SKS julkaisee ansiokasta sarjaa kaupungeista, jotka ovat inspiroineet suomalaisia kirjailijoita. Ulkomaalaisia runokaupunkeja ovat Praha, Tartto, Rooma, Berliini, Pariisi, Lontoo ja Budapest, Suomen kaupungeista kuvataan Turkua, Oulua ja Viipuria. Teokset ovat rakentuneet kirjallisuuskatkelmien varaan, joihin liittyy lyhyt kommenttisosa. Lisäksi teoksissa on kokoava essee kyseisen kaupungin kirjallisen kulttuurin ominaispiirteistä. Teos on hyvä lisä Viipuri-kirjallisuuteen. Sen erityinen ansio on laaja historiallinen läpileikkaus Viipuri-aiheiseen kirjallisuuteen, ja teos houkuttaa lukijaa tutustumaan teoksessa lainattuihin kirjailijoihin.
Viipuri. Kirjailijan, muistelijan ja historijoitsijan kaupunki -teoksen (Porvoo 2009) on koonnut vuosi sitten edesmennyt kirjailija ja kulttuurihistorijoitsija Aarni Krohn. Teos on rakentunut kronologisesti käsitellen Viipurin kulttuurielämän eri ulottuvuuksia pääasiassa muistelmatekstien avulla. Viipurilaiselle monikielisyydelle on tehty myönnytys ottamalla mukaan myös ruotsinkielisiä tekstejä. Kirjan hienostuneen kannen on suunnitellut Petri Latvala.
Viipurin vanhinta historiaa esitellään Lempi Jääskeläisen ja Kaari Utrion tekstien avulla. Lempi Jääskeläinen on suomalaisen historiallisen romaanin grand old lady: hän herätti aikoinaan henkiin kiinnostuksen Viipurin rikkaaseen kaupunkikulttuuriin ja kaupungin historiaan erityisesti Weckrooth-sarja avulla. Jääskeläinen oli aikoinaan samanlainen painosten kunigatar kuin Kaari Utrio myöhemmin. Jääskeläinen kuvaa hienosti vanhan kaupungin tunnelmia, ympäristöjä ja interiöörejä, hänen ihmiskuvauksensa on sen sijaan vanhentunutta ja sovinnaista. Jos haluaa päästä käsiksi Viipurin fluidumiin, on parasta lukea Jääskeläistä.
Teoksen keskiössä on kaupungin vilkas kulttuuri- ja seuraelämä 1920-1930 -luvuilla, muistelijoina mm. Katri Veltheim, Kalevi Tilli, Stig H. Hästö, Annikki Arni, Jaakko Leppo ja Kersti Bergroth. Päälimmäiseksi kuvaksi jää, että kaupunki oli monikulttuurinen, monikerroksinen ja suvaitsevainen. Tekstikatkelmien perusteella parasta antia ovat Bergrothin, Arnin, Jääskeläisen ja Zilliacuksen tekstit, erityisesti naiskirjailijat ovat selvästikin parempia.
Mitään erityisen uutta ei Viipuri-harrastajalle kirjasta löydy. Epilogissa oli tosin mielenkiintoisia artikkeleita sodanjälkeisestä Viipurista. SKS:n Viipuri-kirja tarjoaa kuitenkin miellyttävän historiallisen retken Viipurin menneisyyteen. Ota lasi kuivaa sherryä ja anna mielesi vaellella pitkin Viipurin kujia teosta lehteillessäsi.
Varmaan ihan jännä teos. Tosin jotenkin on semmoinenkin olo, että vanhat Viipurin kuvat alkaa olla jo nähty. Ehkä kirjoituksissa olisi sitten jotain uutta?
VastaaPoistaTuosta monikulttuurisuudesta sen verran kriittistä kommenttia, että jotain parikymmentä vuotta sitten tilasin vuodeksi Karjala-lehden kotiin. Siinä oli tavallisten entisten viipurilaisten kirjoituksia ja kerran joku kirjoitti, että ennen sotaa Viipuri oli muuttunut niin yksikieliseksi, ettei kaduilla kulkiessa juuri muita kieliä kuullut kuin suomea. Suvaitsevaisuudesta taas ovat viistojakin näkemyksiä kertoneet Kalevi Tilli ja tv-ohjelmassa Eeli Aalto.
En tiedä haluaisinko käydä sotia edeltäneen ajan Viipurissa, jos se olisi jollain aikakoneella mahdollista. Luultavasti sotia edeltänyt aika olisi nykyihmisellä aikamoinen yllätys. Mutta olisi kyllä ilo nähdä Viipuri huomattavasti paremmassa kunnossa kuin se vissiin vieläkin on. Ehkä sherry tosiaan auttaisi asiaa?
Muuten kannen perusteella taitaisi olla yksikössä tuo teoksen nimi.
Tuli mieleeni Viipurista vielä seuraavaa. Kun Obama nyt avaa portteja Kuuban suuntaan, niin voisiko Putin hyvän tahdon eleenä luovuttaa Suomelle takaisin Viipurin. Tietysti ihmisoikeussyistä hän luovuttaisi kaupungin nykyisine asukkaineen, jolloin Suomi saisi lisää kansainvälistä meininkiä.
VastaaPoistaKiitos Siilinjärvelle hyvistä kommenteista! Viikon sairaalareissun jälkeen ei kynä ollut ihan terässä.
VastaaPoistaEn itsekään jaksa ihan uskoa kaikkeen siihen kultareunaiseen juttuun mitä kaupungista on kirjoitettu. Taisi olla Iris Kähäri, joka jossain mainitsi, että nämä muistelijat eivät koskaan ole menneet vaatimattomiin esikaupunkeihin, vaan kertovat elämästä Linnoituksen säätyläisperheiden näkökulmasta. Karjalaisten hilpeydestä en myöskään mene takuuseen, kun yksi osa sukua on juuri näitä evakkoja. eivätkä he juurikaan vastaa kuvaa karjalaisista, jotka nauravat, vaikka syvän märkänis.
Tuo Putin-ajatus on kyllä merkittävä: kaiken palauttaminen oikeille omistajille. Tällä logiikalla voisi venäläiset siirtää Uralin taakse, koskapa ovat valloittajina tulleet meidän ikimuistoisille laulumaille.