myös säännöllisesti luterilaisiin jumalanpalveluksiin. Toisinaan Outhier jopa ihmettelee pohjolan ihmisten hurskauden määrää. 

Mittauksia kuvataan seikkaperäisesti. Paikallinen väestö oli myös mielellään mukana auttamassa. Metsää kaadettiin surutta, jotta linjamerkit saatiin näkymään. Ainoa todellinen vaiva olivat sääsket ja mäkäräiset. Miehet saattoivat päiväkaudet viettää luonnossa ja yöpyä teltoissa. Ruuan he hankkivat maalaistaloista. Koskia laskettiin ja vaaroille noustiin ja kaikkia matkan käänteitä kuvataan tarkasti. 

Torniojokilaaksosta tarjoutuu lukijalle varsin kaunis kuva: ystävälliset ihmiset, kaunis luonto ja viljavat, hyvin hoidetut kulttuurimaisemat. Säätyläiset ovat sivistyneitä, he puhuvat joko ranskaa tai latinaa ja heillä on runsaat pitopöydät. Paikallista aineellista kulttuuria kuvataan myös: "Kaupungin porvareilla samoin kuin maaseudun talonpojilla on vuoteissaan vain yksi lakana, toisen lakanan sijaan on valkea jäniksennahkapeite. Monilla talonpojilla on hopeisia lusikoita, pikareita ja maljoja..." Kaikessa elämässä maalla ja kaupungissa heijastuu siisteys, järjestys ja hurskaus. 

Matkan tuloksena oli laaja mittausaineisto, kartat mittausalueista ja monista kaupungeista. Ranskan akatemialla on ollut rahaa ja sivitystahtoa lähettää yli kymmenmiehinen retkikunta vuodeksi Tornijokilaaksoon. Outhierin matkakuvausta luettiin aikanaan paljon ja se on nykylukijallekin viehättävää luettavaa huolimatta kirjan hieman luetteloivasta tyylistä.