Kasvien elämä. Sekoittumisen metafysiikka

 

Hankin Emanuel Coccian teoksen Kasvien elämä. Sekoittumisen metafysiikkaa (Tutkijaliitto Helsinki 2020) toissa jouluna itselleni lahjaksi ajatuksella, että Darjeeling-kupin ääressä voisin vaipua metafyysisiin maailmoihin, mutta vasta tänä kesänä luin teoksen, joka liikkuu tosin minun ymmärryskykyni ja osaamiseni ylärajoilla, mutta kosketti minua siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi voimakkaasti. Minua on aina riiponut se, että luonnontieteissä pyritään sulkemaan kaikki metafyysinen pois, ikään kuin sitä ei olisi olemassakaan. Kartesiolaisuus on kaikista tiedettä edistävistä ansioistaan huolimatta myös köyhdyttänyt länsimaista ajattelua, samoin siitä poikinut materialistinen maailmankuva. Coccian mukaan kartesiolaisuudessa mieli ja henki kutistuivat antropologiseksi varjoksi. Coccia kritisoi myös sitä, että luonnontieteet ovat kärsineet siitä, että luonto suljettiin pois filosofian piiristä. Luonto nähtiin vain kaikkena sinä, mikä edeltää henkeä ja millä ei ole mitään hengen ominaisuuksia. 

Coccian kirjasta avautuvat laajat näkymät metafysiikan maailmaan, mutta kasvitieteen kautta. Olen pitänyt kasveista koulun kasvion keräämisestä alkaen aina kodin viherkasvien vaalimiseen saakka. Myös Immanuel Kantin näkemys, että kukkien kauneus on pyyteetöntä, on liikuttanut minua. Kasvit ovat kahden maan kansalaisia pyrkiessään ylöspäin ja yhteyttäessään sekä tunkeutuessaan maahan hakemaan vettä ja ravinteita. Coccian mukaan ei olisi mitään elämää eikä kulttuuria ilman yhteyttämistä, mikä tuottaa happea, jota me ihmiset sitten lainaamme hengittäessämme. Ihmiset ovat siis jonkinlaisia kasvien käenpoikia, jotka hengittäessään varastavat kasveilta tuottaen itse hiilidioksidia. Ihmisiä vaivaa animaalinen sovinismi, joka pitää ihmistä ja eläimiä kasveja korkeampina olentoina. Eläinoikeusliike ulottaa Coccian mukaan darwinismin innoittamana ihmisnarsismin eläinkuntaan. 

Coccian kieli on varsin tiivistä ja aforisminomaista, mutta yritän seuraavassa hahmotella muutamia kirjan keskeisiä ajatuskulkuja. Hänen mukaansa kasvien tutkiminen merkitsee maailmassa-olemisen ymmärtämistä, ja kasvien elämä on päättymätöntä kosmista kontemplointia. Kasvit kykenevät muuttamaan kosmokseen hajonneen aurinkoenergian eläväksi ruumiiksi muuttamalla muodoton ja yhteensopimaton aine koherentiksi, järjestetyksi ja yhtenäiseksi todellisuudeksi. Kaikki korkeampi animaalinen elämä on kasvien ansiota (happi, kasvit ravintona), joten koko maailmamme on ensisijaisesti kasvien tekoa. Kasvien kautta tapahtuu myös koko elollisen maailman kiertokulku. Tätä kiertoa tai hengitystä kutsuttiin antiikissa pneumaksi tai spiritukseksi, vanhatestamentillinen ruah puhuu myös samasta asiasta. Kyseessä on siis henki, joka läpäisee kaiken luodun. 

