Arkiston aarteita

Olen toukokuusta lähtien melko säännöllisesti työskennellyt Viron Kansallisarkistossa (Eesti Rahvusarhiiv) vapaehtoisena järjestely- ja digitointitehtävissä. Arkiston tehtävänä on Viron historiallisen aineiston arviointi, taltiointi ja sen monipuolisen hyödyntämisen mahdollistaminen. Arkiston keskuspaikka on Tartossa sijaitseva Noora, jonka lisäksi arkistolla on toimipaikkoja Tallinnassa, Valgassa ja Rakveressä ja tämän lisäksi Virossa on 15 maakunta-arkistoa. Kansallisarkistossa on kaikkiaan 10 miljoonaa arkistokappaletta, joista vanhimmat ovat 1200-luvulta, 25 miljoonaa digitaalista tallennetta, 9,5 miljoona metriä filmimateriaaleja, 150000 karttaa ja 1500 pergamenttidokumenttia. Kansallisarkiston nykyinen johtaja on historioitsija Priit Prisko. Seuraavassa esitän muutamia arkistoista avautuneita näkökulmia ja tekstinäytteitä Viron historiaan.

Optantit olivat joko Viron kansalaisia tai etnisesti virolaisia, jotka jäivät Tarton rauhansopimuksen jälkeen Neuvosto-Venäjälle tahtoen kuitenkin muuttaa takaisin Viroon. Optantteja oli kaikkiaan noin 150000, joista noin 80000 palasi Viroon. Näitä virolaisia oli moneen lähtöön: oli tehtaanomistajia, virkamiehiä ja toimihenkilöitä, jotka olivat jo kauan asuneet Venäjällä ja osin venäläistyneet. Joukossa oli myös paljon ihmisiä, jotka oli pidätetty erinäisistä syistä: osa poliittisen toiminnan vuoksi (agentit, valkokaartilaiset), osa taas rikollisen taustansa takia (yleensä mustanpörssin kauppa tai irtolaisuus). Jotkut onnettomat kalamiehet eksyivät Peipsijärvellä yli uuden valtakunnanrajan, ja joutuivat palaamaan kotiin Siperian kautta, osa taas oli väärässä paikassa väärään aikaan menettäen joko vapautensa tai henkensä. Syksyllä luin ja järjestin satojen virolaisten optanttien asiakirjoja, joita on säilytetty Viron Moskovan suurlähetystössä.

Oikeudenkäyttö 1920-luvun Neuvostoliitossa muistutti kovasti tämänpäiväistä venäläistä menoa: kaikkia epäiltiin, ja mitättömistä tai olemattomista syistä ihmisille saatettiin langettaa pitkiä vankeus- tai kuolemantuomioita. Oikeudenkäyntien pöytäkirjat oli usein pikaisesti sutaistu esim. vanhojen pankki- tai vakuutusyhtiöiden asiapapereiden taakse paperipulan vuoksi. Leireiltä tai vankiloista lähetetyt avunpyynnöt oli kirjoitettu vessapaperia muistuttavalle paperille lyijykynällä. Yleinen pyyntö vankilasta oli oman vangitsemisen syyn selvittäminen tai aineellisen avun pyytäminen. Suurlähetystö lähetti joillekin vangituille ruokaa ja villavaatteita, joista löytyivät myös tarkat laskut. Suurlähetystö yritti mahdollisuuksien mukaan auttaa vangittuja virolaisia, ei tosin aina menestyksellä. Seuraavassa pari dokumenttia käännettynä. Nimet olen poistanut näistä asiakirjoista, vaikka kaikki asianosaiset ovat kuolleet aikoja sitten ja asiakirjat ovat julkisia.

