Astarten uhri

Suomalaisella Lähi-idäntutkimuksella on kunniakkaat perinteet jo 1600-luvulta alkaen. Vanhemman tiedemiespolven tunnetuin edustaja oli G.A.Wallin, jonka teos Tutkimusmatkoilla arabien parissa on tämän tieteenalan popularisoinnin klassikko. Lähi-idän tutkimus on alun perin kummunnut teologisesta tutkimuksesta, ja monet tutkijat ovatkin olleet sekä teologeja että arkeologeja tai kielitieteilijöitä (mm. Arthur Hjelt, Armas Salonen). Meillä on ollut ja on edelleen merkittäviä seemiläisten kielten tutkijoita ja egyptologeja (mm. Knut Tallquist, Jussi Aro, Jaakko Hämeen-Anttila, Rostislav Holthoer) ja Lähi-idässä tutkimustyötä tehneitä sosiaaliantropologeja (Edvard Westermarck, Hilma Granqvist). Yliopisto-opetuksen lisäksi merkittävän panoksen tälle tieteenalalle antaa Suomen Lähi-idän instituutti (FIME). 

Suomessa on parin viime vuoden aikana ollut mainio tilaisuus tutustua Egyptin muinaiseen kulttuuriin: toissa vuonna Sinebrychoffin museossa oli näyttely Italia ja Orientin lumo, jossa oli Ippolito Gaffin maalauksia vanhasta Egyptistä, parhaillaan on Amos Rexissä menossa Egyptin loisto -näyttely ja Tallinnan Kumussa Egiptuse hiilgus. Niiluse oru kunst -näyttely. Assyriologi Sanna Aro on kirjoittanut Rexin näyttelystä mielenkiintoisen ja analyyttisen postauksen. Jos suinkin on mahdollista, kannattaa myös käydä Tampereen Vapriikin Ostia, portti Roomaan -näyttelyssä, missä menneisyys on tehty todella eläväksi. Minua liikutti erityisesti huolella rakennettu ja tunnelmallinen mithraeum, joka toi mieleen Rooman San Clementen rikkaat uumenet.

Aapeli Saarisalo kuuluu näihin merkittäviin Lähi-idän tutkijoihin, jotka ovat osanneet aikaan myös popularisoida tutkimustensa tuloksia. Olen aikaisemmin jo postannut hänen teoksestaan Paratiisin maan kaivauksia, jossa on mielenkiintoisia esityksiä mandealaisista, jesideistä, nestorialaisista ja armenialaisten kansanmurhasta. Tämän ohella Saarisalo kuvaa seikkaperäisesti kaivauksiaan Mesopotamiassa.

Perheen iltalukuna luettiin lokakuulla Aapeli Saarisalon Astarten uhri (Porvoo 1929), joka oli varsin erikoislaatuinen teos. Itse romaani on 350 sivuinen, lisänä on kirjallisuusluettelo, kaksikymmensivuinen selitysluettelo ja neljä karttasivua Lähi-idän alueelta. Teos on kirjoitettu Palestiinan Akkossa vuonna 1929. Tekijän mukaan hän vastaa vain laastimuurauksesta - muu materiaali on ollut muinaistutkimuksen raaka-ainetta ja arabialaista folklorea. 

Lyhykäisesti teos kuvaa babylonialaisen prinsessa Nannan ja Babylonian hovin korkean upseerin Iili-amranin (nimi merkitsee "jumalani katso minua") matkaa Palestiinan läpi Egyptiin, missä Nannanasta oli tarkoitus tulla Ramses III puoliso, tai pikemminkin yksi nainen faaraon haaremiin. Karavaani joutuu israelilaisten hyökkäyksen kohteeksi, mutta kummatkin päähenkilöt selviävät Egyptiin. Iili-amrani kuolee, hänet muumioidaan ja haudataan suurin juhlallisuuksin. Nanna ei viihdy faaraon hovissa, vaan hänen rakkautensa on kohdistunut ainoastaan Iili-amraniin, ei Ramsekseen. Lopulta Nanna riutuu rakkaudessaan ja kuolee rakastettunsa muumion äärellä nähden samalla egyptiläisen ankh-merkin muuttuvan ristiksi:

Samassa välkähtää valo niin kirkas kuin säihkyvin salama, ja Nanna huomaa ristin muuttaneen muotoansa. Sen yläpään silmukka on kadottanut soikionmuotonsa litistymällä yhdeksi suoraksi viivaksi - kahden ristikkäin asetetun puun muotoisena se seisoo loistaen verenpunaisena. 

Läpi koko teoksen kulkee yhtenä juonteena Kristus-odotus. Se ilmenee israelilaisten tiukassa monoteismissa ja epäsuorasti myös egyptiläisten rituaalien tarkastelussa. Nannalla on ilmiselvästi etsikkoaika, ja lukija voi mielessään tutkia sitä, ketkä ovat osallisia pelastuksesta:

Mutta jos sammakot syntyvät pelkästä virran liejusta kuolleista nousemisen vertauskuvina, eikö paljon paremmin jumalilla ole valtaa herättää ihmisten maatuneita ruumiita uuteen eloon, sellaiseen eloon, joka on nykyistä parempi...

Saarisalo oli tutkinut mm. Babylonian ja Egyptin välisiä kulkuyhteyksiä varsinkin Galilean alueella, ja romaanin alkuosa kuvaa tarkasti elämää tuon alueen kylissä ja kaupungeissa. Samoin elämää Egyptissä, varsinkin Isiksen ja Osiriksen kulttia kuvataan laajasti. Arkeologina Saarisalo omistaa paljon huomiota tapahtumapaikkojen aineelliselle kulttuurille aina ruokia, koruja ja vaatepartta myöten. Lukijalle tämä runsaus ottaa välillä voimille, koska se syö samalla draamallista jännitystä, jota muutenkin on teoksessa vähänlaisesti. Hauska yksityiskohta oli, että hovissa toimi mm. voiteensekoittaja, josta tuli heti mieleen taidehistorian luennoilla käsitelty Narmerin ihomaalipaletti. 

Vaikka Saarisalon teos on romaanina vaatimaton, sen lukeminen avasi minulle seuraavat näkymät: Israelin ja Egyptin aineellisen ja hengellisen elämän laaja kuvaaminen, egyptiläisen runouden kauneus ja madonnakultin esihistorian kuvaaminen. Teoksessa on runsaasti muinaista runoutta, joka tuntuu edelleenkin ajankohtaiselta ja koskettavalta. Mielenkiintoista on myös Lähi-idän uskontojen voimakas eroottinen juonne, joka näkyi esim. Astarten, Isiksen ja Ištarin palvonnassa. Näistä naisjumaluuksista ei ole kuin hyppy Neitsyt Mariaan.