Maria Partanen: Valkeat talot

"Valkeiden talojen" kaunis kluuttikansi

Kirjailija Maria Partanen kuoli 12.11.2014 Savonlinnassa. Hän syntyi kauppiaan tyttärenä Sortavalassa 9.1.1930. Hän kävi keskikoulun ja valmistui Suomen kirkon seurakuntaopistosta nuoriso-ohjaajaksi vuonna 1952. Maria Partanen (oik. Tahvanainen) asui Kangaslammilla, Varkaudessa, Lahdessa ja Savonlinnassa. Partanen kirjoitti sekä aikuisille että lapsille. Lapsille ja nuorille kirjoitetut teokset Rautapata, Pommerista kotiin ja Jättiläisen taskussa ammentavat sisältönsä historiasta ja eteläsavolaisesta elämänpiiristä. Partasen pääteos on Sortavalaan sijoittuva lapsuudenkuvaus Valkeat talot (WSOY 1961). 

Partanen kuvaa tarkkaan perhettään, johon kuului kaikkiaan 11 sisarusta. Isä Toivo oli hevoskauppias ja ravimies, äiti Elsa oli sveitsiläistä sukujuurta, ja hänen vastuullaan oli koko suurtalouden pyörittäminen. Isä oli paras isä ja äiti lumottu prinsessa. Kun sota tuhosi Sortavalan kodin, särkyi myös tämä vanhempien lumous. Romaani kuvaa illuusioiden särkymisestä ja lapsuuden loppumisesta.

Monta vuotta minä vihasin ihmisiä ja luulin että he ovat saaneet pitää satunsa. Mutta niin ei ollut: kaikkien satu oli särkynyt. Kenen mitenkin. 

Kerronnan keskiössä on koti ja oma pihapiiri. Iän karttuessa kertojan maailma laajenee kouluun, kaupungin kaduille ja ympäröivään maaseutuun. Mitään yksityisyyttä ei kenelläkään tuntunut olevan, koska Partasten talo oli jatkuvasti täynnä ihmisiä: oma kolmetoistahenkinen perhe, tallirengit, apulaiset, isovanhemmat ja tädit, hevosmiehet, saaristolaiset ja muut ohikulkevat. Tästä hollitupamenosta huolimatta koti tuntui olevan lapsille hyvä paikka. Joulun tunnelmia Partanen kuvaa näin:

Keittiöstä tuli kahvin tuoksu ja oven raosta näkyi valo. Lastenkamarin ikkunalla paloi kaksi kynttilää ja uunissa oli tuli. Ja puut rätisivät palaessaan ja savupiipussa humisi. Äiti lauloi jouluvirttä. Ja pihalta kuului hevosten ääniä ja reenjalasten kitinää ja kulkusten helinää. Saaristolaiset tulivat joulukirkkoon. Sitten kävi ulko-ovi ja vieraat sanoivat: hyvvee joulua ja äiti vastasi: hyvää joulua. Kahvin tuoksu tuli selvemmäksi, voimakkaammaksi, kupit kolahtelivat ja joku ryysti...Ja aina kävi keittiön ovi ja aina vain toivotettiin hyvää joulua ja naurettiin ja puhuttiin vieraalla tavalla... Oli joulu. Se oli koko talossa ja eniten sitä oli keittiössä. 

Kertoja kulkee läpi suuren puutalon ja jokaisen huoneen tunnelma välittyy hyvin lukijalle. Hän välittää myös hienosti lapsen samanaikaisesti konkreettisen ja sadunomaisen maailman.

Vaatenaulakossa oli vain aikuisten vaatteet, isän, äidin ja vieraiden. Ja kun salissa oli vieraita, me aina haistelimme takit ja sitten me tiesimme ketä salissa oli, voiko sinne mennä vai ei. 

Minulla oli ystäviä jotka kävivät luonani vieraisilla... Heillä oli vähän ihmeelliset nimet, ainakin kaikki nauroivat kun kuulivat ne. Isä oli Seinä ja äiti oli Katto ja kaksi tytärtä oli Inkeri ja Lonkeri... Ja sitten he heittivät vaatteensa tambuurin naulakkoon ja minä avasin salin oven ja sanoin: - Käykääpäs sisään.

Menetys, kadotettu paratiisi on Valkeiden talojen keskeinen teema. Kertojan aikuinen ystävä oli Kerttu-täti, täti, jonka kanssa oli aina hauskaa. Kerttu kuitenkin sairastui, muuttui vähitellen hiljaiseksi ja lopulta hän nukkui pois. 