Anomus. Minun sukulaiseni rouva X:n mies, joka asuu Wei-sha-hossa Kiinan Harbinissa ja joka on Viron kansalainen, kotoisin Tartosta, on neuvostoviranomaisten toimesta pidätetty Siperian Blagovesthenkissä 8. tammikuuta 1924 ilman mitään perustetta. Siksi pyydän ulkoministeriötä, jos mitenkään mahdollista, vapauttamaan hänet tai ainakin selvittämään hänen kohtalonsa. Tallinnassa 28. maaliskuuta 1924.

Moskova Petrograd...7091 23 30/10 2 55. Jan-veli on tuomittu ammuttavaksi 30. lokakuuta, mutta vielä hän on elossa. Stepanova.

Asiakirjoista tulee ilmi ihmisten hätä, kun kaikki pohja omalta toiminnalta oli viety, ja myös järkytys siitä, millaiseksi neuvostoelämä oli vähitellen muodostunut. Kateelliset naapurit ja työtoverit pitivät myös huolen siitä, ettei elämä Neuvosto-Venäjällä ollut millään muotoa helppoa. Näitä kahnauksia ja ilmiantoja on runsaasti kuvattu näissä dokumenteissa. Vankilaolojen kuvaukset ovat myös karua luettavaa. Virolaisten käsitys optanteista ei ollut toisinaan kovin myönteinen, vaan heitä pidettiin kansallisesti epäluotettavana aineksena.

Optanttien tavaroita lastataan venäläisestä junasta virolaiseen
(Kuva: Rahvusrahiiv/Meediateek)

Myöhemmin syksyllä järjestin tuhansia Viron poliittisen poliisin (PolPol), Julgeolekupolitsein (Jupo), joka oli Saksan miehitysajan poliisi ja KGB:n kuulusteluasiakirjoja, joista ensimmäiset olivat 1920-luvulta ja viimeiset 1970-luvulta. Viron ensimmäisen itsenäisyyden aikana poliittinen poliisi valvoi erityisesti vasemmistolaisia ja kommunisteja. Satojen ihmisten tiedoissa oli maininta maanpetturuudesta, vakoilusta vainolaisen hyväksi tai muusta myyräntyöstä. Työväenlehtien tilaajat, työväen seuroihin ja vasemmistopuolueisiin kuuluvat ihmiset olivat myös luetteloitu esim. maininalla, että henkilö liikkuu kyseenalaisessa seurassa, harjoittaa epäilyttävää kirjeenvaihtoa tai että tätä pitäisi tarkkailla. Kokonaisia sukukuntia toimi vakoilijoina Neuvosto-Venäjän hyväksi. Oli myös yllätys, että monet koulutetut virolaiset tukivat kommunisteja ja myös neuvostovaltaa Virossa. Seuraavassa muutama ote kortistoista.

Tiedot Viljandin apujaoksesta. Henkilö on suuri kommunistien tukija ja odottaa, että Peipsijärven takaa tulee oikea hallinto Viroon.

20.IV 1940 Vooren kunnassa Arnold Reialin kaupassa hän sanoi, että "te pirut leikkaatte meidän kurkut, mutta kun Stalin tulee, leikkaamme me teidän kurkut" sitten hän myöhemmin uhkaili paikallista konstaapelia. Poliisijohto määräsi hänelle...50 kruunua sakkoa tai 20 päivää tutkintavankeutta.

4.heinäkuuta 1936 Olustveren kunnassa heinäpellolla X teki loukkaavia huomioita riigivanemasta ja puolustusvoiminen komentajasta kenraali Laidonerista väittäen, että kenraali on puliveivari, pelkkä hamppari ja koira...tuomittiin 100 kruunun sakkoihin tai 30 päivän tutkintavankeuteen.

On myös mielenkiintoista, kuinka Virossa yritettiin varjella asiallisia välejä Saksaan ja Neuvostoliittoon. Myös kiihottamisesta omaa kansaa vastaan sai rangaistuksen.

