Kulttuurin syrjäpoluilla Tallinnassa VIII: Tuljak-kahvila

(Kuva: ERR)

Viimeisellä työmatkallani Tallinnaan poikkesin ravintola Tuljakiin, johon olin aikaisemmin tutustunut Viron arkkitehtuurihistorian kautta. Ravintolasta avautuu kaunis näkymä Tallinnan lahdelle ja se on mitä miellyttävin paikka poiketa ihailemaan virolaisen hengen saavutuksia ja myös syömään.

On masentavaa ajatella, että niin monet virolaiset taiteilijat kiistattomasta lahjakkuudestaan ​​huolimatta jäivät vaille kansainvälistä huomiota neuvostovallan aikana. Valve Pormeister, Tuljak-kahvilan suunnittelija, kuuluu näihin kykyihin, jonka osaaminen oli kansainvälistä tasoa. Pormeister työskenteli erityisesti maaseutu- ja maisema-arkkitehtuurin aloilla ja hän oli tunnettu arkkitehti Neuvostoliitossa, jonka töitä löytyy Itämeren rannoilta Sahaliniin. 

Pormeisterin esikuvina olivat monet suomalaiset arkkitehdit, erityisesti Alvar Aalto ja Aarne Ervi. Tämä vaikutus näkyy erityisesti Pormeisterin tavassa käsitellä tilaa. Arkkitehdilla oli myös mahdollisuus matkustaa Länsi-Eurooppaan, esimerkiksi Saksaan, Itävaltaan ja Suomeen ja hän luki myös jatkuvasti länsimaista arkkitehtuurikirjallisuutta, koska hän osasi saksaa ja englantia.

Valve Ulm (myöhemmin Pormeister) syntyi vuonna 1922 Tallinnassa, mutta vietti lapsuutensa Albun maaseudulla. Hänen isänsä oli maanviljelijä ja äitinsä puutarhuri, joten maaseudun elämä oli arkkitehti Pormeisterille tuttua. Sen jälkeen hän opiskeli agronomiaa, filosofiaa ja taidehistoriaa Tarton yliopistossa ja hän opiskeli myös puutarha- ja puistosuunnittelua sekä arkkitehtuuria. Pormeister työskenteli Viron maaseudun rakennusprojekteissa, joissa hän toimi 70-vuotiaaksi asti. Pormeisterin suurin saavutus oli orgaaninen arkkitehtuuri, joka ottaa huomioon maiseman, johon talo rakennetaan. Pormeister oli erittäin vaativa rakennusten viimeistelyn suhteen, mikä valitettavasti ei aina ollut yleistä Neuvostoliitossa. Lahjakkuutensa ja maineensa ansiosta hän pystyi hankkimaan ulkomaisia ​​rakennusmateriaaleja, ja siksi Pormeisterin rakennukset näyttävät länsimaisilta, eivät neuvostoliittolaisilta.

Pormeisterin ensimmäinen merkkiteos on Kukkapaviljonki Tallinnassa, joka sijaitsee aivan Tuljakin vieressä. Se aloitti uuden aikakauden Viron post-stalinistisessa arkkitehtuurissa, jolle oli ominaista selkeys, epäsymmetrisyys ja läpinäkyvyys. Kukkapaviljonki näyttää kiipeävän mäkeä pitkin, tila on porrastettu ja luonto jatkuu rakennukseen. Tilaa koristavat kukkapenkit ja suihkulähteet, ja viimeinen huone on suuri, lähes 600 neliömetrin kokoinen sali, joka on kuitenkin intiimi. Sisätiloista on näkymät merelle ja puutarhaan. 

(Kuva: ETERA)

Kukkapaviljongin viereen Pormeister suunnitteli myös uuden kahvila Tuljakin, joka sijaitsee dramaattisesti Piritan tien varrella. Kahvila on tilava ja valoisa, ja sisätilojen suunnittelivat aikansa parhaat sisustusarkkitehdit. On mielenkiintoista seurata näiden kahden rakennuksen keskinäistä dynamiikkaa: avautuvia ja sulkeutuvia tiloja sekä materiaalien hienovaraista käyttöä.

Pormeisterin tärkeimmät rakennukset eivät kuitenkaan ole Tallinnassa, vaan maaseudulla. Niiden joukossa ovat Jänedan sovhoosin ammattikoulu, Kurtnan LKJ:n päärakennus ja EPA:n tiedekuntarakennus Tartossa. Myös Maarjamäen muistomerkin maisemasuunnittelun Tallinnassa on osittain tehnyt Pormeister. 

Pormeisterin rakennukset ovat plastisia ja ne istuvat hyvin ympäristöönsä. On myös huomionarvoista se, että hän oli naisarkkitehti, joka kykeni rakentamaan merkittävän uran alalla, jota yleensä hallitsevat miehet. Ehkä naiseus mahdollisti hänelle poikkeuksellisen uran miesten keskuudessa. 

Tuljakin ruokasali on entisöity ja modernisoitu pieteetillä. Ruskean, oranssin ja kuparin sävyt toivat mieleen oman lapsuuden värimaailman. Ravintolan pihalla on uima-allas ja sininen Volga. Palvelu oli virolaisittain huomaavaista, muttei päälle tunkevaa. Tunsin olevani aikamatkalla, siksi paljon salista löytyi kiinnekohtia 1960-luvun maailmaan.

Ravintolaa suosittelee Michelinin opas, mikä näkyy lähinnä annosten eksoottisessa ulkonäössä ja hinnassa. Keittiön terveinen oli tosin reippaan kansanomainen: tummaa leipää, paistettua sipulia, voita ja ylikypsä siansivu - jalostettu tirripaisti. Syömäni meribassiannos on alla kuvattuna. Kalan valmistuksessa voisin antaa kokille ohjeita. Aterimia ja lautasliinoja myöten kaikki oli sävy sävyssä, mutta ruoka ei ihan yltänyt designin tasolle, mutta hyvää se kuitenkin oli. Kaikessa oli liian yrittämisen leima. Toivottavasti ravintolat alkaisivat luopua syvistä, tummista keramiikkalautasista ja palaisivat takaisin valkeaan posliiniin, jossa ruoka näyttää kauniilta eikä sitä tarvitse kalastella kupin pohjalta.