Hautakumpu tuli loistavaksi ja kauniiksi. Se oli hyvin kaunis ja taivas oli korkea ja kirkas ja ihan pilvetön ja joku pieni lintu lauloi puussa lähellä hautaa. Ja minun tuli hyvä olla. Kerttu-täti oli taivaassa ja Jumala piti hänestä hyvää huolta vaikka minun oli ikävä.

Kadotettuun paratiisiin kuului myös elämä Airanteen huvilalla kesäisin. Kirjailija kuvaa huvilaa määräämättömän hyväksi paikaksi, missä elämä ja ihmiset olivat aivan toisenlaisia. Kirjan parhaimpiin lukuihin kuuluu Hyvät naapurit, missä kuvataan koko karjalaisen maalaiselämän kirjo.

Kovilla helteillä he heittivät mekkonsa pois eikä sen alla ollutkaan muuta. Ilkosillaan he tekivät heinää... Sitten Helena ja Mari menivät uimaan. Toisella kädellä he kannattelivat rintojaan ja toisen kätensä he panivat napansa alle suojaksi. Sitten he menivät järveen. Ja Nuuvi Mari huusi koko ajan: uiuiui. He uivat käsipohjaa. Ja kun he polskuttelivat, nousi pylly veden pinnalle.

Kirjan viimeinen luku on Satu loppuu, jossa kuvataan Sortavalan pommitusta helmikuussa 1940. Kertoja aistii sodan lähestymisen aikuisten levottomuudesta, ja luontokin oli toisenlainen viimeisenä sotaa edeltäneenä kesänä.

Kuka tiesi että se oli viimeinen kesä. Kuka huomasi että kaikki oli erilaista kuin ennen... Viimeisenä kesänä kukkivat kullerot loistavampina kuin milloinkaan. Viimeisenä kesänä kukkivat omenapuut eniten. Milloinkaan ei saatu niin hyvää satoa... Ja kuitenkin: se oli erilainen kesä kuin muut vaikka sen huomasi vasta perästäpäin.

Sortavalaa pommitettiin joulun alla 1939 ja helmikuussa 1940 150 pommikoneen voimalla. Aineelliset tuhot olivat merkittäviä, ja 5.2.1940 kuoli pommituksissa kaikkiaan 15 henkeä. Partanen kuvaa päivän tapahtumia näin:

Samassa koko kellari tärisi, kuului jyrähdyksiä, ei ikinä ukkonen jyrise niin, räiski ja rätisi ja me kaikki pelkäsimme. Sitten sammuivat valot. Isä meni ylös. Hänen avatessaan mehukellarin oven näimme kirkkaan taivaan sillä koko pihan puoleinen osa taloa oli hävinnyt.

Kaupungissa oli valoisaa kuin päivällä. Katujen kahta puolta paloivat talot. Me kuljimme ihan keskellä etteivät lieskat satuttaisi... Olivat ottaneet minun sadun, rikkoneet sen ja vielä polttaneet.

Sortavalan kirkko palaa (Kuva: Wikipedia)

Valkeat talot on merkittävä lapsuudenkuvaus sekä kirjallisena teoksena että myös kulttuurihistoriallisena dokumenttina. Tuskin missään suomalaisessa kirjassa on kuvattu 1930-luvun perhe-elämää näin elävästi kuin Valkeissa taloissa. Teos avaa lukijalleen näköalan varakkaan kauppiasperheen arkeen, Sortavalan kaupunkiin ja sen ympäristöön sekä myös Suomen historian raskaisiin vuosiin.

Tämä kynttilänjalka jäi ainoastaan jäljelle Partasten talosta 

Maria Partasen tuotanto:

Valkeat talot. Romaani. WSOY 1961.

Kahden aasin kapakka. Radiokuunnelma 1964.

Herra Sebastianin linnunlaulu. TV-näytelmä 1966.

Rautapata. Tarinoita maailman äärestä. Satu. Kuv. Hannu Lukkarinen. WSOY 1977.

Pommerista kotiin. Lauritsa Juhanpojan tarina.Historiallisia kertomuksia lapsille. Kuv. Hannu Lukkarinen. WSOY 1982.

Jättiläisen taskussa. Satu. Kuv. Timo Kästämä. WSOY 1988.

Säämingin seurakunnan 500-vuotisjuhlakantaatti 2006. Säv. Ilkka Kuusisto.