27.VI 1940 Nõmmella Silla-kadulla "Lihatsentraalin" kaupassa hän sanoi, että "työläisten kädestä otettiin pyssyt pois ja ne annettiin huligaanien käteen, niin ettei jää muuta mahdollisuutta kuin heti tarttua kirveeseen." Neuvosto-Venäjän sotaväestä hän sanoi, että "nyt ne tulevat meille ja syövät lihat ja kaiken muun meiltä". Sisäisen turvallisuuden päällikön päätöksellä...henkilö tuomittiin 100 kruunun sakkoihin tai 14 päivän tutkintavankeuteen. 

16.XII 1939 Lihulan kansakoulun tiloissa paikalliset Nuoret kotkat järjestivät koulun kuusijuhlissa esityksen, jossa neuvosvenäläisiä sotilaita pidettiin terroristeina, jotka pitäisi viedä saunan taakse ja ampua. Esityksen oli suunnitellut X ja koulun opettaja Y. Asianosaisille on annettu varoitus.

Viron vapaussodan liiton jäsen ja kielletyn Viron isänmaallisen yhdistyksen Pärnun osaston jäsen. 4. lokakuuta 1938 hän souti joen yli huutaen "Heil Hitler" ja sitten vielä "kaikki virolaiset ovat sikoja ja pöllöpäitä, jotka eivät koskaan ole saaneet mitään aikaan. Sitten hän sanoi, että virolaiset pitäisi orjuuttaa...määrättiin 10 vuorokaudeksi tutkintavankeuteen.

11.XI 1938 X on huutanut kovaan ääneen, että saksalaiset ovat ryöväreitä ja murhamiehiä. Kaikki meidän saksalaisemme pitäisi hirttää ja tappaa. Kun näen Saksan lähetystön auton hakaristilipun kanssa, panen omin käsin pommin sen alle. Tämän lisäksi...hän pilkkasi Viron ystävällisiä suhteita Saksaan...Määrättiin 300 kruunun sakot tai 60 päivän tutkintavankeutta. 

Konstantin Päts pitämässä puhetta
(Kuva: Rahvusrahiiv/Meediateek)

Oikeusministeri O.Õpikin virkaanasettaminen. Seisomassa piirijohtaja Litzmann ja tämän vasemmalla puolella valtakunnansihteeri H.Mäe.
(Kuva: Rahvusrahiiv/Meediateek)

Saksalaismiehityksen aikana kansalaisia kontrolloi Julgeolegupolitsei (JuPo). Kommunistit ja saksalaisten vastustajat löytyvät nyt näistä kortistoista, samoin virolaiset SS-legioonan jäsenet, joita oli tuhansia. Kun poliisivalta 1945 Virossa muuttui KGB alaiseksi, oli monen virolaisen miehen tiedostoissa raskauttava tieto "SS-mies" tai "surmasi henkilökohtaisesti puna-armeijalaisia". Hyvä merkintä sen sijaan oli esim., että henkilö oli ottanut osaa luokkasotaan. 

Yleensä nämä poliisikortistot olivat varsin ankeaa luettavaa, koska jokaisen kortin takana oli yksi ihmiskohtalo, joka oli aina myös jollain tavoin traaginen. Huonossa tapauksessa ihminen saatoi joutua kolmen eri poliisi-instituution hampaisiin. Joukossa oli tosin  asiakirjoja, joissa oli myös huumorin virettä. 16.11.1940  syytetty oli kylvänyt teräviä neuloja Tallinnan elokuvateatteri Helioksen tuoleille, jossa oli määrä olla saksalaisen filmin esitys. Tragikoominen oli myös erään syytetyn rikos hänen heitettyään Otin kartanon lähellä hangelle venäjänkielisiä Markuksen evankeliumeja siinä toivossa, että venäläiset sotilaat niitä lukisivat. Yllättävä oli myös venäjänkielinen kortti, joka oli päivätty 3.4.1945, jossa mainittiin, että Risto Ryti, joka oli entinen Suomen presidentti, olisi paennut Ruotsiin.