Sienikesä

Hartautta herättävä Stillleben

Tämä sienikesä oli varsin outo. Kevään runsaat korvasienimatot lupailivat jo runsasta sieniriistaa, mutta toisin kävi. Ainoa sieni, jota sai läpi kesän syksyyn saakka oli kanttarelli - hyvä niin. Tatit jäivät koloihinsa, samoin haperot, kehnäsienet ja jopa kangasrouskut. Nyt on muutaman viikon saanut jo suppiksia, ehkäpä niistä tulee hyvä sato. 

Tämän valituksen taustalla on masentava kokemus, ettei ole ollut sieni-rauschia, metsätunnelmaa, jonka saa aikaan sienten loputtomat jotokset. Toissa vuonna täyttyivät metsät kehnäsienten helmiäisestä, joskus vuosia sitten oli herkkutatteja kompastumiseen asti. No oli sentään pieni hekkuman hetki, kun vanhasta kuusikosta löytyi korillinen pinkeitä haaparouskupienokaisia, jotka napsahtivat kauniisti niitä poimiessa. 

Sienten löytäminen on puhdasta iloa, mihin ei sekoitu mitään luopumista tai ahdistusta onnen pikaisesta loppumisesta. Sienimetsä täyttää poimijan ainoastaan hyvän ruuan odotuksella ja metsän lenseällä auvolla. Sienet ovat myös itsenäisiä olentoja, jotka eivät käskien kasva, vaan ne noudattavat ihan omaa logiikkaansa ja aikataulujansa. Lisäksi ne ovat salaperäisiä olentoja, jotka leijuvat eläinten ja kasvien välimaastossa. Monta syytä tutustua sienimaailmaan. 

Saksalaisen sienikirjan mukaan korvasieni on  myös käsiteltynä myrkyllinen ja vältettävä

Tämä näky nostattaa kyynelen sienestäjän silmään

Mäntykukka on outo olento ilman lehtivihreää