Coccia lähtee viemään ajatuskulkuaan eteenpäin käsittelemällä kasvin lehtiä, juuria ja kukkia. Lehden synty liittyi kasvien kuivan maan valloitukseen ja niiden intohimoon ilmassa elämiseen. Lehdet ovat luoneet ilmakehän ja siten edellytykset muuhun elämään maailmassa. Kaikki elollinen on fluidisessa tilassa, oli se sitten vettä tai happea, tai tarkemmin, kaikki aine on fluidista katsomatta sen olomuotoon. Jokainen elävä olento on kaikkien elävien olentojen paradigma, joka elää immersiivisessä olotilassa. Tästä immersiivisyydestä Coccia ottaa esimerkiksi musiikin kuuntelun, jolloin olemme kuin kaloja, jotka reagoivat ääniaaltoihin. Musiikki avaa meille myös tien maailman syvimmän rakenteen ymmärtämiseen. 

Yhteyttämisen ajatus laajenee Coccialla näkemykseen, että ilma, jota hengitämme, on toisten elollisten hengitystä, se on toisten elämän sivutuote. Organismeilla on identiteetti toisten elollisten olentojen elämän ansiosta, ja jokainen elämä sekoittuu toisten eliöiden elämään. Asiat sekoittuvat menettämättä kuitenkaan omaa identiteettiään. Maailma on yhteisen ja universaalin henkäyksen yhdistämä, jota voi kutsua logokseksi, koska juuri se saa aikaan universaalin sekoittumisen. Kasvit ovat kaikkien elävien olentojen hengitystä, maailma henkenä. Ilmakehä on siis syvästi ontologinen asia, koska se koskee sitä, miten asiat ovat olemassa. 

Juuret ovat merkkinä kasvin amfibisestä luonteesta. Juuressa ilmenee nurinkurinen voima, joka työntää kasvia valoon, ja samalla siinä toteutuu nietzscheläinen amor fati, kasvin rakkaus maaperään (maailman kivilihaan), joka mahdollistaa kasvin maanpäällisen aktiivisen toiminnan. 

Kukka on kasvin väline, jolla se onnistuu kaappaamaan ja imemään maailman itseensä. Sen tehtävä on olla attraktori, se on sekoittumisen aktiivinen instrumentti, jonka päämääränä on maailman vetäminen kasvia kohti. Kukissa on myös jotain demonstratiivista, jolla ei ole mitään tekemistä hyödyllisyyden kanssa (Kant!). Kukissa toteutuu myös kohtaamisen tavoite, yhtyminen. Coccia kirjoittaa, että kukka on itsessään elämän ja tekniikan, aineen ja mielikuvituksen sekä hengen ja ulottuvuuden yksiin käymisen täydellinen ilmaus. 

Luvussa Järki on sukupuolielin Coccia syventää näkemyksiään yhä enemmän metafysikaan suuntaan. Elämä antaa aineelle mahdollisuuden tulla hengeksi. On olemassa henki, joka on immanentti orgaaniselle aineelle. Tästä esimerkkinä on vaikkapa siemen, jossa on tietoa, toimintaohjelma ja kaava, joidenka avulla se toimii virheettömästi kaiken, minkä se tekee. Jyvä voidaan ymmärtää aivoina, koska aivot ovat yksi siemenen muoto. Siemenen immanensissa muoto ei ole enää estettistä tai aineellista vaan osoitus salaisesta sielunelämästä, tiedostomattomasta ja aineellisesta psyykestä.

Kasvien sukupuolisuudesta Coccia kirjoittaa, ettei se ole patologinen hämärien affektien paikka, vaan se on syvästi rationaalista. Sukupuolielämä luo rakenteen kohtaamiselle, se on kosmoksen liikettä, jonka tavoitteena on sekoittuminen ja olevien identiteettien uudistaminen.

Kasvien elämä oli minua syvästi liikuttanut teos, koska se avasi ilmastoskeptikolle järjellisesti lähestyttävän tavan ymmärtää ilmastoon liittyviä kysymyksiä. Myös ihmisenä olemisen salaisuuteen Coccia loi näkökulmia, jotka ovat yhdistettävissä hengelliseen elämänkatsomukseen. Suosittelen lukutavaksi lähilukua ja myös viitteisiin tutustumista, siksi rikas kirja on sisällöltään.Teoksen on ansiokkaasti kääntänyt Jussi Palmusaari.